Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulutähti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulutähti. Näytä kaikki tekstit

17.12.2025

Joulukukkien aika





Upea amaryllis eli jaloritarinkukka (Hippeastrum) on epäilemättä joulun komein kukka. Mutta miten sitä tulisi hoitaa? Amaryllis on hyvin vähähoitoinen eikä aluksi välttämättä vaadi edes vettä. Kukintojen avautuessa säästeliäs kastelu on kuitenkin paikallaan. Anna vettä maltilla ja kastele vain multa, ei sipulia. Voit antaa kastelun yhteydessä myös lannoitetta parin viikon välein.




Perinteikäs hyasintti (Hyacinthus orientalis) tuo kotiin nopeasti joulun tunnelmaa, lämpimässä se voi avautua täyteen kukkaansa jo parissa päivässä! Kukintaa saat pidennettyä viemällä kukan yöksi viileään. Hyasintti on yksi helppohoitoisimmista joulukukistamme, sillä se viihtyy kaikenlaisissa valo-olosuhteissa ja tarvitsee vain vähän vettä. Kastele siis varovasti, ettei kukkavarsi kasva liikaa. Pitkiksi venähtäneet varret kannattaa leikata ja asetella maljakkoon niukkaan ja kylmään veteen.



 

 


Etsitkö hillittyä ja eleganttia joulukukkaa, joka sopii jokaiseen kotiin ja tyyliin? Jouluruusu (Helleborus) on kasvattanut suosiotaan uudelleen viime vuosien aikana ja se on helppohoitoisempi kuin uskotkaan.
/Teksti ja hoitoniksit: Substral, Näin onnistut, joulukukkien hoito

 

 

  

Joulutähti (Euphorbia pulcherrima) eli tähtilatva, on yksi perinteisimmistä joulukukistamme. Joulutähti on kylmänarka eikä siedä yhtään vetoa. Suojaa kasvi kuljetuksen ajaksi hyvin. Anna paketin olla tunti huoneenlämmössä, ennen kuin avaat sen. Sijoita joulutähti kotona lämpimään ja vedottomaan paikkaan.
Joulutähden multa saa hieman kuivahtaa, mutta ei kuivua kastelukertojen välissä. Kasvin hennot juuret eivät kestä liikaa märkyyttä. Kokeile sormella, milloin mullan pintakerros tuntuu kuivalta ja kastele vasta sitten. Kastele aina haalealla vedellä. Huolehdi, että vesi ei jää seisomaan ruukkuun tai lautaselle.
/Martat

 


Kielo (Convallaria majalis) on ollut Suomen kansalliskukka vuodesta 1967. Kangasmetsien kaunotar kuuluu monen suomalaisen perinteiseen ja rakastettuun mökkimaisemaan, ja aikoinaan se on ollut suosittu myös joulukukkana. Nykyisin kieloa myydään kukkakaupoissa vain harvoin, mutta toivon mukaan sen suosio nostaa taas pikku hiljaa päätään. Kielon puhtaanvalkoiset, kellomaiset kukat ovat ihastuttavan vähäeleisiä, ja niistä erittyvä tuoksu on päätähuumaavan kesäinen. Vaikka tuoksua ei heti mieltäisikään jouluun kuuluvaksi, se toimii virkistävänä kesämuistona vuoden pimeimpänä aikana.
Kuinka kieloa hoidetaan ruukussa?
Hyvällä tuurilla voit löytää tuoksuvan kieloruukun lähimmän kukkakauppasi valikoimasta. Kielot puhkeavat hiljallee kukkaan lämpimässä, mutta kukinta jatkuu pidempään, jos ruukun siirtää yöksi taas viileämpään. Täydessä kukassa oleva kieloruukku kannattaa sijoittaa pysyvästi viileämpään paikkaan.
Anna kasvualustan kuivahtaa kevyesti kastelujen välissä. Joulukuussa luonnonvaloa on niukasti, mutta kielokin kaipaa valoa kukoistaakseen. Sijoita se siis mahdollisimman lähelle ikkunaa.
Kuinka kieloa hoidetaan leikkokukkana?  

Kielo kaipaa maljakkoon viileää vettä.
Leikkaa varsiin uudet imupinnat. Pehmeät ja ohuet varret voi olla helpompi leikata saksilla. Sijoita maljakko mieluiten viileään. Yöksi voit siirtää esimerkiksi jääkaappiin.
Vaihda puhdas maljakkovesi ja leikkaa uudet imupinnat noin parin päivän välein. /e-kukka



❀❀❀❀❀❀❀❀❀❀

Tiesitkö tämän joulukukista:


Hyasintti sisältää alkaloideja, jotka suurina määrinä ovat myrkyllisiä. Kasvin myrkyllisin osa on sen sipuli, jota ei pidä missään tapauksessa syödä. Lisäksi hyasintista haihtuvat tuoksuvat eteeriset öljyt saattavat aiheuttaa allergiaa.
 Jouluruusut ovat hyvin myrkyllisiä, koska ne sisältävät sydämeen vaikuttavia glykosideja. Jouluruusu voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen. Jo pienen määrän kasvia syönyt voi saada oireita.
Jaloritarinkukka on lievästi myrkyllinen kasvi, joka sisältää mahdollisesti ärsyttäviä aineita erityisesti sipulissa. Myrkytystapauksissa kannattaa juottaa nestettä tai antaa lääkehiiltä ja ottaa yhteyttä Myrkytystietokeskukseen.
Kielo on kaikilta osiltaan myrkyllinen kasvi, ja siitä on löydetty ainakin 38 sydämen toimintaan vaikuttavaa ainetta. Tästä syystä sitä on käytetty myös muun muassa sydänlääkkeenä jo vuosisatojen ajan. Kielo aiheuttaa syötynä mahan ärsytysoireita. Myös kielojen maljakkovesi on myrkyllistä. Jos kasvia on syöty runsaasti vakava myrkytys on mahdollinen. Jos kasvia on nautittu, annetaan lääkehiiltä ja jos oireita ilmenee, toimitetaan lääkäriin.
Joulutähti saattaa aiheuttaa mahan ärsytysoireita sekä ihoärsytystä. Jos oireita ilmenee, suu ja iho huuhdellaan. Jos myrkkykasvia on nautittu, ei saa oksentaa. Ensiapuna toimii lääkehiili, joka estää myrkyllisten aineiden imeytymistä.

Lisätietoja: 


Myrkytystietokeskus p 09 471 977 
Hätätilanteessa ota yhteys suoraan hätänumeroon p 112


Doty
Substral 
Wikipedia


 

 

 

 


Tämän päivän makea syötävä juttu on vaahterasiirappi. Tämä terveellinen  luonnon eliksiiri sopii mm aamiaislettuihin, köyhiin ritareihin ja miksei jäätelöön ja muihinkin jälkiruokiin.
Kokeile erikoiskahvia vaahterasiirapilla! Se on herkullinen, usein mantelimaidolla tai muulla maidolla valmistettu juoma, joka yhdistää kahvin täyteläisyyteen vaahterasiirapin makean, hieman karamellisen vivahteen, usein vaniljan kanssa, luoden pehmeän ja aromaattisen nautinnon, joka sopii niin arkeen kuin herkutteluun. Voit valmistaa sen itse lisäämällä vaahterasiirappia ja vaniljaa suoraan kahviin.




Tämän päivän joulukalenterissa oli joulukukkia ja vaahterasiirappia

12.12.2025

Piparkakkutaloja ja jouluisia tähtiä






Ah, viimeinkin on koittanut kauan odotettu
joulun tuoksuinen piparkakkutalopäivä! Se jääkaappiin valmiiksi tehty piparitaikina on jo sopivasti maustunutta. Ei kun sitten vaan leipomaan seiniä, kattoja ja ovia. Niitä on ihana yhdistellä taloiksi ja Hannun ja Kertun mökeiksi. Tämä puuha tuo viimeistään joulufiiliksen. Hauskinta tietenkin on se, miten piparisen, karkeilla koristellun talon saa lopulta syödä vaikkapa kaakaon  kanssa. 

 

 Suomessa on rakennettu piparkakkutaloja reilut 100 vuotta. 

 

Mutta itse piparkakku on vielä vanhempi. Ranskalaisen legendan mukaan munkki Gregory Nikopolilainen toi inkiväärin makuiset piparparkakut Eurooppaan vuonna 992. Piparkakku on saanut nimensä maustepippurista, joka oli ensimmäisiä pipareissa käytettyjä mausteita. Inkivääri takasi leivonnaiselle pitkän säilytysajan.
Piparkakkuhahmot ovat peräisin 1400-luvulta ja ihmisen muotoisten keksien leipomista harjoitettiin 1500-luvulla. Monissa Euroopan maissa piparkakkuleipurit kuuluivat leipurien kiltaan. 1600-luvulla vain ammattimaiset piparkakkuleipurit saivat leipoa piparkakkuja paitsi jouluna ja pääsiäisenä. Euroopassa sydänten, tähtien, trumpettien ja eläinten muotoisia piparkakkuja myytiin erikoisliikkeissä ja kausimarkkinoilla.
Koristeltujen piparkakkutalojen leipominen alkoi Saksasta 1800-luvun alussa. 
Kun Grimmin veljeksiltä julkaistiin vuonna 1812 Hannu ja Kerttu -satu, jonka noidan talo oli valmistettu karkeista ja piparkakuista, piparkakkutalojen suosio kasvoi.  

Saksalaiset leipurit alkoivat tehdä koristeltuja satumaisia taloja piparkakuista ja talot koristeltiin makeisin ja valkoisella sokerikuorrutuksella - joka edusti lunta. 

Nykyisinkin piparkakkutaloja rakennetaan erityisesti joulun aikaan. Piparkakkutaikinasta valmistetaan myös linnoja, mökkejä ja kirkkoja. Piparkakkutaloja tekevät ja niistä nauttivat kaikki ammattileipurista pieniin lapsiin, joita usein avustavat vanhemmat tai muut aikuiset./Doty

 


 Onhan sinullakin jo esillä kaavat omaan muhkean makeaan taloosi? 

 
Olen kirjoitellut mm piparkakuista ennenkin, mm tuolla: 

2024 Piparista tehtyjä taloja ja joulutähtiä  

🤎🤎🤎





Joulutähti eli tähtilatva

Tänään on myös  
Joulutähtipäivä #PoinsettiaDay  
 

"Atsteekkien kuningas Montezuma koristeli palatsinsa joulutähdillä, Cuetlaxochitlilla, kuten atsteekit sanoivat ja antoi kansansa viljellä kukkaa jumalien lahjana. 

  Atsteekit käyttivät joulutähden mehua kuumeen parantamiseen ja sen lehdistä he muodostuivat väriainetta. 

1600-luvulla valloittajien tunkeuduttua Meksikoon verenpunaisesta villikukasta tuli ensimmäistä kertaa osa kristillistä seremoniaa, kun sitä käytettiin kulkueessa Santa Pesebren Fiestassa."/DOTY  

 



  "Joulutähti on joulun klassikkokukka, joka kestää pitkään hyvällä hoidolla. Kolmen säännön avulla nautit joulutähden loistosta koko juhlasesongin ajan.  
1. Paljon valoa: Meksikosta kotoisin oleva joulutähti pitää valosta, joten valitse sille mahdollisimman valoisa paikka myös kotona.
 2. Lempeää lämpöä: Joulutähti viihtyy lämpimässä ja on herkkä kylmyydelle. Varo siis vetoa, mutta vältä lämpöpatterin läheisyyttä. Pakkaa myös lahjaksi vietävät joulutähdet hyvin, jos kuljetat niitä ulkona.   
3. Malttia kasteluun: Joulutähteä kastellaan tasaisesti, mutta vähän kerrallaan. Pintamulta saa kuivahtaa ennen uutta kastelua.

Joulutähti tuo iloa vielä juhlapyhien jälkeenkin. Sitä voi kasvattaa kotona viherkasvina ja kesän ajaksi sen voi nostaa myös ulos!" /Substral 

Totta. Joulutähdestä saa oivan viherkasvin, jonka onnekkaimmat onnistuvat jopa kukittamaankin! Tuolla minun kookas joulutähteni joskusmuinoin...  

 

Vanhoja postauksia tähtilatvoista: 

2017 Joulutähti  

2019 Piparkakkutaloja ja tähtiä  

 



Joulukalenterissa 
Piparkakkutaloja ja jouluisia tähtiä

 

 

12.12.2024

Piparista tehtyjä taloja & joulutähtiä









Ranskalaisen legendan mukaan munkki Gregory Nikopolilainen toi inkiväärin makuiset piparparkakut Eurooppaan vuonna 992. Piparkakku on saanut nimensä maustepippurista, joka oli ensimmäisiä pipareissa käytettyjä mausteita. Inkivääri takasi leivonnaiselle pitkän säilytysajan.
Piparkakkuhahmot ovat peräisin 1400-luvulta ja ihmisen muotoisten keksien leipomista harjoitettiin 1500-luvulla. Monissa Euroopan maissa piparkakkuleipurit kuuluivat leipurien kiltaan. 1600-luvulla vain ammattimaiset piparkakkuleipurit saivat leipoa piparkakkuja paitsi jouluna ja pääsiäisenä. Euroopassa sydänten, tähtien, trumpettien ja eläinten muotoisia piparkakkuja myytiin erikoisliikkeissä ja kausimarkkinoilla.
Perinne koristeltujen piparkakkutalojen tekemiseen alkoi Saksasta 1800-luvun alussa. Ensimmäiset piparkakkutalot olivat seurausta noidan talosta, Grimmin sadusta Hannu ja Kerttu. Saksan joulumarkkinoilla myydään yhä piparkakkuja ja -taloja.



 

Piparkakkutalojen rakentaminen ja koristelu ovat loistava tapa tuoda perhe yhteen ja se onkin joulun ajan suosikkiajanviettoa perheiden kesken. 

Vie siis perheesi ostosmatkalle ja nouda piparkakkutalon tekemiseen tarvittavat tarvikkeet. Anna sitten perheen nuorempien jäsenten valita koristeet, joita he haluavat lisätä piparkakkutaloon.

Voitte järjestää myös  piparkakkutalon rakennuskilpailuja. Samaan aikaan voi pitää hauskaa ja mikä tärkeintä, syödä maukkaita piparkakkuja.
Voimmehan kaikki olla samaa mieltä siitä, että tämän rakennusprosessin paras osa on kyllä herkullisten piparkakkujen ja koristeiden syöminen riippumatta siitä, onnistutko tekemään niistä taideteoksia vai et.
Onnea piparkakkutalojen luomisessa!
Voitte äänestää myös voittajaa ja palkinnoksi ensimmäiselle,
- ehkä lisää piparkakkuja!? =D /DOTY 

Piparkakkutalopäivä
#GingerbreadHouseDay







 



Atsteekkien kuningas Montezuma koristeli 1400-luvulla palatsinsa joulutähdillä, Cuetlaxochitlilla, kuten atsteekit niitä kutsuivat.

He kasvattivat joulutähtiä koska ne olivat jumalien lahjoja

Joulutähti muistututti heitä uhrauksesta, jonka atsteekkien jumalat olivat tehneet luodakseen maailmankaikkeuden.
Atsteekit myös käyttivät joulutähden mehua kuumeen parantamiseen ja lehdistä he muodostivat väriainetta.
Joel Roberts Poinsett, amerikkalainen lääkäri, kasvitieteilijä, poliitikko ja diplomaatti, löysi joulutähden uudelleen vuonna 1828 ja kasvi nimettiinkin Poinsettia pulcherrimaksi hänen kunniakseen. /DOTY


Joulutähtipäivä
#PoinsettiaDay

 

 



14.12.2023

Joulun kukkia

 

















Mitä kukkia sinä haluat kotiisi jouluna? Jonkin näistä vai jotain aivan muuta?




Itse ottaisin vaikka yhden näitä kaikkia, kiitos.

 

💗 💗 💗 💗 💗

 

 


 

 

 

 

 










12.12.2023

Piparitaloja ja joulutähtiä

 

 

 



Piparkakkutalot ovat peräisin 1500-luvulta,
jolloin ne jo yhdistettiin jouluun.   

*Suomessa niitä on rakennettu reilut 100 vuotta.  

 

Kun Grimmin veljeksiltä julkaistiin Hannu ja Kerttu -satu, jossa oli talo, joka oli valmistettu karkeista ja piparkakuista vuonna 1812, piparkakkutalojen suosio kasvoi.  

Saksalaiset leipurit alkoivat tehdä koristeltuja satumaisia taloja piparkakuista ja talot koristeltiin karkein, makeisin ja kuorrutuksella - joka edusti lunta.  

Nykyisinkin piparkakkutaloja rakennetaan erityisesti joulun aikaan. Piparkakkutaikinasta valmistetaan myös linnoja, mökkejä ja kirkkoja. Piparkakkutaloja tekevät ja niistä nauttivat kaikki ammattileipurista pieniin lapsiin, joita usein avustavat vanhemmat tai muut aikuiset.

Piparkakkutalokilpailujakin järjestetään usein tähän aikaan vuodesta. Maailman suurimman piparkakkutalon ennätys tehtiin Texasissa vuonna 2013.










Tee sinäkin oma piparkakkutalo. Tai koko kylä, tms.  Kutsu ystäviä kylään ja pitäkää piparkakkutalon rakennustalkoot. Voitte kaikki rakentaa samaa taloa tai kylää tai jokainen voi tehdä omansa. Voit myös pyytää jokaista vierasta tuomaan mukanaan pussillisen karkkia, joista saatte taloihin erilaisia koristeita.  
 
Toinen tapa viettää teemapäivää, on olla osallistua piparkakkutalokilpailuun.  
 
Tai voit lukea taas Hannu ja Kerttu sadun.
 /Checkiday.com

 

Piparkakkutalopäivä

#GingerbreadHouseDay

 

*Löysin tiedon oman blogini vanhemmasta kirjoituksesta
  

********* 




 

Joulutähti eli tähtilatva

 

"Atsteekkien kuningas Montezuma koristeli palatsinsa joulutähdillä, Cuetlaxochitlilla, kuten atsteekit sanoivat ja antoi kansansa viljellä kukkaa jumalien lahjana. 

  Atsteekit käyttivät joulutähden mehua kuumeen parantamiseen ja sen lehdistä he muodostuivat väriainetta. 

1600-luvulla valloittajien tunkeuduttua Meksikoon verenpunaisesta villikukasta tuli ensimmäistä kertaa osa kristillistä seremoniaa, kun sitä käytettiin kulkueessa Santa Pesebren Fiestassa."/DOTY  

 

 


 


 

Joulutähtipäivä 

#PoinsettiaDay 

 


 

 


 


 




 

 

12.12.2021

12. luukku

 

 

 

 

 


 

 

Kukat ovat sielujen laastaria 

-Una Reinman 

 

 

Tänään vietetään Joulutähtipäivää 

Runokuva löytyy myös Runosanoja sivustolta.   

 

 

 

 

 

13.1.2021

Sydäntalvi

 

 

 

 

Tämä päivä on Talvennapa, eli Sydäntalvi. 🤍

 

Nyt on myös Nuutinpäivä. Klikkaa linkki auki Taivaannaulan sivulle ja lue Anssi Alhosen hauska kuvaus Nuutinpäivästä! =) 
Samalla on Joulurauhan loppumisen päivä, ja nyt sen joulukuusenkin saa tyhjentää koristeista. 

 

Tänään on myös Tee unelmistasi totta -päivä.

 

Mistä sinä unelmoit?  

 

 


Meillä ei ollut paljoa joulua tänä vuonna mutta parvekkeella oli ihana kuusi valoineen.

 

Sitä näkyä pitikin monesti päivässä ihailla - ja kuvailla... 

 

 




Joulutähti on yhäkin upeana.

 

 


 

Amaryllis, eli jaloritarinkukkani,
ei tehnytkään kuin yhden kukkaputken vaikka kahta kaupassa lupasivat, mutta se yksikin teki upeat, kauan kestävät kukat jotka hehkuivat maljakossa leikkona vielä monta, monta päivää vuoden vaihteenkin jälkeen. 

 

PS: Ethän heitä pois amarylliksen sipulia kukinnan jälkeen! Laita se esim paperipussiin lämpimään paikkaan kuivumaan ja istuta keväällä uusiin multiin parvekkeelle, pihaan tms...  Parin kuukauden kuluttua se palkitsee sinut ihanalla kukinnolla!

 

 

 

 


 

 

 




 

 

 

12.12.2020

Piparitaloja & joulutähtiä

 


 


 

Tänään voisit napsia piparkakkutaikinasta muottien kanssa seiniä, piippuja, kattoja yms, ja paistella ne kypsiksi koska on 

#GingerbreadHouseDay eli
Piparkakkutalopäivä.

 

 PS:Ylimmän kuvan olen napannut Keravalaisessa tavaratalossa vuosi sitten jouluna.

 


 

Tänään on myöskin

 

Siitä saa komean viherkasvin, mikäli sen lämmin ketju ei ole tippaakaan katkennut kuljetuksessa kotiin saakka... 

 

 

 

 

 

 

 

.•♥•.¸¸.✿¸¸.•♥•. 











12.12.2019

Piparkakkutaloja ja tähtiä = luukku 12








Satavuotias piparkakkutalo 


Piparkakkutalot ovat peräisin Saksasta, 
jossa Grimmin veljesten Hannu ja Kerttu 
-satu innosti kotileipureita tekemään jouluisin noidan mökkejä.
 Grimmin veljekset eivät niinkään itse keksineet näitä tarinoita, vaan kirjoittivat ylös ja kokosivat kansan suussa kulkeutuneita hyvin julmiakin kansantarinoita kirjoiksi. Muun muassa Walt Disney on myöhemmin muokannnut tarinoita lapsille sopivammiksi saduiksi.

Suomeen piparkakkutalo tuli 
vuonna 1919, eli voimme puhua 
jo satavuotiaasta talosta. =)


.•♥•.¸¸.•♥•.¸¸.•♥•.
 
Tänään on
#GingerbreadHouseDay eli
Piparkakkutalopäivä







`•☆.¸¸.•´☆`•☆.¸¸.•☆´ 

Joulutähti (Euphorbia pulcherrima) eli tähtilatva on tyräkkikasvien heimoon kuuluva kasvilaji, joka on kotoisin Väli-Amerikasta ja sitä käytetään laajasti koristekasvina. 

 Joulutähti ei ole myrkyllinen, 
mutta syötynä paikallisesti ärsyttävä.




.•♥•.¸¸.✿¸¸.•♥•. 
Joulutähti kasvaa parhaimmillaan noin 
3 metriä korkeaksi pensaaksi tai pieneksi puuksi. 

Tummanvihreät lehdet ovat suuria, 
muodoltaan soikeita tai vinoneliömäisiä ja yleensä teräväkärkisiä. Tyvestä lehdet ovat usein suurihampaisia. 




Oksien kärkien suojuslehdet ovat huomiota herättävän kirkkaanpunaisia ja ne säilyvät kuivan kauden ajan kasvin ollessa muuten lehdetön. 




.•♥•.¸¸.✿¸¸.•♥•. 
Pienet, vihertävänkeltaiset kukat ovat suojuslehtien keskellä. Kukissa on punaisia hedetuppoja ja niiden välissä keltaisia sarvimaisia eritysrauhasia. 



Nämä kolme kuvaa ovat viime jouluna saamastani joulutähdestä, joka alkoi kukoistaa, kehittyi isohkoksi viherkasviksi ja teki jopa sydämenmuotoisia siemeniä.
.•♥•.¸¸.✿¸¸.•♥•. 
Luonnonvaraisenakin joulutähden kukinta ajoittuu talviaikaan.




Tänään on myös

.•♥•.¸¸.✿¸¸.•♥•. 

1960-luvulla norjalaiset kehittivät joulutähdestä matalia ja väriltään joulunpunaisia kasveja. 
Kasvia oli sitä ennen käytetty vain leikkokukkana, koska se teki pitkät varret eikä sopinut sellaisena ruukkukasviksi. 

1990-luvulla joulutähdestä jalostettiin minimuotoja, jotka ovat suosittuja erilaisissa istutuksissa.

 Pääosa viljellyistä joulutähdistä ovat punasuojuslehtisiä, mutta siitä on jalostettu myös muun muassa valkosuojuslehdellisiä lajikkeita. 
 
Joulutähti on Suomen suosituin joulukukka: sitä ostaa kaksi kolmasosaa kotitalouksista. Se on suosittu myös muualla. 

Euroopassa joulutähtiä viljellään yhteensä 100 miljoonaa joka vuosi. Joulutähden kasvatus on taloudellisesti tärkeää etenkin Alankomaissa ja Yhdysvalloissa.
 
Joulutähti ostetaan yleensä joulunajan kaunistukseksi, mutta sitä voidaan kasvattaa myös monivuotisena huonekasvina. Joulutähti on lyhyenpäivänkasvi, joten kukkiakseen se tarvitsee 6–8 viikon jakson, jolloin päivän valoisa aika ei saa ylittää kymmentä tuntia.

`•☆.¸¸.•´☆`•☆.¸¸.•☆´ 





Voimmehan me nautiskella 
muistakin joulun tähdistä, 
esimerkiksi näistä 
tähtitortuista! 

Vai leivotaanko teillä jouluisin niitä 
vanhanaikaisia puolikuun muotoisia torttuja? 
Ne ovatkin muutes herkullisia. 
Niissä on yleensä se vanha kunnon 
isoäitien aikainen resepti voitaikinasta. 






☆.¸¸.•´☆`•☆.¸¸.•☆ 

 



Ja huomasitko, miten 
joulukuun täysikuukin 
köllöttelee
tänä yönä tähtien kanssa 
yötaivaalla? 

Oletkos ikinä katsonut 
tarkasti kuuta? 
Nähnyt sen silmiä   
ja ihmettelevää suuta?  



`•☆.¸¸.•´☆`•☆.¸¸.•☆´ 





PS: 

Jos näet kadulla 
Suomen punaisen ristin 
joulupadan niin anna 
apuasi. 


.•´☆`•☆.
 
Hyvä Joulumieli -keräyskin 

Tarvitsee meitä! 

.•´☆`•☆.