Olemassaolemisen keveyttä

On tasan 73 vuotta siitä kun 
hirvittävä ydinpommi tuhosi 
Hiroshiman kaupungin. 
Kolme päivää myöhemmin 
samanlainen pommi tuhosi 
Nagasagin. Toivottavasti samanlainen 
mielettömyys ei toistu enää koskaan. 

Tänään onkin vakavasti otettava 

Ei ydinaseille -päivä.

Mutta asiasta toiseen, 
tänään vietämme kotimaista 
mustikkapiirakkapäivääkin!



Samalla tänään on 

herttainen Heiluttele varpaitasi -päivä,

sekä Raikkaan hengityksen päivä.

Ne kaikkihan ovat hyvin tärkeitä 

olemassaolemisen kannalta! 

 Oma olemassaoloni on vielä 
kolme viikkoa tapaturman jälkeen 
hieman kivulloinen. 
Murtunut kylkiluu ottaa osaa elooni
joka paikassa. Jos nostan maitopurkkia 
painavempaa niin rinnassa kylkiluu 
sähköttää ja muljahtelee kipeästi ja tänä 
hirmuisena hellekesänä kasteluun on 
tarvittu ämpäreitä ja kastelukannuja...  
Piha huutaa vettä joka ilta. 

Mutta kyllä tämä tästä. 
Pystyin viime yönä jo 
peräti nukkumaankin melko ok. 

Step by step. 

Vielä vähän reissukuvia

Katselin reissukuvia kaihoten ja päätin 

niistä vielä muutaman julkaista. 

Ensimmäisenä ritariperhonen tässä 
kavalkadissa. 

Toisena ritari 
Madridista. 

 

Meillä on tulppaaneja liikenteen- 

jakajina toimivilla korokkeilla ja liikenne-

ympyröissä. Espanjassa oli kaikkialla ruusuja. 

Ihana sininen villikukka.

Saatat kohdata tiellä myös 

ratsukkoja. Aja silloin 
sopivan hiljaa. 

Tämä muistutti meikäläistä 

pihasauniota mutta kukka oli 

jättimäinen kotimaiseen verrattuna. 

Tämä paperimaisen 

suurehkon 

kukan tekevä pensas 

oli yleinen Andaluciassa. 

Näköalapaikan näkymät 

jäivät sielunpohjalle. 

Tämä on vielä näköalapaikalta. 

Hiirenvirnan 

kauniimpi 
espanjanserkku? 

Keijun koti? 

Parvekkeita, kukkia, ruukkuja... 

Terracotta rocks! 

Pomeransseja ja appelsiineja. 

Oleanteri? 

Kun pöllitte niitä kelarullia, niistä 

voi tehdä vaikka aitojakin eikä 

vain niitä hankalia pöytiä, 
joiden jalkaan murtaa varomaton 
vaikka varpaansa. 

Varpaan voi murtaa myöskin 
pölynimuriin jonka siivouspäivänä 
on jättänyt itse keskelle lattiaa eikä 
petivaatekuormaa kantaessaan 
muista väistää. Nimimerkki: 
nimetön varvas mustankirjavana.

Tosi kuiva kukka. 

Kylä kylpee aamuauringossa.

Pikku-kylällä on tuollainen 

Big brother - linna lähellään. 

Villejä leijonankitoja   

kasvoi jossain tienpientareilla 

kuin meillä lupiineja. 

Hibiskuksia.

Ja taas muutamia viattoman 

valkoisia puluja... 

Energiaa auringosta... 

Samoin tässä. 

Valovoimaista 

aurinkoenergiaa. 

Ja tuulienergiaa. 

Moottoriteiden alussa on 

hyviä varoituksia. 

Eräs patsas Madridissa. 

Madridin 
kaupungin vaakuna, 
jossa on 

karhu ja mansikkapuu. 

Haikara 
voi tehdä pesänsä 

vaikkapa nosturiin... 

Kyltistä huolimatta en löytänyt 

enempää Lateja. 

Minulle riittää 
tämä yksikin. =)

En käynyt katsomassa tarkemmin... 

Näimme monia villikoiria. 

Tässä niistä yksi. 

Olisin huolinut vaikka mukaani! 

Tämä hauska ankka 

astui esiin aidan takaa 
villien murattien seasta. 

Se näytti hymyilevältä. =) 
Oiskohan sen nimi 
ollut vaikka Aku? 

Kanala? =D

Se on siinä ja siinä että 
minulla edes on 
esitellä reissukuvia. 

Sevillassa nääs 
Hani ojensi kameran minulle
ja kuinka ollakaan se tipahti katuun 
minulta, tietenkin objektiivi edellä. =( 
Olin ottanut mukaan vain yhden 
obiskan koska yritin pärjätä
mahdollisimman vähällä tavaralla. 
Obiska on entinen, mutta pystyin 
ottamaan sillä kuitenkin kuvia. 
Obiskat ovat niin arvokkaita 
että harmitti hirveesti. =(
Olin vieläpä lahjaksi saanut sen...
On minulla kotona toinen 
samanmoinen, vanhempi versio. 

Sirpaleita ja punaisia orvokkeja

Tässä eräänä päivänä yksinollessani kävi sellainen 

pienonnettomuus josta Hani on pitkään varoitellutkin. 

Juomalasit ovat keittiön kuivauskaapissa hänelle sopivalla 

korkeudella olevalla hyllyllä, mutta minun pitää kurkotella 

laittaessani laseja sille hyllylle. 

Ja kun otan lasin siltä hyllyltä, työnnän ensin sormeni 

kuivauskaapin hyllyn lankojen väliin ja tönin lasin 

reunaa lähemmäs jotta saan sormeni lasin sisäpuolelle 

jolloin saan napattua sen kiinni. 

Hani on nähnyt kuinka tönin sormilla lasin ihan 

täpärälle hyllyn reunamalle ja on monesti 

huokaillut jotta kuinkahan tuossa 

vielä käy... 

No... Leikkasin alas punaiset orvokit, ja menin muutama kaunis 

kukka kädessäni keittiöön, alkaen houkutella toisen käden sormilla 

lähemmäs Hanin konjakkilasia, jossa orvokit olisivat mielestäni 

näyttäneet suloisilta. 

Tällä kertaa tönin vähän liikaa sitä kyseistä lasia joka heittäytyi 

saman tien altaaseen, hajoten räjähdysmäisesti pieniin pirstaleisiin 

joita tuntui olevan kaikkialla! 

Sirpaleita oli käsivarsillani, jalkojeni päällä, pitkin lattiaa ja 

eniten tiskialtaassa, joka oli onneksi ollut tyhjä... 

No, mitä siinä voi tehdä? Seisoin paljain jaloin ihan paikoillani 

ja kurkotin sitten esiin Hanin viskilasin, jonka sentäs sain ehjänä 

tönittyä saman hyllyn reunalle, otin siihen hanasta vettä ja laitoin 

ne orvokit siihen. Mokomien takia kamala sotku! 

Sitten varovasti nostelin sirpaleet käsivarsistani roskiin, astuin varovasti 

pois lattian sirpaleista ja menin ulos ravistelemaan vaatteistani loppuja 

sirpaleita pois, hain remonttivintistä harjan ja sihvelin (joku sanoo sitä kihveliksi?) ja aloin  järjestelmällisesti lakaista kohti keittiötä jo aulasta ja ihmeen kaukaa 

sitä lasia löytyikin. 

Lopuksi piti vielä imuroida ja viimein pestä lattia. 

Lavuaarin siivoaminen piti myös tehdä varovasti 

ettei saa haavoja sormiinsa. 

Pikaisesti vaan piti viedä kukat sisälle maljakkoonsa, 

mutta siinä puuhassa menikin aika tovi. 

Lasinsirut ovat kauhean salakavalia 

kun niitä ei tahdo edes nähdä 

ennen kuin on liian myöhäistä.  

Olen joskus lapsena järven rantavedessä kävellyt rikottuun kaljapullon kaulaan ja melkein menetin yhden varpaani... En edes tajunnut mitään ennen kuin vesi jalkojeni ympärillä muuttui punaiseksi ja sitä ääneen ihmetellen sitten liikutin jalkaani kävelläkseni eteenpäin niin vesi tuntui ilkeältä varpaan  haavassa, minä aloin kiljumaan ja Mama tuli katsomaan mikä hätänä...
Varvas tikattiin paikoilleen mutta arpi muistuttaa...