Hani antoi minulle yhdistetyn syntymäpäivä/ Naistenpäiväkimpun, joka on yhä hengissä ja kukoistaa, avaten lisää kukkia ja lajeja ihailtavakseni näin reilun viikon päästä siitä kun se saapui olohuoneemme pöydälle.
Tällainen kimppu ilahduttaa aina, saati sitten maaliskuussa.
Kimppu on aivan ihastuttava!
Vaaleasävyisessä kimpussa on viisi ihanaa vaalean rosan väristä ruusua.
Rakastan kimpussa mukana olevaa Morsiusharsoa eli Gypsophilaa tosi paljon!
Yritin sitä kasvia kertaalleen juurakoista kasvattaa aikoinaan Punaisen Pikkutalon pihalle, mutta näin omin silmin, miten se muuten niin mukava orava meni ja kaivoi ne juurakot esiin, vieden ne mennessään...Se oli kai valitettavasti oravan suurta herkkua... =(
Näin kävi myös terassilla, jonka kukkaruukun mullasta orava kaivoi aarteeni pois ja juoksi juurakko suussaan karkuun ja minä perässä, jääden toiseksi.
Harmi. Olisin halunnut näitä minikukkia ihailla ihan omassa pihassa ja terassilla...
Orava toi myöhemmin syksyllä ulkoportaiden kaiteeseen kuivuneen herkkutatin...Äitini ehdotti että se sieni on varmaan minulle lahjaksi oravalta. Hih.
No juu, juu. Tiedän. Kurre keräsi vaan talvivarastoaan.
Kimpussa on myös krysanteemeja sekä muutama neilikka nuppuisena, joiden kukka ei ole vielä auennut niin paljoa, että näkisin minkä värisiä ne ovatkaan...
Kimpussa on muutama komea oksa myös Inka- eli Prinsessaliljaa.
Liljatkin ovat avautuneet nyt viikon aikana kotona.
Kimppuun kuuluu myös aluksi herkästi nupullaan olleita vaaleanpunaisia ja komeita värililjoja. Nyt niiden nuput ovat melkein kaikki auki. Niistäkin tulee Pikkutalon kukkapenkit mieleen...
En voi olla pohtimatta, miten siellä saattavat kukkia jo ensimmäiset kevään kukkaset, koska sekin piha kuuluu vähälumiseen alueeseen...Miksi mielessään joskus jääkin elämään niihin paikkoihin joista on joutunut muuttamaan pois...?Huokaus...
Olen sittemmin yhdistänyt ensimmäisen kimpun liljat ja poikieni viime sunnuntaina lahjakseni tuomat punaiset tulppaanit samaan maljakkoon ja ruusut, neilikat, morsiusharsot ja krysanteemit omaansa.
Niinpä meillä on nyt punaisten ja vaaleiden kukkien maljakot...
Kukkia ei ole koskaan liikaa! Tai ainakaan minulle ei ole vielä koskaan sellaista tilannetta sattunut, että olisi ollut... =D
Ensimmäistä kimppua kuvatessani minulle kävi pieni haaverikin...
Kiipesin tuolille ja kuvasin pöydän päältä kukkia ja tuo hieman oikealla näkyvä tuoli pöytäliinoineen häiritsi minua, joten siirsin sen takaoikealle ja jatkoin kuvaamista sekä kameralla että kännykällä.Kun olin saanut mielestäni sopivasti kuvia, peruutin takaoikealle, kamera oikeassa kädessäni ja puhelin vasemmassa, suoraan sen sinne siirtämäni tuolin selkänojan päälle...!
No... tuoli kaatui, minä kaaduin, minä kiljuin ja minuun sattui mutta sain pidettyä kameran ja kännykän käsissäni...Auts, auts... Kyyneliä ja mustelmia siitä silti tuli.Miten minä niin unohdinkin sen sivuun siirtämäni tuolin...No. Näitä sattuu...Mutta kukat on ihania.Ne toivat kevään meille.
Kukat ovat sielujen laastaria
Una Reinman
