Sipoonkorpi tammikuisena viikonloppuna

Kuten näet, ei lunta, 

vesi virtaa vapaana puroissa 

ja kaikki on vihreää... 

Kuusissa on todella paljon käpyjä. 

Tuuli heitteli niitä maahan ja jopa 

kuusen oksia painavine käpyineen... 

Aurinkokin hieman pilkisteli... 

Puolukoitakin yhä löytyisi... 

Lunta tai kuuraa, 

vai jopa vain huurua 

oli metsässä tämän verran 

kuin mitä karhunsammaleella 

sitä näimme... 

Varoin astumasta kauniiden 

sulkasammaleiden päälle.

Kovin kauas emme muutenkaan voineet kävellä, koska polut olivat ihan kynnöksenä... Niissä ajellaan kaikenlaisilla härveleillä...Harmi. Lenkkarit eivät kestäneet enempää sitä märkää kuraa...  

Katsellaan hieman 

Tuusulanjärveäkin... 

 24.1.2020 järvellä oli osittain 

ohuehko jää, miltei riite...

Aleksis Kiven  puisto tai siis hassusti Fjälbon puisto 

oli entisellään. 

 Tässä eräs kivikuva kivisistä alkuperäisitä portaista 

Fjälbon huvilan ajoilta, joilta ei ole jäljellä muuta kuin  

portaat ja tuo huvimaja... 

Edellisen kerran kävimme
täällä syksymmällä...  

 En kyllä tuonne riitteeseen ajatellutkaan hypätä...

Hani on tässä vielä ok, 

mutta sai flunnsankaltaisen 

olon lauantai-iltana sekä kovan kuumeen joka yhä jatkuu... =/

25.1.2020 hurjan hyytävä ja kova tuuli vei kaikki ne hennot jäät 

rannoille Tuusulanjärveltä.

Näissä parissa alakuvassa olemme 

Halosenniemen parkkipaikan rannassa. 

Halonen ja Kivi

...

♥ ♥ ♥

Kävin Hanin kanssa pyöräilemässä Tuusulajärven rannalla.
Tämä hiekkatien pätkä oli lumoava.
Lumoutta lisäsi tuo mustarastaskaksikko.
Tässä kohdin taluttelimme pyöriä,
kuljimme varovasti kuunnellen ja katsellen.
Aistien kohta alkavan vesisateen.

Piipahdimme Halosenniemen pihassa
ja katselimme niemestä samaa järveä
kuin Pekka Halonen perheineen ja ystävineen
jo reilut 108 vuotta sitten...

Sisälle emme menneet
vaikka museona toimiva Halosenniemi olisi ollutkin auki.

Muistan edellisen kerran kun olen tuossa talossa vieraillut.
Oli kesä, piti laittaa joko kenkien päälle muovisuojukset
tai olla paljain jaloin ja minä olin.
Ja sain pitkän tikun jalkapohjaani lattiasta. =)

Tämä puutarha ja maakellari henkivät mennyttä aikaa.
Riukuaidat kertovat tarinoita.
Koko niemen korkea mäki oli tulvillaan kukkivia kieloja...

♥ ♥ ♥

Samalla reissulla kävimme Aleksis Kiven
pienen pienen kuolinmökin ja saunan luona.
Mahdottoman pieneen tilaan sitä on kaksi ihmistä siihen aikaan mahtunut.
(Eli Aleksis ja hänen veljensä.)

Ei ihminen tarvitsekaan loppujen lopuksi valtavasti tilaa ja neliöitä.
Mummoni sanoi usein, ettei ihminen tarvitse kuin sen verran tilaa,
minkä peti, pöytä, hella ja tuoli vievät.
Kaikki tarpeellinen on siinä.

...