Luotijunalla Sevillaan

22.4.2017:

Madridista matkustimme luotijunalla miljoonien oliivi- ja sitruspuiden ohi kohti Sevillaa, 

josta vuokrasimme auton ja viilletimme kohti Osunaa. Sevillan kaikki hotellihuoneet 

olivat varattuja. Kuva on Madridin rautatieasemalta.

Ylimmän kuvan vanhat oliivipuut on kuvattu Osunassa.

Emme tienneet Sevillassatähän aikaan juhlittavan Expo-92:n
25 v juhlaa. Siksi sattumalta majapaikaksi valikoitui Sevillan Osuna. 

Aiomme kuitenkin ajella takaisin Sevillaa katsomaan hetimiten, 

mutta nyt ensin etsitään se hotelli. 

Jo ennen reissua Hani varasi vuokra-auton jonka ei 

pitänyt olla italialainen eikä ranskalainen, koska 

Hani ei niistä pidä. Auto oli kuitenkin 

- yllätys, yllätys - Fiat... 

Eikä Hani tykännyt. Yhtään. =)

Kieltämättä tämä oli kaikissa ylämäissä 

vähän tahmea ja hidas. Vähän kuin
minun entinen fiiattini joskus... =) 

Osunan kaupunki olikin viehättävä pieni - tai mikä pieni - kun täällä asuu 

enemmän ihmisiä, yhteensä 19000, eli kuin omassa nykyisessä kotikaupungissani. 

Autoja tuntuu olevan aivan liikaa sillä kadut ovat kapeat ja kävelylle tarkoitetut 

korkeammat kaistaleet ovat 40 cm - jopa 20 cm! Yöksi kaikki kadut täyttyvät autoista... 

ja roskapusseista... Muuten on todella siistiä! 

Joku nähtävästi vie yöllä ne roskapussit pois.

Tämä näky oli kuin paluuta menneille 

vuosikymmenille... 

(Jos karsii mielessään nuo ilmalämpö-

pumput pois katukuvasta. )

Täällä on paljon siistimpää kuin Madridissa. 

Joku mamma on aina harjan ja sihvelin kanssa puhdistamassa katua 

ja kävelyreittiä. Yhtään kukkaruukkua tms ei talojen seinillä 

tai ovilla ole tai edes voi olla koska katu on NIIN kapea... 

Ainoastaan meidän hotellimme oven edessä on kaksi kookasta 

kukkaruukkua siksi ettei siihen parkkeerattaisi autoa... 

Parvekkeilla sentään oli hieman kukkiakin. 

.

Hotelliksemme varattu paikka oli kuitenkin hieman pettymys, sillä jo 

hotellihuoneen ovella havaitsin että ilma oli tunkkainen ja haisi homeelle :( 

Päätimme kokeilla yhden yön miltä siellä tuntuisi nukkua...Olimmehan 

kuitenkin ehtineet antaa pesupalveluun hotellille meidän likaiset vaatteemme. 

Hotellihuoneissa ei voi oikein pestä mitään pyykkiä koska ei voi ripustaa 

minnekään mitään kuivumaan.

Unohdin sen vanhan kikkani kotiin, eli parin metrin pätkän narua ja muutaman 

pyykkipojan kotiin joten täällä ei saa mitenkään minnekään mitään kuivumaan. 

Ei muuten, mutta kun vaatteet meinaavat loppua. 

Hotellissa oli plussaa että sinne oli kerätty paljon hienoja taideteoksia esille 

silmien iloksi. Tämä härkätaistelutaulu on yksi niistä. 

Vaelsimme illalla kaupoissa ja etsimme ruokapaikkaa. Täällä ruokaravintolat, tavernat 

ja tapaspaikat aukeavat vasta iltakahdeksalta. Olimme aamulla juoneet murukahvia 

ja syöneet minun gluteenittomia digestive-keksejäni, juna-asemalla söimme 

eväsbanaanit ja joimme kokikset ja se oli päivän ainoa ateriamme siihen mennessä. 

Kuvan ravintola oli ainoa upea, mutta sekin sattui tuona päivänä olemaan suljettuna. 

Menun hinnat olivat senverran tähtitieteellisiä ettemme enää 

menneet norkoilemaan tuonne portille uudestaan.  

Oli siis jo kova nälkä. Löysimme vain grillin jonka ruokaa oli aika hurjaa...
(Tuon kauhistuksen saa isommaksi klikkaamalla, mutta varoitus, se saattaa
olla aika järkyttävä näky. =) )

Miun katastrofiannokseni jäi syömättä. Tuo piti olla hampurilainen,
mutta se oli kauheaa, jotain pehmeää niljakasta säilykelihaa tms... 

Hani ehti syödä tuon kannen ennen kuin äkkäsin 

kuvata meidän "ruuat". Omansa hän söi 

urheasti, nälissään kun oli. 

Minä söin mieluummin perunalastuja joita täältä saa kaikkialta, 

kaikenkokoisissa pusseissa, ja banaania. Mikrouuni olisi hyvä idea 

hotellihuoneeseen. Saisi lämmittää kaupan mikroannoksia. 

- Perunalastuihin tuli kyllä jossain kohdin kyllästys... 

Löysimme me sentään hedelmiä! 

 Kaksi kiloa mansikoita maksoi alle kaksi euroa! 
Niilläkin voi elää. =) 

Kylpyhuone taitaa olla se paikka joka täällä on homeessa. Laattojen raot ovat tummia 

huoneen alaosista... Minun paukkuva sängynpäätyni "vaiennettiin" digestivekeksieni 

pakettipahvilla, en muuten uskaltaisi kääntää siinä yöllä kylkeäni tai Hani heräisi 

omassa sängyssään. Tyynyt ovat pitkät pötköt kovaa vaahtomuovia. Onneksi miulla 

on se oma tyyny, mutta Hani ei ottanut tyynyä mukaan...!

Kassakaappi ei toimi, joten pidämme passit mukanamme.

Ikkuna ei aukea, mutta se on jällen sisäpatiolle, katetulle, edes tähtiä en voi katsella...

Kurkunpäähän käy jokin. Otamme antihistamiinia. Aamulla olemme viisaampia...

Onneksi tässä hotellissa on aamupala joka kuuluu hintaan.

Ilmoitimme että toivoisin gluteenitonta aamupalaa. 

Osunan kaupunkia. Nuo ruskeat kookkaat rakennelmat hallitsevat kaupunkinäkymää valkoisten talojen seassa. Toinen on yliopisto ja toinen jokin hengellisempi rakennus. Kaukaa katsoen ne näyttävät yhdessä jonkinlaiselta linnalta. Korkeammalla olevan kaakelein koristelluin tornein varustellun yliopistorakennuksen ympärillä on pätkä ikivanhaa kivimuuria, jonka vierestä löysin hauskan pienen litteän ja pyöreäksi lohkoutuneen kiven. Se saattaa olla joskus kulunut muuriin. Otin sen matkamuistokseni Osunasta. Sieltä kaupungista ei mitään muuta fyysistä muistoa tullutkaan.

Kaupungin korkeimmalla kohdalla sijaitsee

 roomalaistyyppinen louhittu jättimäinen rakennelma,
jossa käsittääksemme suoritetaan mm arkeologisia tutkimuksia.
Kuvasin aitaverkon läpi mitä rakennelman pihalla näkyi.

(Lisään itse paikan kuva sitten kun ensin pyydän
Hanin kuvista sellaisen... )

Hassuja lintuja Osunan korkeimmalla paikalla. 

Yksi linnuista löysi ruokaa ja toisen juoksivat 

sen perässä sinne tänne haluten apajille. 

- Äiti on sanonut 

että jos on karkkia 

pitää antaa muillekin!!! 

Kieltämättä kaunis näköala. 

Poispäin Osunasta...

Iltaruskotusta hotellin ulkopuolella. 

Huomenna seikkailu jatkuu... 

Lähdemmekö muualle vai jäämmekö?

Enkeliaamiainen

Torstaina 20.4. 2017:

Joimme enkelikahvilassa aamukahvit, 

söimme kroissantit ja joimme vastapuristetut appelsiinimehut, 

eli kaikki x 2, yhteensä 8 euroa ja kaupanpäälle mahakipua. 

-Mistään ei meinaa löytyä mitään gluteenitonta...

Enkelikahvilaa... 

Päiväämme kuului kaupunkivaellusta ja kesätakin etsintää. 

Mie löysin itselleni takin mutta Hani ei.

Löytyi myös äitienpäivälahjatuliainen Mamalle, 

mutta hys-hys, siitä lisää myöhemmin... =)  

Tällaisen mä oon aina halunnu! 

 Aah, kukkia! 

Harmi kun niitä on vaikeaa 

tuoda lentokoneessa... 

Mutta ainahan niitä voi ihailla.

Kukista puheenollen täältä löytyi myös jaloleinikin mukuloita, 

vaikka niitä on kotonakin odottelemassa, kuten myös gladioluksen-, 

anemonien, liljojen yms kukkasipuleitakin... 

Kääks, ne pitäisi äkkiä laittaa multaan! En kehdannut laittaa niitä 

multiin ennen reissua, koska talonvahtina olleella veljelläni 

oli tekemistä jo näiden nykyistenkin kukkieni ja ruukkujeni kanssa. 

Kiitos hänelle, kaikki kukat tuntuivat kasvaneen hänen hoidossaan! 

Kuvissa erilaisia ikkunoita ja parvekkeita reissulta. Minulla on tapana 

ihailla ihmisten parvekkeita jos niissä kasvaa jotakin kiinnnostavaa. 

Mietin, millainen parveke minulla olisi jos asuisin juuri tuossa 

asunnossa. Olisiko parvekkeeni noin kaunis? 

Miellän muutes jotenkin Madridin 

viininpunaiseksi kaupungiksi. 

Nämä parvekkeet ovat 

hyvä esimerkki siitä 

mielleyhtymästä. 

Tässä kuvassa kuninkaanlinna, johon ei tahdottu sisälle, 

koska sinne oli kilometrin turistijono. 

Kaupungissa oli paljon aasialaisia turisteja. 

Tuon ylemmän kuvan patsaan jalustan reliefi.  

Älä juo tätäkään vettä. 

Kuninkaanlinnan puistoa. 

Samoin tässä. 

Ja tässä jatkuu sama puisto. 

Ja taas viininpunainen talo. 

Tuuli kovenee ja pyörittelee katujen roskia ja hiekkaa. 

Jossain päin espanjaa on satanut lunta. Samoin Suomessa...  

Madridissa sää vain hieman viileni ja 

saapui se tuuli... 

Kaupunkia olisi voinut kiertää tällaisellä mutta 

me vaelsimme jalan. 

Ja metrolla. =) 

Tämän pronssisen herran takamusta 

on kovasti silitelty ja hartioitaan taputeltu. 

Tiedä sitten millaista onnea 

patsaaseen koskeminen tuokaan... 

Enkeleitä onko heitä. 

 Tämän kyltin alla myytiin 

epäilemättä jäätelöä... 

- Un helado, por favor. 

Illalla popsimme kanaa ja ranskalaisia ja kahvit 

alle 25 eurolla kahdelle ja masu tuli täysi.

Täälläkin näköjään ovat tuoneet kokiksen
kera lasin jossa on jäitä ja joskus siinä on myös
sitruunan tai limen viipale. Minä kun valmiiksi sairastan
elinikäistä suolistosairautta, en halua lisää outoja pöpöjä,
enkä vessassa asumista, enkä siis halua sitä vesijohtovedestä
tehtyä jäätä juomiini, enkä viipaletta mistään hedelmästä,
mitä ei ole kuorittu... En suosittele niitä muillekaan,
jotka ovat piipahtamassa lomareissulla jossain
muualla kuin Suomessa. Meillä vesijohtovesi on
(varmaankin) maailman puhtainta ja turvallista
sekoilevillekin vatsoille, mutta muualla ei niin ole.

Useimmiten ehdimme hihkaista -No hielo,
ennen kuin tarjoilija ehti kaataa juoman sellaiseen
lasiin. Sitten seurasi jälleen tarjoilijan katoaminen
jonnekin ja hän palaa sen saman lasin kanssa jossa
jäät ovat jo olleet... ja me kiitämme ja juomme
vaan suoraan pullosta eikä siitä lasista. =P

Opimme me sitten lopulta jo tilatessamme
pullojuomaa sanoa ettei jäitä.
- Joskus se sitrusviipale silti oli siellä lasissa 
kun sitä ei erikseen oltu mainittu... 

Nuo oliivit maistuivat muutes 

valkosipulille. =) 

Ehkä vielä opin syömään vihreitäkin 

mutta niistä mustista 

pidän aivan erityisesti. =) 

Ps. Tarina jatkuu huomenna... :)

Madridin huhtikuu

Olin niin odotellut lentokoneen oven aukeamista siitä saakka kun se Suomessa laitettiin kiinni. Jokaisella kansalla on oma ominaistuoksunsa joka tekee meistä ainutlaatuisia. On aina jännittävää hengittää uuden paikan ilmaa ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa se ei ollut erityisen erilainen leyhähdys, vaan miltei tuttu, kaivattu. Meren suolainen tuoksu. Espanjalaisten tuoksu on makean mausteinen, merellinen, seassa ripaus sikaria ja savuavaa avogrilliä. Saavuimme sen maan pääkaupunkiin 18.4.2017 iltana. Uusi kaksiviikkoinen matkaseikkailumme Hanin kanssa alkoi. 

Taksin ikkunasta havaitsimme melkein jokaisen lehtipuun kukkivan.

On mielenkiintoista tavata uusia puita joiden nimiä ei tiedä.

Syreenikin kukki siellä parhaillaan. 

Hani jutteli hurjaa vauhtia ajavan kuskin kanssa espanjaksi jolloin kuskin pää kääntyili taaksepäin, molemmat kädet toisinaan irti ratista vilkkaasti elehtien ja naureskellen. Minua vähän hirvitti ja unohdin välillä hengittää kun tuijotin eteenpäin ikään kuin se olisi laimentanut mahdollista kolaria, jota ei onneksi tullut. Huh. Kuski opetti Hanille kuinka säätila kuuluu oikeasti todeta. Oli kuuma. Hotellin pihassa kuski tiputti taksasta kymmenen euroa pois. Mutisin Hanille ettei hän saa enää istua taksissa takapenkillä vaan tästedes kuskin vieressä niin voi tarvittaessa vaikka ohjata autoa, jos kuskilla on molemmat kädet ilmassa, mutta Hani vaan naureskeli.

Madridissa alkoi hämärtää heti sinne saavuttuamme. Hotelliin päästyämme oli jo pimeää. Huone oli muuten ok, paitsi emme nähneet ulos mistään. Ei ollut parveketta, ikkuna avautui sisäpatiolle, neljännen kerroksen korkeassa kerrostalossa. Kävimme vielä katsomassa hieman lähiseutua ja nukuimme tukkeina aamukuuteen. Tai minä nukuin kuuteen ja Hani seitsemään. Suomessa kello olisi ollut tunnin enemmän.

 Huoneessa oli vedenkeitin ja murukahvia joten siitä saimme oivat aamukahvit, 

(kotonahan juon aina lempeää murukahvia) täällä vaan maidon sijaan maitotiivisteen kera. 

Peti on aina jännittävä yllätys, millainen se kulloinkin 

kussakin hotellissa on. 

Tässä hotellissa vuode oli ihmeen ok 

vaikka tästäkin runkopatjasängystä puuttui se petauspatja! 
Mihin he ne aina hukkaavat? Usein joudumme selkä kipeänä niissä jousissa nukkumisesta pyytelemään erikseen petaria. 

- Tai laittamaan kaikki kaapeista löytyvät 

huovat lakanan alle pehmittämään alta kuultavia jousia.

Runkopatjan ikäkin pitenisi jos siinä
pidettäisi petaria! Petarin alta olisi lisäksi helpompi kiskoa peittokin irti.
Tuon paksun patjan alta kun kiskot peittosi pois niin samalla lähtevät 
myös lakanat.Tyynyt olivat ihan uudet ihanuudet.

Vaikka oli miulla taas se oma tyynykin mukana. =) 

Lähdimme kiertelemään lähellä sijaitsevaan El Retiron puistoon, El Parque del Buen Retiro, joka on avattu yleisölle jo vuonna 1868. Sitä ennen se oli kuninkaallisten ajanviettopaikka. Puisto on kooltaan aika massiivinen, 140 hehtaaria! Me näimme näin äkkiseltään puistosta vain murto-osan. Pienen sellaisen.

Madridin nähtävyydet sivulla kerrotaan: Puisto on suosittu paikka viettää sunnuntaipiknikiä, ja performanssitaiteilijat esittävät esityksiään vilkkaimmilla alueilla.

Ihanat hevoskastanjatkin kukkivat valtavin kukin ja suuria olivat itse puutkin! Aivan mahtavia!

Eväsnyyttiin on ainakin pakattava murkinaa koko päiväksi, sillä kyseessä on valtava viheralue: jos puiston kaikki 15 000 puuta haluaisi jostain syystä halata läpi, niin siihen menisi kahdeksan tunnin työpäiviä paiskien kolmisen viikkoa!  -Serranon perhe-

Retirossa on paljon patsaita ja muistomerkkejä ja tässä kuvailen yhden sellaisen, Monumento a Cuban yksityiskohtia. 

Ylimpänä monumentissa seisoo lihaksikas nainen 

hedelmäkoria hapuillen. 

Patsaan jalustassa on mm tällainen laivan keula...

Jalustassa on yllättävän pelottavan näköisiä delfiinejä.

Hani tiesi kertoa delfiiniä ennen vanhaan pidetyn pahana eläimenä.

Vesi altaassa ei ole kuulemma juomakelpoista. =D 

Jalustan liskoja ja jättiläiskilpikonnia.

Retiron puistossa on 102 -vuotias osasto ruusuille, La rosaleda del Retiro, jossa käyntihetkellämme oli miljoona, miljoona, miljoona ruusunnuppua sekä avonaisia ihania ruusunkukkia joiden kauneus soi lohtua apealle sielulleni.

Hieman vielä ruusuja. 

Lisää ruusupuistoa...

Kuin myös...

Joko on liikaa ruusuja? 

Eihän ruusuja voi olla koskaan liikaa! 

Rakastan puistoja!

Ja kukkia! 

Eikö olekin hurmaavia shampanjanvärisiä 

teeruusuja?

Hani lupasi että tulemme tänne vielä 
uudelleen katsomaan auenneita ruusuja
ennen kuin reissumme loppuu. 

Ja mustarastaitakin rakastan!

-Minne sinä menet, 

sinne menen minäkin! 

Kävimme välillä runsaalla brunssilla ilmastoimattomassa pikku kahvilassa. Huh. Oli 26 astetta lämmintä, eli ihan selkeä kesä ja helle. Kaupungissa oli pölyistä ja meitä aivastutti vähän väliä. Haimme apteekista antihistamiinia ja rakkolaastareita ja lepäsimme hieman hotellissa, jaksaaksemme vaeltaa vielä toiseenkin puistonosaan mustarastaita kuuntelemaan ja sen koreita puita ihailemaan. Sinne lähdimme T-paidoissa, ilman aamuisia takkejamme. On se uskottava lämpömittaria, vaikka kotomaassa edellisenä päivänä olisikin täristy toppatakeissa. Helsingissä oli lähtiessä 7 astetta pakkasta. 

Silti paikallisilla oli useilla vielä untuvatoppatakki päällään. 

Kai he katsovat kalenteria eikä lämpömittaria. 

Miten lämmintä pitää olla että espanjalainen 

heittää toppatakin pois? =) 

Mustarastasuros vie rakkaalleen kukkia.
Miten romanttista! 
A wink, a wink! 

Kristallipalatsi, Palacio de Cristal, oli upea ilmestys. Se on valmistunut 1887.

Sen avarissa ja valoisissa sisätiloissa järjestetään nykyisin vaihtuvia taidenäyttelyjä. Kulttuurihenkistä miljöötä täydentää palatsin viereen kaivettu puiden ja veistosten ympäröimä tekoallas. -Serranon perhe-

Tämä oli alunperin syy miksi halusin Retiron puistoon. Oli ilmestys. Valtava ja vaikuttava. Ihastuin ikihyviksi. Hanikin suostui kerrankin kuvattavaksi. =)

Tässä joku muu mieshenkilö koetti kuvata lammen 

mustaa joutsenta. Minäkin yritin sitä kuvata mutta se 

laittoi koko ajan pään siiven alle. Sillä oli kai siestan aika.

Siinä siis tarinan alkua. 

Reissutarina jatkuu huomenna...