Arkihaaste 3/5

Pikkukammari alkaa muotoutua omanlaisekseen. 

Vielä uupuu laveri, josta voisi tehdä pöydän viereen sohvan, 

jonka voisi tarvittaessa muuntaa varavuoteeksi. 

Patjat jo olisi, vain laveri uupuu.

Tässä huoneessa on remontoitu kaikki muu paitsi katto 

(sekin tosin maalattu muutamaan kertaan) ja ikkuna, 
josta siitäkin pokat toki uudelleenmaalattu. 

Huonekaluista ja tavaroista (ovea myöten) suuri osa 

on kierrätettyjä, tai lahjaksi saatuja. 

Vain kaksi tuolia on ostettu uutena 

ja nekin huonekalukaupan tehtaanmyymälästä. 　

Pikkukammari kahvitteli ja ruokitteli eilenkin 

pienen iloisen seurueen.
Kaikille tuli masu täyteen.
Ainakin toivon niin... =) 

Rakas Mama lahjoitti meille tämän ihanan valaisimen... 

Se on nyt tämän huoneen sielu ja sydän,
hänen kesällä lahjoittamansa maton lisäksi. 

Usko siihen, 

että jouluksi olisi tämän viimeisen remontin deadline, 

on jälleen rinnassa vahvana. 

Ehkä tosiaan jouluksi... 

Jota mielessäni jo kovin suunnittelen...


Saunan kiuaskin on nyt eilen vihdoin kytketty
joten saunasta puuttuu vain listoja, lauteet ja 
ne kiuaskivet... =D

PS:
Ikkunan sydännauha Tiinan puodista. =)

Remonttimuistoja

Remonttiajan onnellisimpia hetkiä oli Maman asunnolla käynti. 

Siellä on niin siistiä, rauhallista, kaunista ja seesteistä
kuin siellä olisi aina sunnuntai. Lohduttavasti siellä tuoksuu
aina Maman lempiparfyymi, vaikka hän itse ei olisikaan paikalla.
♥

Nämä suloiset kylpyankat näkyi ammeessa seistessä meille, jotka 

remppahikisinä menimme miltein päivittäin Maman luo pesulle. 

Nämä suihkuhetket olivat korvaamattomia monellakin tapaa.

Jotenkin se aina nollasi päivän urakan,
kun ajelimme muutaman kymmenen kilometrin matkan
iltasuihkuun ja sieltä takaisin kaupan kautta,
jotain mikroruokaa mukana ja paljon juotavaa
seuraavan päivän urakointia varten.

Sitten unta palloon ja aamulla rääkki taas jatkui.
Jokainen, joka on ollut yhtäjaksoisesti ruumiillisessa työssä
viisi viikkoa, voi kuvitella, miten olimme poikki... 

(Tässä kohtaa oli pari tylsää kuvaa kotoamme, remppatauoista
eväineen ja laastareineen ja tylsää selostusta, mutta mää
päätinkin nyt sensuroida ne ja jättää tähän juttuun 
vain tuon ihanan voimaa tuottavan kylpyankkakuvan...)

Lämmin suihku aina pitkän päivän 

päätteeksi paransi (ainakin melkein) kaikki haaverit.
♥ Kiitos Mamalle kodin lainasta.  ♥

Kukat ovat sielujen laastaria

Liljoja siellä ja täällä.. 

Nyt on niiden aika.

Hitaasti mutta vakaasti tämän viimeisimmän remontin loppusilaus valmistuu. 

Meillä onkin leikkisänä tavoitteena että jos vaikka jouluksi olisi koti jälleen kunnossa. Kirjoitin koko remontin ajan päiväkirjaa Punaisen pikkutalon-blogiini mutta jostain syystä aina kun avaan sen blogin, sen saastuttaa spämmihyökkäys, josta syystä se on aina suljettava. Jännä juttu on myös se, että jotkut tuttavat ovat sulkeneet bloginsa, ja nyt siltä sivustolta aukeaa jokin ihan outo uusi blogi? Merkillistä tämä nettimaailma.

Välillä on pakko heittää vapaalle. 

Silloin mies lähtee katsomaan ralleja kameransa kanssa. 

Minä vaan kipaisen oman kamerani kanssa tuohon pihalle, 

kukkia kuvaamaan. 

Onhan sitä pihaa pakko hoitaakin välillä. Nurmikonleikkuu meinasi jo mennä hankalaksi 

kun leikkurista katkesi lapa. Se vaan meni poikki ylen yhtäkkiä, ihan osumatta mihinkään 

aukealla nurmikolla. Tai niin aukealla kuin tällä pienellä pihalla on mahdollista. 

Ensin mies etsi uutta lapaa ruohonleikkuriin ja tilanne näytti hankalalta. 

Uusi lapa olisi pitänyt 

tilata ulkomailta ja sen tuleminen olisi kestänyt ja kestänyt... 

Ja ruoho olisi pitänyt leikata JO!

Minulta meinaan jäi nurmikon leikkaaminen siihen vaiheeseen, 

kun mies oli luvannut leikata pihamme kolmannen "osion".

Onneksi Keravan Hong Kongista löytyi sattumalta sellainen yleisterä, 

joka kävikin meidän ruohonleikkuriin ja eikun heti innoissani 

ajelemaan sitä kolmatta osaa ja muistin jossain vaiheessa vasta että  

hei, sehän oli miehen vuoro leikata! 

Mutta kiltisti mie leikkasin loputkin. =D

Otsikon lause 

on yhdestä omasta runosestani. 

Jotain valkoista

Ihan kauhea kesä!
Miltein kahdeksan viikkoa on ollut välillä aika tuskaa.

Nyt ollaan märkätila- ja putkiremontin paremmalla puolella.
Monta viikkoa eteisen ja märkätilojen kohdalla
oli vain suuri ammottava aukko.
Tuosta aukosta me raahasimme
ulos talosta yli viisi tonnia entisiä
rakennusmateriaaleja,
ja varmaan toinen mokoma uutta
takaisin sisälle...

Pääsemme jopa tänään suihkuun 50 päivän tauon jälkeen kylpyhuoneeseen, 

joka tosin ei vielä ole valmis mutta voi siellä jo peseytyä.

Uurastus jatkuu yhä...
Sauna on ihan kesken, samoin eteinen.
Myös keittiöön tuli remontoitavaa
kun vesiputket menevät senkin seinillä.


Voi miten monesti auttavaa käsiparia olisikaan
näinä viikkoina kaivattu...

Minun käteni taisi sanoutua irti näistä vuosien remonteista.
Oikean käsivarteni lihakset ranteesta kyynerpäähän
ovat yhä tosi kipeät tästä viimeisimmästä uurastuksesta
ja nyt toisinaan koskee nostaa jopa maitopurkkia...

Hiljattain olleen ensimmäisen hääpäivämme 

johdosta,(jota ei muuten mitenkään
noteerattu eikä varsinkaan juhlittu,
paitsi työn merkeissä)
 laitoin tänne jotain valkoista.
Aloitetaan ylläolevan oreganon kukalla.

Eihän se tosin ole täysin valkoinen mutta
ainakin se on vaalea. 

Tässä sormustinkukkia. 

 Tätä en tunnista, 

mutta sekin kasvaa meillä kukkapenkissä. ;)

Ahaa, Huopalintu
kertoi tämän näyttävän helminukkajäkkärältä. 

Kiitos  Huopalintunen. =)

Valkoisia malvan kukkia. 

Keväällä toiseen, parempaan paikkaan siirtämäni 

juhannusruusut menivät hieman sekaisin kukkimisajoissa 

joten niissä on nytkin kukkia. =)

Olen aina pitänyt apiloista, 

niin valkoisista kuin punaisistakin. 

Apila tuoksuukin ihanalle. 

 Sipulinkukkakin on kaunis. =)

Lopuksi vielä päivänkakkara.

Meillä sitä kasvaa niin villinä
kuin kukkapenkissäkin.



Jotenkin koko moniviikkoisen urakan ajan,
n 9 - 15 tuntisten remonttityöpäivien jälkeen helpotti,
kun iltaisin kiertelin pihalla ja kukat lohduttivat
nollaten päivän. Antaen uusia voimia.

Pieni tauko remontista

Sunnuntaina vielä odoteltiin kyläilijöitä joiden piti saapua viikonloppuna. 

Teimme samalla näitä remppahommiamme, kuulostellen toisella korvalla koko ajan 

josko he kohta saapuisivat. 

Parin litran lettutaikinakin odotti toista vuorokauttaan jääkaapissa... 

Puoleen päivään mennessä sunnuntaina vihdoin päättelimme, ettei kukaan 

tule, söimme mikroruoka-annoksemme ja ristimme kätemme, 

siis siksi, että eräs tärkeä etappi oli tullut remontissa tehtyä valmiiksi. 

Märkätilat oli käsitelty asianmukaisesti kosteusulkuaineilla viimeisen kerran
ja nyt ne saisivat kuivua ihan rauhassa. 

Koska meitä ei tarvittu kotona, emmekä olleet aamupäivän viimeisen kosteussulkutelaus 

sulkeisten jälkeen kauhian hikisiä emmekä likaisia, päätimme hypätä autoon, tankata sen
ja ajaa kauas pois... 

Meidän kauas pois-reissumme oli loppujen lopuksi
sellainen maakunta-kiertue. 

Ensin piti päästä kahville jonnekin ja paikaksi valikoitui Hollolan kirkkoa vastapäätä
sijaitseva Kunnantupa, jossa muistan Mamani kanssa joskus kahvitelleeni. 

Vaan sielläpä taisi olla yksityistilaisuus, joten jatkoimme matkaamme 

kävellen, huomaten jotta sitten viime näkemän vanhasta kirkonkylän kyläkaupasta
oli tullut kiva sisustustavarapuoti Pian makasiini, jota piti päästä kurkistamaan
vaikka minulla ei ollutkaan lompakkoa itselläni mukana.
Voinhan aina katsella, ja sielläpä olikin kaikkea ihanaa!

Niihin suurissa tikkuaskeissa nukkuviin hiiriin
mie ihastuin niin,
että niille ihan sydämeni menetin... 

Jopa kukkaruukutkin pihalla oli hurmaavasti laitettu esille...
Kertakaikkiaan ihana paikka!

Kaupan kulmilta lähti hiekkatie, jota en ollut koskaan ennen kävellyt. 

Sen tien varrella olivat mm nämä kyltit:
Ateljee Asta Pulkkinen ja Verantakahvila.

Vanha kanttorila, jossa nämä molemmat tilat sijaitsevat,
on ihan kivenheiton matkan päässä Hollolan kirkosta.

Ihana lasiveranta (ylimmässäkin kuvassa) sulatti sydämeni jo siinä kävellessämme.

Se ihan kutsui minua, varsinkin kun sinne sai ihan luvalla mennä 

sisään ja nauttia palat suklaakakkua ja kahvia ja vaikkapa lehteillä ihania puutarhakirjoja samalla.
Sisätiloissa on esillä kaikkea kaunista, niin talon henkeen kuuluvaa somistusta
kuin myös taidetta, laidasta laitaan.

150 vuotiaan kanttorilan pihamaalla on aitta jossa on lisäksi taiteilija Sirkku Muhlin

teoksia, joista varsinkin esillä olleeseen ruusutyttöpatsaaseen
(hmmm... mitenköhän ihmeessä =) ) ihastuin toden teolla, 

samoin kuin Muhlin kaikkiin kukkateoksiin. 

Kannattaa poiketa.
Ihana, suloinen paikka,
saat vähän palanpainiketta
joko suolaista
tai makeaa
ja bonuksena hyväntuulista taidetta. 

Hollolasta ajelimme Asikkalan suuntaan ja 

siellä poikkesimme Vääksyn kanavalla ostamassa 

jäätelöt, ja tietenkin vanhassa tutussa Lauran kaupassa ja sen 

alapihalla piti piipahtaa, katsomassa mitä uutta ja ihanaa 

siellä jälleen olisi. Villiviinit olivat entistä enemmän valloittaneet
pihaa joka on täynnä ihania patsaita, kukkia, ruukkuja ja rustiikkisia puutarhakoristeita.
Itse kaupassa oli jälleen mielettömän paljon uutta ihailtavaa ja hiukan hiveltävääkin.
Sieltä mies osti meidän kuvassa olevalle Mallorcalaiselle salamanterillemme 

kaverin. Koska kaksin on kivempaa.

Sitten auton nokka kohtia Lahtea ja kotia. 

Kotona olimme taas jo hyvissä ajoin. 
Lettutaikinan kaadoin sitten pois...