Pääsiäisajelua

Koivu on jotenkin niin isänmaallinen puu. 

Seisoo suorassa tuulessa ja tuiskussa...  

Kurkiakin bongasimme matkan varrelta, 

läheltä Kantelejärveä. 

Fasaanikukko oli hyvässä lihassa... 

Rakastan kaisloja. 

Nämä ovat Kantelejärven kaisloja. 

Yhtää joutsenta ei siellä tällä kertaa ollut. 

Joskus niitä on sillä pienellä jävellä 

kymmenittäin. Ehkä olivat jo olleet 

ja kotipaikoilleen lentäneet? 

Kaisloja kovassa tuulessa.

Kohta alkaa sataa lunta. 

Tuuli oli niin hyytävä että kävelen jo poispäin järveltä 

sormet ihan jäässä... 

Kuvaan huvikseni Kantelejärven veneitä. 

Tässä punainen sellainen... 

Ja puinen sellainen. 

Aika romanttinen! 

Lumisade on jo ihan tuolla taustalla tulossa... 

Lumisade lähenee...

Tuuli yltyy... 

Tuuli ja sade ovat vieneet 

värin tästä tönöstä. 

Tuollaisia lumihelmirykelmiä satoi taivaalta, 

kuin Esikoisen takin hihalla näkyy. 

Sähkölangalla istuskeli Tuulihaukka. 

Taisi tykästyä tuuleen? 

Uhkea kuusi 

vei hetkeksi 

huomioni. 

Lähikoskella kuohui vesi ryskyen yli äyräiden. 

Terijoensalava ihan upoksissa kevättulvassa. 

Noukin paikalta hauskan kaarnanpalan. 

Laitan sen meidän puutarhaamme somisteeksi. 

Esikoinen valmistuu ihan pian eräoppaaksi 

ja hän oli meidän seuranamme 

etsimässä kivoja luontokohteita. 

Niinpä poikkesimme katsomaan Askolan 

hiidenkirnuja. Niitä on n 20 eri kokoista aikalailla 

jyrkässä kallion rinteessä jonne ei ole asiaa 

jos on liikuntarajoitteinen. 

Jokaisella hiidenkirnulla on nimi. 

Tässä yksi Kolmosista. Taitaa olla juuri Kattila. 

Jotkut kirnut olivat hurjankin suuria, 

ja tosi syviä, ja nyt vielä ihan täynnä 

jäätynyttä vettä. 

Kallioita vasten lepäävien sammalten  

alta valui koristeellisesti vettä ja jäätä. 

Sammal on suloista. 

Jos jaksoi kaikki jyrkät portaat, pääsi alas Porvoonjoen 

varrelle jossa voi vaeltaa kanootilla, paistella makkaraa, 

keitellä pannukahvit ja kiivetä hiidenkirnuille. 

Kuva ei kerro jyrkkyyskulmaa. 

Metsä odottaa lehtiä puihinsa. 

Kallion vänkkyrämännyt ojentelivat oksiaan 

kohti etelää. 

Hyvässä seurassa annos luontoa

on vieläkin nautittavampi. 

Kymmenet jäkälän eri versiot ovat mielenkiintoisia. 

Mäntsälän Shellin kohdilla oli pellolla 34 laulujoutsenta ja 

muitakin lintusia ansaitulla levolla. Voi minkä matkan ne aina 

tekevätkään kun saapuvat tänne palelemaan...

Tuolla Shellillä on aina pakko päästä käymään kahvilla, 
kun siellä on niin hyvä kahvi ja munkit. 

Erään talon portille oli joku ihana taiteellinen sielu 

kerännyt tällaisen keväisen pääsiäisnäyttelyn. 

 Minä haluaisin kovasti tutustua tuon kaiken 

esille laittaneeseen taiteelliseen ihmiseen! 

Ihana näkymä!  

Hän on luottavaisesti laittanut esille 
varsin upeita ja arvokkaitakin teoksia. 

Niinpä minäkin luottavaisesti kuvasin tätä satumaailmaa 

ihan ilman lupaa ja esittelen herttaisia teoksia 
teille lukijoillenikin.

Älä tyydy valtavirran totuuksiin ja tapoihin vaan 

käytä mielikuvitustasi. 

Ihana! Tuollaisen sammalpedin 
vanhasta metallisängystä olisin muutama 

vuosi sitten tehnyt meidänkin pihaan 
mutta Hani toppuutteli. =) 

Tässä sellainen nyt oli 

ja ilokseni sain sitä ihailla.  

Kiitos. 

Tämä piha oli ihana.

Töyhtöhyyppiä on täällä päin parvina 

mutta parvesta on minun kamerallani paha 

ottaa kuvia joten tässä yksi vain. 

Samoin täällä on peippoja näkynyt parvina joissa 

mukana mm viherpeippoja. 

Siitäkin parvesta oli vaikeaa napata kuvia. 

Kuvissani näkyy vain punaisia peipon masuja. =) 

Kotimatkan varrella tuoksui savu. 

Joku oli laittanut pihasaunan lämpiämään. 

Nokkavia ja pitkähampaisia

Tilhilauma saapuu yleensä talven tullen popsimaan 
loppuja pihlajanmarjoja ja niitä on ihana katsella 
ja kuvata. Tänä vuonna kuitenkin ahneet räkättirastaat 
söivät kaiken harakoiden kanssa kilpaa, 

eikä ihanille tilhille jäänyt kuin rippeet joten 
ne jatkoivat matkaansa jonnekin muualle, 
etten ehtinyt edes kameraa hakea 
- saati kissaa sanoa. 

Mustarastaskin kävi paikalla vain toteamassa 
ettei pihapuissa ollut enää omenia, 
eikä yhtään pihlajanmarjaa. 

Olisi pakastimessa ollut hieman 
pihliksiä, mutta olen varannut ne 
mahdollisen joulunpunaisen 
pihlajanmarjamarmeladin tekoon... 

Toisinaan kuuluu haukan huutelu, 

mutta en ole nähnyt sitä koskaan joten en tiedä 

mikä haukka se mahtanee olla. 

Mutta sen aterioiden jäännöksiä olemme joutuneet 

kyllä näkemään ja siivoamaan pois pihasta. 

Milloin kohtaamme rastaan, 

varpusen ja toisinaan jopa harakan jäännöksiä. 

Yleensä linnuista jää jäljelle 
vain siivet... =(

Varpuset rakastavat Valamonruusupensaita, 

joiden suojasta niitä ei voi napata kulkukissa, 

haukka eikä kettukaan. 

Punatulkku-urokset eivät siedä muita lintuja lintulaudalla, 

ainakaan täälläpäin. Vain puoliso saa tulla 

syömään yhtäaikaa uroksen kanssa. Muut linnut 

uros ajaa tiehensä. Tämä onkin siksi harvinainen 

kuva että viherpeippo sai napattua 

auringonkukansiemenen ennen kuin tulkku 

käveli sitä kohti ja ajoi sen uhmakkaasti tiehensä.

Muut linnut ruokailevat hyvässä sovussa keskenään. 

Paitsi kun harakka ryntää liippaamaan nokallaan 

ison määrän siemeniä laudalta maahan, 

lentävät pienet linnut tiehensä ja lauma 
muita harakoita saapuu laudan alle juhlimaan. 

KK:ssa oli artikkeli, kuinka pihaan saa toivomiaan lintuja:

Linnuilla on lempiruokia siinä missä ihmisilläkin. Lintulaudan kattauksella voi 
vaikuttaa siihen, mitä siivekkäitä pihapiirissä lentelee.

Mustarastas on huilisti ja kaunotar, jolle kannattaa järjestää ihan omaa syötävää: 
kuivia omenanpaloja tai kuivattuja pihlajanmarjoja.
Kanta-asiakkaita lintulaudoilla ovat tiaiset ja peipot, joille maistuvat auringonkukansiemen ja murskattu maapähkinä.
Ravintolan suosio voi houkutella paikalle myös närhin tai urpiaisen. Perussetti siemeniä 
ja pähkinää kelpaa niiden lisäksi varpuselle ja usein pyryjä ennakoivalle punatulkulle. 
Vanha kunnon kauralyhde maistuu keltasirkulle ja punatulkulle, mutta ruokana se on aikamoista höttöä. Parasta voimaruokaa on tali, jota nokkivat kiitollisena tiaiset, varpunen ja mustarastas, joskus jopa tikka.
Jos kaupan talipallot eivät innosta, tee itse kauniimpia. Muotiksi sopivat pienet ja kauniin 
muotoiset esineet kuten piparimuotit ja silikoniset muffinssivuoat. Kattilassa sulatettuun 
taliin voi sekoittaa pähkinämurskaa ja siemeniä sekä upottaa narun.

Käytännössä se menee kuitenkin niin, että harakat (joita ei oltu 

edes tilattu vaan ne tulevat yllätyksenä)  sekä orava käyvät 

nopeasti nappaamassa pähkinät ja muut herkkupalat, 
ja naakkalauma hotkii harakoiden kanssa ne talipallot, 

rastaat tyhjentävät ennen etelään lähtöään pihlajat marjoista 

ja omenapuut omenista, rusakot nousevat takajaloilleen 

ja syövät pihasta pois kauralyhteet ja pikkulinnut 

jäävät koputtelemaan niitä auringonkukansiemeniä. 

Jos laitat kauraa siemenseokseen, se toki houkuttelee 

keltasirkkuja ja punatulkkuja, monille muille linnuille 

se on outo siemen jota ne välttelevät ja tiputtavat 
kaurat hangelle. 

Kauraryyneistä pitävät kaikki linnut. 
Yleensä vaan harakat hotkivat nekin 
ennen kuin muut linnut edes niitä näkevät. 

Meidän pihamme lintulaudoilla piipahtaa 
enimmäkseen varpusten parikymmenpäinen lauma, 
tali-, ja sinitiaisia, viherpeippoja, punatulkkuja, 
keltasirkkuja sekä toisinaan kuusitiaisia, tiklejä, 
urpiaisia ja tietenkin oravat, varikset, harakat, naakat, 
tuhma käpytikka ja *kakkiaisfasaanit laudan alla.

Tämä kurre arvasi että hänelle ne 

auringonkukansiemenet oli tarkoitettukin. 
Katso miten sievästi ja säännönmukaisesti 
se napsii siemenet kukkapohjasta. 

Usein ne tarkistavat muuten vaan kukkapurkit. 
Olenpa nähnyt kun ne ovat kaivaneet ruukusta 
 harsokukan juurakon ja vieneet sen mennessään.  

Niin että kyllä ne oravatkin osaavat tehdä 
tuhoja. Kun kerään kuusenkäpyjä terassille 
ne käyvät viskelemässä osan lattialle 
ja osan vievät mukanaan hopeapajun 
oksalle ja kohta puun alle lentelee kävyn 
suomuja ja keskusruoti. 

Hupsuja olioita. 

Eräs orava oli niin rohkea että se tuli 
ovelle asti ja tykkäsi riisikakuista, 
joita se natusteli mielellään. 
Mutta sitä oravaa ei ole enää 
näkynyt. Kesällä hautasin jälleen 
erään auton alle jääneet... 
Jospa se oli juuri se. =/ 

Toisinaan oravat popsivat pikkulintujen kanssa 
siemeniä lintulaudoilla, mutta yleensä ne syövät 
lautojen alta, lupsakoiden varisten kanssa. 

Käpytikka ei ole kovin mukava tuttavuus. 
Tämän vanhan lintulaudan suuaukkoakin ne ovat 
yrittäneet laajentaa, usein nokkaisevat pikkulintuja 
päähän sattuessaan samaan aikaan laudalle, 
ja keväällä pesintäaikaan ryöstävät linnunpoikasia 
pöntöistä. En tykkää! =(

Tällainen jännän värinen varis 
on joskus varisparvessa mukana. 
Onneksi muut eivät tippaakaan 
kiusaa eivätkä ylenkatso sitä 
vaikka sen höyhenpuku muistuttaakin 
enemmän harakkaa, joille varikset 
kyllä antavat hatkoja ruokintapaikalta. 

Jänistuhoja vastaan ostimme Viron reissulla jänis- 

 ja peurakarkotetta. Se liuotetaan veteen ja sillä 
suihkutetaan ne kasvit, joita ei voi verkottaa, 
niin kuin vaikkapa aitataimet. 

Vuosi sitten testasimme ainetta ensimmäisen kerran 
ja tuloksista rohkaistuneina päätimme tänä syksynäkin 
suihkutella kasveja sillä. 
Aineen teho kestää puolisen 
vuotta paketin mukaan, 
eli sopivasti talven. 

Pihassa on kyllä verkotettu hedelmäpuita 
ja muita rusakoiden mielestä herkullisia kasveja, 
mutta usein ne syövätkin jotakin muutakin 
josta eivät muina talvina ole olleet 
lainkaan kiinnostuneet. 

* Fasaanit ovat syöneet hirmuisen määrän kukkasipuleita
pihastamme, siksi pilkkanimitys. =(
Kukkapenkitkin pitää suojata verkoilla niiden 
vuoksi. Jos ei pakkanen niin sitten joku eläin 
on kasvien tuho tällä pihalla. 

Mutta sellaista se on 
kun yrittää rakentaa puutarhaa. 
Ylä- ja alamäkiä 
niin kuin koko elämä. 


 

Kevääksi pihamaalle

Hullaannuin hypnoosiin asti 

kukkasipulihyllyjen 

edessä kaikissa kaupoissa 

Olin tänä keväänä hirmuisen surullinen
kun havaitsin 

viime talven pakkasen tappaneen 

 kaikki lumikellot, satoja tulppaaneja, kaikki hajulaukat 

niiden kymmenien perennojen ja muutamien köynnösten lisäksi. 

Siksi istutan nyt vielä sipuleita pihaan,
 vaikka bf:iin ostamieni kukkien
 sipulikuvan laittaessani 

sain ihmetteleviä kommentteja, että en kai nyt tänne pihaan enää 

niitä istuttele. Kyllä istuttelen. Sitä ei tiedä kuka niitä keväällä 

tässä pihassa katselee, mutta joka tapauksesssa toivon 

sipuleista olevan iloa jollekulle. 

 Minä toivon 

että keväällä 

nämä uudet sipulit nostavat 

  mullasta päänsä.  

Kelloja siirrettiin, 
kesäaika päättyi. 
Talvi alkaa Pekka Poudan 
mukaan ensi viikolla. 
Minä palelen jo nyt. 
Pärjäilkää kukkasipulini.  

Uusi pionituki

Hani teki pioneille uuden tuen.
Viime kesän pionitukina olleet 

metallisängynpäädyt ovat jo toisella pihalla, 

josta saivat uuden kodin. 

Tukipuut estävät ehkä ilkeän ukko- 

fasaanin kuopankaiveluinnostustakin.   

Kuvan oton jälkeen pionipenkkiin 

on lisätty valkoinen uusi pionin alku, 

joten siinä on jälleen 10 pionia. 

Niistä yksi, viime kevään alku, 

vaan hiukan vielä nikottelee...

Itse pionit ovat kasvaneet tukikehikon
asennuksen jälkeenkin vielä pituutta! 

Pionien juurten suojana on myyräverkkoa, 

sen vuoksi etteivät pikkulinnut söisi 

kasvien juurille ripottelemaani
Bayer Garden, Baition I-raetta, 

joka on tarkotiettu mustille murkuille 

jotka valloittavat pionien nuput.
Kippaa muurahaisten munia muistuttavia 
rakeita pionien juurelle niin muurahaiset 
vievät ne pesäänsä ja pesä tuhoutuu. 
 

Mustat muurahaisetkin asustavat juurikin 

pionien juurakoissa ja saattavat tehdä 

juurista varsinaista reikäjuustoa 

ja senhän tietää miten kasvin 

silloin käy...

Taustalla näkyvä 

Goji-marjapensaanikin paleltui viime 

talvena, mutta en leikannut sitä 

maan tasalle, enkä repinyt pois, 

vaan jätin sen köynnöstueksi 

malabarinpinaatille, 

letittämällä sen oksat yhteen. 

Muutenkin iso kukkapenkki tuntuu 

tänä kesänä autiolta ja tyhjältä 

kun talvi teki niin paljon tuhojaan. 

Jos ei säät niin sitten 

eläimet, ovat

puutarhurin 

loputtomat 

haasteet... 

=) 

Onneksi kohta 

pionit kukkivat. ♥ 

Hajulaukka

Tämä kellokukka on kuin aikuisten värityskirjaan 
puuväreillä väritetty eikö vain? =) 

Miten meinasinkin melkein unohtaa mainita 
tämän kevään ihanan kukkapenkkini uutuuden, 
hajulaukan, Allium siculum.

Näin ensimmäiset hajulaukat Maman puutarhassa, jossa ne ovat
mukavasti päässeet leviämään. Tykästyin kovasti kasviin ja niinpä

viime syksynä tilasin sitä sipuleina nettikaupasta,
ja istuttelin sinne tänne, meidän pihaamme.

Keväällä kukkapenkistä ilmaantui ensin suippoja pitkiä lehtiä,

ja niiden perässä kohta pitkänhuiskea kukkaputki,
joka kukki ihanasti kesä - ja  heinäkuussa. 

Kukan nimi ei ole mitenkään mieltäylentävä, 

mutta itse kasvi on mielestäni mielenkiintoisen ihana.

Kasvin nimi tulee kuulemma siitä,
"kun kasvin lehtiä murskaa 
niin ne haisevat pahalle."  


Paitsi että  

kenen mieleen nyt tulisi mennä 
murskaamaan kukkien lehtiä!!!? 

Itse olen havainnut muutaman kukan maljakkoon leikattuani
varren tuoksuneen hetken vahvasti ruoho-
ja valkosipulin sekoitukselta, mutta tuo
- minun mielestäni - ihana, eikä tippaakaan paha,
ruokainen tuoksu
hälvenee kyllä pian.

Maljakon vedessä kukka ei enää tuoksu.
-Tai haise, niin kuin joku sanoisi,
joka ei sipulista pidä... =)

Syksymmällä elokuussa kukkavarren 
päässä oleva kukinto muuttuu 
tällaiseksi minisipulirypäkseksi.  
Kukkien tilalle ilmestyy pieniä sipulinnäköisiä 

koteloita, jotka ovat pullollaan siemeniä. 

-Tai olisi ollut ellei se pahuksen
viriili viheliäinen ukkofasaani olisi vieraillut jälleen

pihamme kukkapenkeissä ja syönyt näitäkin pois!

Onneksi ehdin ottaa kuvia näistä... 

Valitettavasti se otus on päässyt tosi pahasti 

kukkasipulien makuun. =(

Näistä minisipuleista se pahus sai aikamoisen hikan,
joka lopulta paljastikin ukon ikävän vierailun pihallamme.
Mies hääti linnun pois.

Näin kukkapenkistä miten iso lintu oli jälleen kaivellut
 syviä kuoppia, kaivanut maastakin esiin kukkasipuleita ja
hakannut ne pilalle...

Argh! 

Inhoan sitä lintua! 

Se raahaa joskus mukanaan naaraiden haaremia
mutta niiden naaraiden en ole nähnyt syövän kukkasipuleita.


PS:
Kuinka pitkäikäinen fasaani oikein on,
koska tämä on jo viides kesä kun se mokoma
käy tuhoamassa kukkasipuleita?

Luin nettilehdestä että: 
Fasaani on mieluisa pihavieras. 
Hah! 

Ei meillä, todellakaan!
Se on syönyt jo kymmenien ja kymmenien eurojen arvosta
köyhän runoilijan kukkasipuleita. Snif.


Älkää tarhaajat päästäkö 
niitä enempää Suomen luontoon!!!! 

Se on varsinainen vieraslaji joka pitäisi poistaa Suomen luonnosta! 

*Katselee netistä fasaaninpaisto-ohjeita... 

Sipulisatoa

Nostin keväällä kaikki vanhat tulppaanit pois penkeistään 

ja niitä tulikin monta astiallista. 

Kuivasin niitä varsineen kesän ajan pihamökissä. 

Tässä eräänä päivänä kävin läpi sipulit ja siivosin ne istutuskuntoon. 

Nyt sipulit odottavat paperipusseissaan uutta istutuspaikkaa, 

ja kanaverkkoa ympärilleen f-linnun varalta....

Täytyy todeta vielä, että vain tämä yksi uros-yksilö on 

tuhoajalintu... 

Muut f-linnut eivät onneksi 

ole päässeet kukkasipulien makuun.

Kukkien kasvatuksen vaikeutta

Tulppaaneja kukkaan saadakseen 

täytyy tässä pihassa turvautua kaiken maailman 

cd-levypelokkeisiin, kumikäärmeisiin, 

pieniin verkkoihin kasvien ympärillä kesät sekä talvet, jne.

 Tässä hiljattain pionipenkistä eli 

suoraan rysän päältä yllätetty fasaani-uros. =( 

Se on syönyt tuosta penkistä pois miltein kaikki tulppaanit, 

ja ihan kaikki krookukset.

Ne ovat sen herkkua, hyasinttien ohella. 

Valitettavasti.

Pionit eivät todellakaan pidä siitä 

että niiden juuriin kosketaan. =( 

Niiden pitäisi saada kasvaa rauhassa... 

Mutta vaikka meillä käy pihassa tosi ilkeä ukko-fasaani joka on syönyt monen monituista kymmentä miun kukkasipuleitani, joita vaivalla tänne istuttelen, niin en voi tehdä sille muuta kuin häätää sen pois pihasta. Se kuuluu sekä elävänä että kuolleena valtiolle.

Esimerkiksi jos fasaani jää auton alle sitä ei saa laittaa pataan. Nyt ei ole sen metsästysaika ja metsästysaikanankin se kuuluu metsästysoikeuden haltijalle. Sama pätee vaikkapa metsoon tai sen koppelo-puolisoon. Muutamat linnut ovat rauhoitettuja läpi vuoden.

Jos näet vaikka auton alle kuolleen metsäkanalinnun, hautaa se, jos sinulla on käsissäsi hanskat tai muovipussit... Jos on talvi, niin peitä se lumella. Se päätyy joka tapauksessa luontoon tavalla tai toisella. Jos eläin on jo kauan ollut tienvieressä, älä tee sille mitään. Luonto hoitaa.

Itse olen haudannut auton alle jääneitä oravia ja harakan.
Maman mökillä Pikkuveli joutui hautaamaan jonkun komean kissan joka niin ikään oli juuri jonkun ohikiitävän auton alle jäänyt.