Tekstit

Näytetään tunnisteella kesäaika merkityt tekstit.

Aurinkoa, kuuta ja kesäaikoja

Kuva
    Lauantaina 29.3.2025 aurinko on ihan hieman sivustaan pimennossa . Kuin joku olisi haukannut siitä palasen...  Saman päivän yönä on jälleen ihan uusi kuu.  Kuva ja lisää tietoa: Tähtitieteellinen yhdistys URSA ry     Ja jälleen sunnuntaina 30.3.2025 kellot asetetaan epäluonnolliseen ja keinotekoiseen kesäaikaan, joka sotii ihmisten ja luonnon biologista kelloa vastaan. Siksi koko kesän aina aamuisin niin väsyttää... Kuinka monta kellonaikaa sinun pitää siirtää kohti seuraavaa kesää? Kesäajan haittoja  "Kesäajan selkeimpiä haittoja on, että ihmisten biologinen rytmi voi häiriintyä kesäaikaan ja -ajasta siirryttäessä pitkäksikin aikaa, mikä voi aiheuttaa väsymystiloja ja sen takia myös työvireyden laskua. Tämä puolestaan saattaa lisätä muun muassa liikenneonnettomuus- ja sydänkohtausriskiä. Kesäaikaan siirtyminen hankaloittaa maatalousaloilla työskentelevien elämää, sillä eläimet eivät yleensä omaksu kesäaikaa ympäröivän yhteiskunnan muuttae...

Yöunesta katosi tunti

Kuva
    Kesäaikaan siirtyminen aiheuttaa terveysriskejä     "Unesta tulee katkonaisempaa ja kevyempää ja kestää jonkin aikaa ennen kuin uni normaalistuu. Aamuvirkuilla tämä vie neljästä viiteen vuorokautta, mutta iltavirkuilla univaikeudet voivat jatkua jopa useamman viikon.   Kellojen siirto etenkin keväällä rasittaa varsinkin sydän- ja verisuonisairaita. Aivoinfarkteja tapahtuu kahdeksan prosenttia enemmän kahtena kellon siirtoa seuraavana päivänä kuin vastaavan mittaisena ajanjaksona muulloin vuodesta. Sydäninfarktit lisääntyvät neljä prosenttia.    Jos kellojen siirrosta luovuttaisiin, ylimääräiset infarktit jäisivät pois, ja tältä osin inhimilliseltä kärsimykseltä vältyttäisiin.  Kellojen siirrosta kärsivät sydänsairaiden lisäksi ne, joilla on jo valmiiksi univaikeuksia.   Masennuspotilaat kärsivät kesäaikaan siirtymisestä, ja heidän oirekuvansa saattaa vaikeutua. Vaikka ihmisellä ei olisikaan mitään kroonista sairau...

Aikaerorasitusta

Kuva
          Minä ainakin olen niinä päivinä aina tavallista uneliaampi, kun kellonaikoja on käännelty... Entä sinä? Tänään on taas sellainen päivä.        💗          

Talviaika alkaa

Kuva
  Kellonajat siirtyvät ensi yönä normaali aikaan.  Nyt minäkin herään ehkä taas   oikeampaan aikaan.  "Kesäaika" tuntuu aina jotenkin väärältä!  Kesällä kelloa katsoessa  ei monesti meinaa uskoa silmiään.    Sisäinen kelloni nääs  on aina siinä oikeassa,  auringon ja  aurinkokellojen ajassa,  eli juuri tässä ns talviajassa.          Tänään on muuten  Erakkopäivä ,  #HermitDay   josta me erityisherkät introvertit  tykkäämme.  Mehän olemme sellaisia.  Erakoita.  Jotkut sosiaalisempia sellaisia  ja jotkut vähemmän...  Minun täytyy olla tänä erakkopäivänä  hieman sosiaalisempi, koska  meillä on muuttopäivä.  Jätämme Keravan taaksemme ja muutamme  vähän pohjoisemmaksi  Hanin uuden työpaikan vuoksi.  Tänään vietetään myös kissojen  -  ja Internetin päivää .  Kuvassa lainakissa Tepi, joka vuosia sitten hetken asui ka...

Maaliskuun lopun teemoja

Kuva
      Tänään, 22.3. on jälleen  elämän edellytyksen päivä, eli   Maailman vesipäivä  #WaterDay        #WorldWaterDay         Siitä olen kirjoittanut aiemminkin  esim täällä ja täällä ...    💧  💧  💧           23.3. on mm koiranpentupäivä...  #PuppyDay sekä söpöjen kissanpentujen päivä #CuddlyKittenDay    💗        25.3. on kansainvälinen vohvelipäivä.   #WaffleDay #InternationalWaffleDay   Laita aamiaiseksi amerikkalaisten vohveleiden päälle paistettua kanaa tai vaihtoehtoisesti pinoa vohvelit ja kastele vaahterasiirapilla. Älä unohda siivua tai kahta rapeaa pekonia! Tai matkusta mielessäsi itään ja maistele pehmeää ja makeaa hongkongilaista vohvelia,joka on maustettu maapähkinävoilla ja hunajamelonilla.         Tai nauti belgialaisista paksuista vohveleista, jotka on päällystetty suk...

Etsitäänkö sunnuntaina pääsiäismunia?

Kuva
    Kukaan ei takuulla anna lastensa kiertää ovelta ovelle tänä Palmusunnuntaina, koska korona...      Perheen pienimmät voivat pukeutua kotonansa vaikka pupuiksi ja nämä pikku pupukultaset voivat sitten etsiä vanhempiensa piilottamia pääsiäismunia, ihan sieltä kotonurkista.   Eikä niiden ole mikään pakko olla suklaamunia! Piilotetut pääsiäismunat voivat loistavasti olla tavallisia, keitettyjä kananmunia!      Niistä voi piirrellä/maalata tosi hellyttäviä!  Lapset ihastuvat näitä etsiessään. Ne täytyy vaan kerätä varovasti,  etteivät pääse tipahtelemaan...      Voit myös piilottaa kananmunat sellaisenaan, (keitettyinä tietty) että voitte sitten lasten kanssa värjätä/piirtää/maalata niistä millaisia kukin itse haluaa.         Kaikenlainen värien käyttö on yleensä lapsille mieluista puuhaa jota on mukavaa tehdä yksin, sisarusten tai vanhempien kanssa. Nyt voi myös mainiosti askarrella ensi viikkoa ja...

Kuvakatsausta

Kuva
    Kurkistelin vähän tämän kevään, kesän ja syksyn (omasta mielestäni) kauneimpia kuviani. Kauneus on tietty katsojan silmissä... Voin hyvin muistaa sen hetken sekä tunnelman, kun näitä kuvia olen ollut näpsimässä.   Kuvakavalkadissa sekaisin Saarenmaan ja Keravan  ympäristön tunnelmia...   On siellä Evoa ja Lohjaakin...             Ensi sunnuntaiyönä kelloja vielä siirrellään ja kesäaika päättyy. Kellojen siirtely ei vielä valitettavasti pääty:  "Euroopan parlamentti äänesti maaliskuussa (2019) että kellojen siirtelystä kesä- ja talviaikaan voidaan luopua vuonna 2021. Jokaisen EU-maan parlamentti päättää vielä asiasta kansallisesti ja valitsee haluaako siirtyä pysyvästi kesä- vai talviaikaan. Jos maa valitsee kesäajan, kelloja siirretään viimeisen kerran maaliskuun viimeisenä sunnuntaina 2021. Jos maa valitsee talvi-ajan, viimeisen kerran kelloja siirretään lokakuun viimeisenä sunnuntaina 2021. Suomessakin eduskunta t...

Kesäaika alkaa taas!

Kuva
Aika kulkee  Aika kiirehtii  Aika ehtii  Aika rakastaa  Aika valloittaa  Aika muuttuu  Aika mataa  Aika pysähtyy  Aika patinoi  Arjen rutinoi   Aika ikävöi  Aika armahtaa  Aika unohtaa  Aika kultaa  Aika jättää  Aika katoaa  - Una Reinman   Tänään se alkaa, Kesäaika ! P ääasia että siirrät viisarit oikeaan suuntaan. Lähintä kesää kohti. Sisäiset kellomme ovat jälleen muutaman päivän epäkunnossa... Ehkä ensi vuonna EU päättää voimmeko lopettaa kellon viisarien siirelyn. Talviaika olisi se ns normaaliaika...  Suomen unitutkimusseuraa johtavat professorit kirjoittivat normaaliajan olevan pysyvää kesäaikaa parempi. Tutkimusten mukaan on selvää, että valon lisääntyminen illalla vähentää yöunta väestötasolla. Univaje aiheuttaa monia sairauksia ja tapaturmia sekä tuotannon menetyksiä sekä heikentää op...

Siirryttäisiinkö oikeaan, eli talviaikaan?

Kuva
Tänään sai nukkua tunnin pidempään    kun kelloja siirrettiin  taaksepäin, kohti viime kesää.   " Euroopan parlamentti äänesti äänin 410–192, että kellojen siirtelystä kesä- ja talviaikaan voidaan luopua vuonna 2021. Jokaisen EU-maan parlamentti päättää vielä asiasta kansallisesti ja valitsee haluaako siirtyä pysyvästi kesä- vai talviaikaan. Jos maa valitsee kesäajan, kelloja siirretään viimeisen kerran maaliskuun viimeisenä sunnuntaina 2021. Jos maa valitsee talvi-ajan, viimeisen kerran kelloja siirretään lokakuun viimeisenä sunnuntaina 2021.   Suomessakin eduskunta tekee lopullisen päätöksen, mikä aika otetaan pysyvästi käyttöön. Kellojen siirtelystä luopuminen on ollut alun perin Suomen tekemä aloite Euroopan komissiolle. Komissio esitti syyskuussa, että kellojen siirtelystä luovutaan. Alkuperäinen aikataulu oli, että kellojen siirtelystä olisi luovuttu jo tänä vuonna. Neuvoston edellinen puhee...