Paluu arkeen

Itselleni ostin reissulta tämän. 

En muotia, enkä luksusta. 

Tässä peltipurnukassa oli 

alunperin suklaata mutta 
en minä niiden vuoksi sitä halunnut. 
(Loppujen lopuksi kovehdeissakin 
oli vehnää joten ne menivät muille.)  

Halusin sen omakseni 
siksi että sain siitä iki-ihanan 

gluteenittomien keksien purnukan. 

Amarylliksien viimeiset valkoiset 

kukat kukkivat näin 

somasti maljakossa. 

Vuoden ensimmäinen omenapiiras 

syntyi joulun nahistuneista omenista. 

Kummasti ne kuitenkin elävöittävät 

piirasta vaikka niiden poiskuorimani 

kuori oli jo nahkamainen. 

Muruomenapiirakka 


200 g huoneenlämpöistä voita
1½ dl  (ruoko)sokeria   
2,5 dl gluteenittomia jauhoja  
(Mix, hieno)
1  kananmuna  
0,75 dl  kermaa   
1 tl  leivinjauhetta   
1 tl  vaniljasokeria   
3-4  omenaa  
    kanelia ja sokeria 

Kuori ja pilko omenat paloiksi
ja pirskota paloihin sitruunanmehua 

tummumisen estämiseksi. 

(Ei ole pakollinen) 

Lisää paloihin sokeria 

ja kanelia makusi mukaan

ja sekoita. 

    Sekoita huoneenlämpöinen voi kulhossa
sokerin kanssa.
    Lisää jauhot (ei vielä leivinjauhetta). 

Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa;
se ripotellaan viimeiseksi piiraan päälle.

    Lisää varsinaiseen pohjataikinaan muna,
kerma, leivinjauhe ja vaniljasokeri.  

Sekoita tasaiseksi. 

Taikinan kuuluu olla 

valuvaa tässä vaiheessa. 

    Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan
ja ripottele päälle omenapalat.

  Ripottele omenoiden päälle alussa sivuun jätetty taikina,
-johon voit halutessasi lisätä hieman gluteenittomia 

jauhoja lisää niin
se paistuu piiraan päälle hauskan murumaisesti. 

Ripottele pinnalle

vielä kanelia ja sokeria.

    Paista 200 asteessa n. 30 min.
 

Nauti vaniljajäätelön,
vaniljakastikkeen 
tai kermavaahdon kera.

Ohje on mukaeltu
ja gluteenittomaksi muokattu
 Kotikokki.net-reseptistä. 

Jotain valkoista ja lämmintä villaista

Antaa sataa vaan... 

Kunhan joku muu joutuu sen kolaamaan. 

- Näinhän moni ajattelee. 
Yleensä eniten lunta toivovat he, 
jotka asuvat kerrostaloissa. =) 

Meillä se olen yleensä minä joka 
kolaan lumet pois pihasta ja ajotieltä.  
En toivo lunta kuin puolen metrin paksuudelta 
koko talveksi. Se suojaisi jo kasvit pakkaselta.  
Jännitän erityisesti viiniköynnösten puolesta... 

Minulla on tällainen valkoinen 
jaloritarinkukka 
eli amaryllis ilonani. 
Leikkona se kestää paremmin 
eikä suuri raskas kukka kaada koko 
kukkaruukkua kumoon... 

Olen huomanut suurimman osan 
joulukoristeistanikin olevan valkoisia. 

Eräänä aamuna aurinkokin kurkisti 
amaryllistä ja se ihmehän piti heti kuvata. 

Lisää valkoista meidän keittiöstä 
on tämä 
enkeli lapsineen... 

 
Joinakin jouluina eteläisessä Suomessa 
ei ole lunta kuin lumisadepalloissa...  
Jo kymmenenä vuonna on lumentulo 
ollut täällä etelässä vaihtelevaa. 
Meillä ei ole enää entisenlaisia talvia. 

Pekka Pouta kyllä lupasi että 
Etelä-Suomeenkin saataisiin 
nyt valkoinen joulu mutta se 
jää nähtäväksi...

Valkoinen on juhlava väri vaatteissa, kesät talvet. 
Vaihdellaan vaan materiaalia 
sään mukaan. 


 

Minulla oli useita pareja villasukkia valmiina, mutta luulen  Murusillani olevan jo ihan tarpeeksi niitä. Yhdelle rakkaalle Muruselleni ja vävykokelaalle laitoinkin neuleita joulupakettiin ja muutamalle muulle meni virkattuja hartiahuiveja. 

 Sukkia jäi iso pino vauvojen, lasten kuin aikuistenkin koossa. 

Näinpä sitten uutisen jossa kerrottiin joulukuun 25.s olevan vähävaraisten joulujuhla ja sinne tarkoitettuja lahjoja saisi viedä erääseen terveyskauppaan. Kirjoitin neulesukkiin laput joissa kerroin sukkien koon ja toivotin lämmintä joulua, keräsin sukat kassiin ja vein ne kauppaan, jonne ne otettiin mielellään vastaan.

Minuakin on joskus autettu, varsinkin juuri 

jouluna, joten tiedän miten se lämmittää. 

Monesti muistan mm Pandaa joka auttoi 

monena jouluna köyhää yksinhuoltajaäitiä.  

♥  ♥ 

**********************

Tänään on teemapäivissä on 
 Taskulamppupäivä. 
Se onkin varsin tarpeellinen esine 
näinä tosipimeinä aikoina vaikka 
jouluna kynttilälyhty yrittääkin 
sellaisen korvata. 

Ilo

Ilonpilkahdus 

voi tulla 

vaikka siitä 

kun

AURINKO PAISTAA

 eteisen peiliin 

Joskus ei 

HYMYYN 

muuta tarvita  

-Una Reinman-

Pihalla ja sohvalla

Ai niin, tämä oli se hankalan mallinen lintutalo! 

Pitääkin miettiä miten pysyisin tässä tällä kertaa...

Aina hyvä keino on pitää yksi takajalka katon reunalla. 

Tosin voi olla että pikkukoipeen iskee suonenveto 

siinä hassussa asennossa.

Yksi hyvä kikka on istua hajareisin 

reunuksen päällä mutta pitkän päälle 

sekin asento väsyttää pientä jyrsijää. 

Onneksi hupsut ihmiset ovat sitoneet 

laudan alle kauralyhteen josta on 

erinomaisen kätevää jalalla ottaa hieman 

tukea, jotta kauan jaksaisi siemeniä popsia. 

Konstit on monet.

Tässä vielä yksi kuva kirjavasta 
 kulkurikissasta 

nokisine tassuineen meidän sohvalla. 

Villasukkia ja kukkia

Tällaiset Unasukat 
lähtivät fb-ystävälle. 
Neulon saajaa ajatellen 

jolloin neule soljuu 

sormien lomasta ja muodostaa 

omia kuvioitaan 
joten mitään ohjetta ei ole... 
 

Nyt puikoilla kahdet 

tilaussukat ja yhdet sukkaset 

eräälle suloiselle ystävälle... 

Toukokuun äitienpäiväkukka on vielä ihan ok. 

Olen poistanut siltä uudet kasvut ja saanut 

sen kukat sillä tavoin pysymään ja kukoistamaan. 

Yleensä annan tulilatvan kasvattaa uusia lehtiä 

jolloin se lakkaa kukkimasta eikä enää koskaan kuki. 

Olenko siis viisastunut, en tiedä. 

Ehkä kukkiminen 
on vain silkka vahinko, 
mutta mukava sellainen. =D 

Kotoisaa vihreyttä

Muratti kasvoi kesällä ulkona ihan 

huimiin mittoihin. Sen jättilehdet 

peittävät helposti koko avoimen kämmenen.

Mietin, mihin ihmeeseen sen sisällä laittaisin 

ja ainoaksi mahdolliseksi paikaksi jäi tuo keittiön 

astiakaappi, ja muratti koskettaa siitäkin jo toiselta 

puolelta lattiaa.
 Kaapin toisella puolenkin se on jo
lattiaa kohden matkalla.

Se on matkamuistoni,
aluksi oksa vain noista maisemista.

Pelkään kyllä muratin olevan tuolla liian hämärässä ja 

pohdinkin, josko nostaisin sen keittiön ikkunalle, 

ja nostelisin köynnösoksat nousemaan verhojen 

lailla kohti kattoa...

Mitä olet mieltä? 

Olisiko ihan hassu idea? =) 

LOMALLA VIIMEINKIN

Tänä kesänä pääsimme remonteissa
hieman vähemmällä ja nyt Hani sai pari 

viikkoa ihan oikeaa kesälomaakin,
eli aikaa, jolloin saa vain oleskella ja rentoutua.

- Ja tietenkin vähän maalailla
ja leikata nurmikkoa mun kaverina... =P

Herukkaperhonen Kymijoella Kimolassa.
Mustikankeruureissukuva.

Tässä karttaperhonen samasta paikasta,
Hanin kuvaamana.

Siksi nyt on ollut melkein viikko 
aikaa ajella sinne tänne 
ja ihailla maisemia, 

perhosia ja kukkasia,

- niitä kesän viimeisiä 
samalla kun olemme marjastaneet...

Lomalla viimeinkin! =D 

Tosi ihmeellistä, 
että työvaatteita tarvitaan nyt enää 
harvoin, kun on viisi edellistä 
kesää viettänyt sellaiset yllään. 

Murusetkin ovat lakanneet käymästä 
meillä kesäaikaan, 

koska täällä ovat kaikki vierailijatkin 
joutuneet tekemään jotain. 
Tämä on ollut kamala 
työleiri siis... 

Mutta hei Muruset,
voisitte jo tulla taas,
please, 
meillä ei ole enää työleiriä,
mie lupaan sen...!

Koti kuoriutuu esiin

Nyt iso tavaravuori olohuoneesta on miltei muutamaa esinettä lukuunottamatta 

poissa ja esineet löytäneet jälleen parin kuukauden tauon jälkeen oman 

paikkansa yläkerrasta, jonka remontti alkaa olla lopuillaan. 

Tuntuu tosi hyvältä kun jälleen pääsee kunnolla siivoamaan 

ja saa kodin jälleen asuttavan näköiseksi 

eikä miksikään työmaaparakiksi. 

Tartosta pääsiäisenä ostettu kattolamppukin pääsi vihdoin 

sille paikalle jolle olimme sen suunnitelleet laittavamme.

Nyt voi jo ruveta miettimään sisustamista. 

Seinällä oleva kunnostettu renginkaappi 

löytyi pihalla ennen sijainneesta, sittemmin 

puretusta rakennuksesta. 

Silloin aina kun kesäisin on näitä remontteja ollut, 

on koko talon elämä mennyt hiukan niin kuin sekaisin...

On jotenkin ihastuttavaa, että olohuoneen toisesta 

ikkunasta näkyy nykyään omenapuu. 

Keväällä ikkunasta katsoja voi hurmaantua 

sen sievistä kukkasista ja syksyllä omenoista.

Tänään 

tässä 
ja nyt 

Keittiökuvan olen napannut kun odotin liinan alla

jäähtyvän mustikkapiiraan kanssa äitiäni kahville.

Edelleen huhuilen, tietääkö joku 

voiko rosteripinnan maalata? 

Kumpikaan meistä ei pidä 

rosterisista pinnoista... 

Viimeinen pioni maljakossa

Nämä ihanuudet, mun aarteeni, alkoivat tänä kesänä kukkia todella aikaisin! 

Mutta nyt niiden kukinta-aika on auttamattomasti päättynyt ja viimeinen 

kukka on poimittu maljakkoon, pois sateen jaloista.  

Taustalla äiti-Mamani ruusukankaalla uudelleen 

päällystämä vanha nojatuoli. Pöytä on Hanin tekemä.

 Tällaisesta näkymästä pionirakkaus joka kesä alkaa: 

ensin on palleroita ja sitten jättimäisiä kukintoja. 

 Tämä vaaleanpunainen Sarah Bernhardt -pioni 

tuoksuukin lisäksi aivan ihastuttavalle. 

Hurmaavammalle je lempeämmälle 

kuin miltei kaikki hajuvedet joita 

olen nuuhkinut.

 Ja niin pallerot aukeavat 

ja kaikki hetkessä hurmaavat... 

Pari ensimmäistä auennutta 

yksilöä juomalasissa 

aulan portaikossa... 

...olohuoneessa... 

Kesäkuun lopulla sade 

kaatoi pioninkukat kohti maata. Niinpä 

suoritin pelastusoperaation ja keräsin niitä turvaan

valtaisan sylillisen ja noin suuren maljakon puuttuessa 

maljakkokokoelmistani laitoin kukat ämpäriin, 

joka tuli kukista likipitäen täyteen. 

Nostin kukkuraisen kukkaämpärin terassin pöydälle 

jossa se houkutteli luokseen kaikkia 

lentäviä hyönteisiä. 

Toivoin kamalasti että joku 

piipahtaisi kyläilemään 

ja näkisi tuon mahtavan 

sylillisen pioneja... 

Unelma puutarhasta säilyy aina. 

Vaikka en saakaan puutarhaa mukaani 

seuraavaan kotiimme, tuo kirpputorilta 

löytämäni peltipurkki lähtee kyllä kanssamme.  

10 kpl pionipenkki jää ilahduttamaan 

tänne jotakuta muuta...