Nämä ihanuudet, mun aarteeni, alkoivat tänä kesänä kukkia todella aikaisin!
Mutta nyt niiden kukinta-aika on auttamattomasti päättynyt ja viimeinen
kukka on poimittu maljakkoon, pois sateen jaloista.
Taustalla äiti-Mamani ruusukankaalla uudelleen
päällystämä vanha nojatuoli. Pöytä on Hanin tekemä.
Tällaisesta näkymästä pionirakkaus joka kesä alkaa:
ensin on palleroita ja sitten jättimäisiä kukintoja.
Tämä vaaleanpunainen Sarah Bernhardt -pioni
tuoksuukin lisäksi aivan ihastuttavalle.
Hurmaavammalle je lempeämmälle
kuin miltei kaikki hajuvedet joita
olen nuuhkinut.
Ja niin pallerot aukeavat
ja kaikki hetkessä hurmaavat...
Pari ensimmäistä auennutta
yksilöä juomalasissa
aulan portaikossa...
...olohuoneessa...
Kesäkuun lopulla sade
kaatoi pioninkukat kohti maata. Niinpä
suoritin pelastusoperaation ja keräsin niitä turvaan
valtaisan sylillisen ja noin suuren maljakon puuttuessa
maljakkokokoelmistani laitoin kukat ämpäriin,
joka tuli kukista likipitäen täyteen.
Nostin kukkuraisen kukkaämpärin terassin pöydälle
jossa se houkutteli luokseen kaikkia
lentäviä hyönteisiä.
Toivoin kamalasti että joku
piipahtaisi kyläilemään
ja näkisi tuon mahtavan
sylillisen pioneja...
Unelma puutarhasta säilyy aina.
Vaikka en saakaan puutarhaa mukaani
seuraavaan kotiimme, tuo kirpputorilta
löytämäni peltipurkki lähtee kyllä kanssamme.
10 kpl pionipenkki jää ilahduttamaan
tänne jotakuta muuta...
