Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Kotien päivä

Kuva
Tänään on   Kotien päivä .  Kodin pitäisi olla sellainen   paikka jossa Sinä itse viihdyt. Koti on turvallinen paikka  sinulle ja omalle perheellesi.  Kotia ei perusteta  esittelypaikaksi muille.  Koti ei saa myöskään  olla museo, jossa on  niin hienoa ettei  siellä uskalla liikahtaakaan.  Koti myös kuluu ja sitä  pitää huoltaa, tarkkailla, hoitaa  siivota, ja joskus jopa  isommasti remontoida.  Koti on  rakas paikka.  Kodin voi omistaa tai  sen voi vuokrata, eikä kotien asukkaita  saisi arvottaa sen mukaan, minkälainen  on heidän kotiensa omistusmuoto.  Koti voi muuttua liian pieneksi jolloin pitää hankkia isompi koti.  Koti voi muuttua liian suureksi  kun elämä vie perheestäsi ihmisiä muualle,  ja silloin kannattaa ehkä hankkia pienempi koti.  Joskus työelämäkin vie kauas jolloin  kannattaa ...

Tänään nähdään punaista

Kuva
Tänään on Maailman sydänpäivä.  Suomessa päivän järjestää Suomen Sydänliitto ,  sydänpiirit ja sydänyhdistykset. Pukeudu siis sydämen vuoksi tänään punaiseen,  edes asustein.  EDIT: Tänä aamuna joutui mies raappaamaan  jo ensimmäisen kerran auton ikkunat.  Pakkanen, se syksyn ensimmäinen  oli ollut yöllä täällä  hiippailemassa nurkissa... Talvi lähenee.

Metsien merkitys ja suojelu

Kuva
Minä rakastan puita  Rakastan nuoria puita  Rakastan vanhoja puita  Rakastan kukkaan  puhkeavia puita Rakastan vihreän vehreitä puita  Rakastan syysasuisia puita Rakastan lehdettömiä puita  Rakastan lumisia puita Ei puita  voi olla rakastamatta  -Una Reinman-  Tänään on Puun päivä .  Se on vuosipäivä, jolloin yksilöitä ja yhteisöjä   kehotetaan istuttamaan puita. Päivän tarkoitus on  kiinnittää huomiota puiden ja metsien merkitykseen  ja suojeluun.  Jos mitenkään on mahdollista, istuta tänään puu. Suomessa suojellaan metsiä  aika hyvin, muutamaa poikkeusta  lukuun ottamatta...  Kunpa ulkomaillakin  ymmärrettäisiin metsien tärkeys.  Joissain maissa metsiä surutta raivataan  esim viljelmien ja peltojen tieltä.  " Maailman sademetsiä uhkaa ennennäkemätön metsäkato. Metsiä raivataan muun muassa öljypalmu-, soija-, ja puupl...

Euroopan kielten päivä

Kuva
Kielik artta kuvastaa  eri kielien puhujien määrää  maapallollamme.  Me olemme harvinaisia  me suomenkieliset.    Mutta kartalla me kuitenkin olemme,  joten olkaamme ylpeitä kielestämme.   Se on supervoimamme. Outo, kaunis, monivivahteinen salakielemme.  Ihmettelen niitä suomea äidinkielenään  puhuvia, jotka perustaessaan perheen  jotain muuta kieltä puhuvan kanssa,  eivät opeta lapsilleen lainkaan suomea.   Eivätkö he olekaan  ylpeitä suomalaisista  juuristaan ja tästä  kauniista kielestä? Eräs tuttava, jonka kanssa  Hämeessä kävin yläastetta, joka avioitui  ulkomaalaisen kanssa, muutti tämän  kotimaahan ja he saivat pari lasta,  sanoi syyksi sille miksi omat lapsensa eivät  osaa suomea: koska  au pairit eivät  puhuneet  suomea...! ????  Miksi hän itse ei puhunut....?  Tänään teemapäivissä vietetään...

Unelmointipäivä

Kuva
Jokaisella pitää  olla unelmia,  ja haaveita  sillä ilman niitä  elämä  on merkityksetöntä.  Unelma voi olla  punainen leninki...  Tai tanssi lumisateessa.  Unelmat voivat olla  kissanpennun kokoisia...  Unelmat voivat olla ihan koiranpennun näköisiä  joulupaketissa...  Tai vaikka lämmin riisipuurolautasellinen  maustettuna kanelilla...  Tänään onkin  itseasiassa    Unelmointipäivä .    Mistä sinä unelmoit? 

Kahtiajakautuneita ajatuksia

Kuva
Toiset kovasti innostuvat syksystä.  Sanovat hirveästi siitä tykkäävänsä .  Minä en tiedä mitä ajattelisin.  Miten voi tykätä siitä että kaikki  kaunis kuolee ja katoaa pihamaalta.  Syksy haisee pilaantuneilta sieniltä...  ja niistähän minä en myöskään pidä.    Viimeiset kukkatervehdykset olen   kantanut sekä sisälle maljakoihin  että maljakoista pois, takaisin pihan  perälle...  Tosi masentavan alakuloista.  Kesä alkaa niin auttamattomasti olla  ohitse. Hymähdyttää uutisten "Intiaanikesä"  -ilmoitukset näille syyskuun loppupäiville.  Mikä ihmeen intiaani ? Mikä kesä? Syksy nyt on.  Ihan tavallinen, suomalainen syksy, jossa  on sekä lämpimiä että kylmiä jaksoja.  Intiaanit paleltuisivat täällä.  Niin minäkin.  Olen kaivanut jo toppatakin esille  ja käynyt se päälläni asioilla.  Kysyvät miten talvella ...

Päiväkirjoja, valkoista suklaata, päiväntasauksia ja Hobitteja, ilman autoa

Kuva
Tänään on Rakas päiväkirja -päivä. Samalla on Valkoisen suklaan päivä ,  jota voi todellakin vaikkapa kakkuun  laittaa, joten minäkin matkin kuvan  kakkua ja täytin eräälle syntymäpäivä-  sankarittarelle täytekakun valkosuklaata  sisältävällä täytteellä.    Tänään on myös Auton vapaapäivä eli   Kansainvälinen autoton päivä  (käytithän julkisia kulkuneuvoja?)   sekä Hobittipäivä . Valitse omasi.  Tai vietä niitä kaikkia!  Edit: Sen verran mieheni käytti autoa, että  vei sen huoltoon, kulki bussilla reilut 20 km kotiin ja lähti muutamien tuntien päästä  takaisin bussilla huoltoon hakemaan omaa  kulkuvälinettämme.   Ai niin, ei pidä unohtaa  myöskään  Syyspäiväntasausta ,  joka sekin on tänään.  Päivänvaloa on tasan 12 tuntia  auringonnoususta sen laskuun.  Huomisesta alkaen pimeys  kestää vuorokaudessamme  pidem...

Kansainvälinen rauhan sekä Alzheimerin päivä

Kuva
Jos valtioiden johtajat olisivat naisia, olisiko maapallo rauhaisa paikka asua?  Kansainvälinen rauhanpäivä International Day of Peace . Yhdistyneiden kansakuntien hyväksymää teemapäivää vietetään 21. syyskuuta. Päivä on varattu maailman kattavalle aselevolle ja väkivallattomuudelle.  Tänään on myöskin Alzheimerpäivä . Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa  aiheuttava parantumaton sairaus.  Arvioiden mukaan sitä sairastaa  Suomessa yli 70 000 potilasta.  1. Alzheimerin tauti heikentää tapahtumamuistia.  Ihminen ei muista mitä on tapahtunut tai missä ja milloin. 2. Asioiden nimeäminen on vaikeaa.  Oikeaa sanaa ei tahdo löytyä. 3. Ajan hahmottaminen vaikeutuu.  Sairastunut ei muista, mikä viikonpäivä  tai kuukausi on meneillään. 4. Tilan ja avaruuden hahmottaminen vaikeutuu.  Vaikka ikääntynyt pystyy liikkumaan vaivatta kotona,  hän saattaa eksyä matkalla rautati...

Arvostuksen päivä

Kuva
Mitä sinä arvostat?  Kotia, kotimaata ja perhearvoja?  Terveyttä? Vanhempiasi?  Lapsiasi? Peruspalveluja?  Koulutusta? Sivistystä?  Presidenttiä? Hallitusta?   Esiintyviä taiteilijoita?  Maallista mammonaa?  Muotia? Kauneutta? Juhlintaa?  Steroideja?  Luontoa?  Luontaislääkintää?  Puhdasta ruokaa?  Luonnonsuojelua?  Ekotekoja?  Kierrätystä?  Bussikuskia?  Omaa autoa?  Tiedettä?  Kirjallisuutta? Taidetta?   Itseäsi?  Vai kaikkea muuta?  Tänään teemana on Arvostuksen päivä . 

Metsäviikonloppu?

Kuva
On luvattu kaunista,  ainakin meidän  seudulle joten mennäänpä  metsään!  Sunnuntaina on Vaimojen arvostuksen päivä... :)

Kerää kiviä, syö omenoita ja vaali otsonikerrosta

Kuva
Juuri nyt kun omenat ovat parhaimmillaan,  jos niitä nyt tänä syksynä sattui puutarhaan  edes ilmaantumaan, on Kansainvälinen  Syö omena -päivä.  Omenapuita alettiin viljellä ensimmäiseksi Keski-Aasiassa. Nykyään omenoita kasvatetaan suurimmassa osassa maapallon viileähköjä osia. Maailmassa tuotetaan yli 60 miljoonaa tonnia omenoita vuodessa. Suurin omenantuottajamaa on Kiina. Muita merkittäviä tuottajia ovat Yhdysvallat, Intia, Turkki ja Puola. (v 2011) Noin puolet maailman hedelmistä on omenoita.  -Valtaosa omenista syödään sellaisenaan. Tuoreina syötävissä omenoissa on oltava oikeanlainen makutasapaino ja sopivasti happamuutta, makeutta ja kitkeryyttä. -Omenat, jotka eivät laatunsa puolesta kelpaa syötäviksi  tuoreina, voidaan kuivata tai käyttää omenamehuksi.  - Tuoremehuun kannattaa käyttää useita eri lajikkeita.   -Siiderin valmistamiseen käytetään lajikkeita,  joissa on tanniinien kitkeryyttä...

Viikonloppu tietenkin

Kuva
Nyt juuri  on SE hetki  jota KOKO  viikon odotin  Viikonloppu  TIETENKIN  Una Reinman  Sama kuva Runosivustolla .   

Syysasteri

Kuva
Violettikukkainen asteri  on viimeisimpiä pihan kukkijoita  ja se kestää jonkin verran  pakkastakin.  Syysasteri on kova leviämään,  joten älä istuta sitä kukkapenkkiin muiden  joukkoon vaan anna sille oma paikka  jostakin, missä se saa valloittaa  omaan tahtiinsa maailmaa.  Tai siis pihaa. =) 

Positiivisen ajattelun päivä

Kuva
  Vaikka olisi harmaata,  vaikka sataisi, vaikka työkaveri kiukuttelisi,  vaikka kahvi loppuisi, vaikka päätä särkisi,  vaikka ihan kaikki harmittaisi,  älä anna niiden masentaa.  Käännä tänään kaikki eduksesi.   Tästä voisi tulla uusi tapa elää elämääsi.   Sillä tänään on    Positiivisen ajattelun päivä . 

Ilo

Kuva
Ilonpilkahdus  voi tulla  vaikka siitä  kun AURINKO PAISTAA  eteisen peiliin  Joskus ei  HYMYYN  muuta tarvita   -Una Reinman-

Petaa sänkysi

Kuva
Onko sinulla tapana sijata vuode heti herättyäsi  vai uskotko väitteeseen että peti pitää ollakin  jonkin aikaa niin sanotusti levällään  että kosteus joka nukkujasta on  jäänyt, kuivahtaisi pois?  Vai petaako joku toinen  sinunkin vuoteesi?  Ennen petasin aina heti ylösnoustuani  mutta viime aikoina olen lipsunut  tavoistani. Kyllä minä sänkyni johonkin  aikaan päivästä aina petaan.  Tänään teema-aiheena on  tietenkin Petaa sänkysi . 

Halaa koiraasi ja vaihda ideoita

Kuva
Tänään on Halaa koiraasi -päivä .  Voi miten halaisinkaan  jos minulla sellainen olisi!  Olisi mielenkiintoista tietää  miten astmani koiraan tai kissaan  tai molempiin reagoisi...  Ehkä minun pitäisi hakeutua vaikapa  vapaaehtoistyöhön sellaiseen paikkaan  jossa on kissoja ja koiria...  EDIT: Kävimme tänään sunnuntaina 10.9. katsomassa muuatta koiraa joka olisi kotia vailla... Hani miettii vielä... Tänään on myöskin Vaihda ideoita -päivä .  Kerro minulle jokin idea niin annan  sinulle omani. =) 

Hyvästi pihlajanmarjat

Kuva
Aamulla melkein ennen naapurin kukon  käheää kiljuntaa ja illalla vielä hetki   ennen pimeän koittoa, ne istuvat hiljaa puussa  ja mutustavat oransseja marjoja  noista puista .  Rastaat ovat valitettavasti saapuneet.  Pian ei ole yhtään pihlajanmarjaa...  Bongaa kuvista rastaat.

Syöpä, kuntoutus sekä lukutaito

Kuva
Tänään on esillä monta tärkeää  meitä kaikkia koskettavaa teemaa.  Muun muassa Taistele syöpää vastaan -päivä.  Miten syöpää vastaan voi  taistella? Hyvillä, säännöllisillä elintavoilla,  liikunnalla ja terveellisellä ruualla.  Rajoita tai vältä maitotuotteita pienentääksesi eturauhassyövän riskiä. Rajoita tai vältä alkoholia, pienentääksesi suu-, nielu-,  kurkunpää-, ruokatorvi-, rinta- ja paksusuolen syövän riskiä . Vältä punaista ja prosessoitua lihaa pienentääksesi suolistosyöpien riskiä Punaisessa ja prosessoimattomassa lihassa olevien hematiinien, nitriittien, heterosyklisten  amiinien ja sinällään tärkeiden aminohappojen korkeiden määrien uskotaan olevan  yhteydessä pahanlaatuiseen solunjakautumiseen kehossa. Vältä grillattuja ja paistettuja lihoja pienentääksesi rinta-, eturauhas-, munuais- ja  haima- ja paksusuolen syövän riskiä.  Haitallisten amiinien määrä lisää...