Sylvesterin yö

Uuden vuoden alkaessa on tapana muistella menneen vuoden tapahtumia sekä tehdä suunnitelmia ja lupauksia alkavan vuoden varalle. Miten minusta kuitenkin tuntuu että ne uudenvuodenlupaukset ovat vähän samanlaisia kuin vaalilupauksetkin? Lupauksia joita ei tarvitse pitää? Tänään on muun muassa Samppanjapäivä , Tee päätös -päivä , sekä kuulemma myös sellainen kuin Epäonnen päivä . Tänään on myös Sylvesterin päivä. Pyhä Sylvester I eli 300-luvulla ja oli katolisen kirkon paavi. Hänen kuolinpäivänsä, 31.12. on samalla hänen muistopäivänsä. Uusi vuosi oli myös monenlaisten taikojen ja enteiden tekoaikaa. Tinanvalanta lienee niistä tunnetuin mutta onhan niitä ollut monia muitakin enteiden etsintäkeinoja. Sylvesterin päivänä oli syytä kiillottaa kengät, tehdä lahtia eli valmistaa vuoden lihat tai ajaa partansa, niin sill...