Pihalintuja
•♥•.¸¸.•♥ •♥•.¸¸.•♥• Viime viikonloppuisen lintujenbongauksen ja muidenkin tammikuun päivien lintusatoa meidän pihallamme kuvattuna. Yleensä vaan tammikuun päivät ovat olleet pilvisiä tai lumisateisia, joten en ole saanut kunnon värejä leiskuvia kuvia näistä pihalintusistamme napsaistua. Yleensä linnutkin katoavat pihasta juuri siinä vaiheessa kun saan haettua kameran esille ja kuvausvalmiuteen. Bongauspäivinä lintuja on perinteisesti kaikkein vähiten. Tämä komea räkättirastas on jostain syystä jäänyt ihan yksinään värjöttelemään näihin maisemiin. Samoin yksinäinen urospuolinen mustarastas on jäänyt viipyilemään näille kylmille seuduille. Ville-varis on pihan tavallisin näky kavereineen, joihin tätä nykyä kuuluu pari naakkaakin, joiden kanssa se hengailee coolisti. Oikeastaan naakat seuraavat sitä kuin konsanaan idolia paikasta toiseen ja tulevat yleensä heti katsomaan, mitä Ville o...