Hallatar haaveilija

Kuvattu Maman puutarhassa, mutta hän antoi tätä kukkaa minulle, joten tällaisia on tulossa omaankin puutarhaamme.  Ottelevatko kurjet koskaan vaikkapa siperiankurjemiekkojen   (Iris sibirica) kapeilla ja voimakkailla pitkillä lehdillä? Miten ihmeessä tämäkin kasvi on aikoinaan nimetty?  Miksi sen suomennos ei ole vain Siperian iiris?  =) 

 Katsotko sä mua!? Hmmm... Tralaa!  No katsele rauhassa.  Minä syön nyt auringonkukkien siemeniä tästä automaatista. Välillä voin napata pähkinän... Ihailen välillä albinopihlajan lehtiä... 

Ukonlaukat kuivumassa. 

Poikkesimme aivan ihastuttavassa paikassa Turusta kotiin ajellessamme. Olimme jo menomatkalla huomanneet hauskat mainokset tienvarrella jotka kutsuivat tutustumaan paikkaan nimeltä Kasvihuoneilmiö . Se on yhtaikaa kahvila, ravintola ja diverssikauppa. Se on elämys! On vaan tainnut olla mieskuvaaja ottamassa näitä nettisivun mainoskuvia kun niissä ei näy se paikan vetovoimainen ja ylivoimainen naisellinen puoli ... =))) Lähempi tarkastelu osoitti paikan tosiaan olevan entinen kasvihuone, muine lisärakennuksineen, jossa valoisaa ja ihmeen avaraa tilaa valtasivat muutamat eksoottiset kasvit, lukemattomat patsaat, kirjat, huonekalut, astiat ja koriste- sekä käyttöesineet ja paljon paljon muuta. Tulijan ottaa vastaan ensin pihan Aslan-leijonaa muistuttavat patsaat, sitten hehkeät kivineidot. Sisälle päästyä silmät ilahtuvat värikkäistä puutuoleista ja jyhkeistä pöydistä sekä katossa roikkuvasta sinisestä jättimäisestä haikalasta... Wow mikä paikka! Ja se jättimäinen viiniköynnös...

Koska emme voi tällä hetkellä  ikävien kosteusvauriolöydösten vuoksi  jatkaa taloremonttia, päätti kesälomalais-Hani aamulla  jotta me lähdemme sitten jonnekin ihan muualle.  Päivän ex tempore reissu osui Turkuun, jossa en  koskaan aikaisemmin ollutkaan käynyt.  Ja tässä sinappituubeista (paras sinappi, se punakorkkinen!) tuttu näky:  Turun linna.   Linnan sisäpihalla näkyy seinässä  reliefi...  ...jossa selkeästi oli paljon sydämiä.  Korjatkaa jos olen väärässä. Mutta ei niin, kuin Pikkutalo-blogissa, joka ehti vajaan vuorokauden olla julkisena ja jo heti tuli niskaan törkyä joten se blogi jouduttiin sulkemaan uudelleen. Ikkuna-aukko seinässä.  Me muuten katselimme hetken sisäpihalle tuosta  ikkunasta. Kuin olisi muinaisuuteen kurkistanut. Pihalta ikkunaan katsoessani olen ihan selkeästi näkevinäni siinä ritarin hahmon...  Ulkoseinän...

♥

Sitä pitää hengittää nautiskellen.  Ruusun tuoksua... Taitoin muutaman juhannusruusun asettaen ne mukiin. Kuljetin mukia mukanani välillä kukkia nuuhkien. Laitoin mukin ensin keittiön pöydälle. Otin pois sen. Vein mukanani yläkerran rappusten vieressä seisovalle tasolle. Otin pois sen. Viimein kannoin mukin mukanani yläkerran ikkunalaudalle. Siinä, puhtaalla, uusitulla ikkunalaudalla ruusut helottivat kauniisti ja aisteja hellivä tuoksu täytti huoneen...  ♥

Ensin nuppusuppu auki ja sitten menoksi. Punapäivänkakkaran takaa näkyy koko ajan lisää pituutta kasvava  Verbascum phoenicum  joka paljolti muistuttaa  meikäläistä tulikukkaa.  Sitä kasvaa vain kaksi yksilöä, vaikka istutin pussukallisen sen siemeniä. Itävyys ei ollut paras mahdollinen, mutta sain kuitenkin rahoilleni vastinetta koska edes kaksi kukkivaa kasvia saapui ilokseni. Tosin senkin kukkimista saa odotella vuoden verran... =) Jospa punakakkara saa voimia  valkoisen eksoottisen ilmestyksen  läsnäolosta? =) 

  Digitalis purpurea  Illan varjoissa pihalla voi nähdä uusia aukeavia ilahduttajia.  Viime vuonna pihallamme oli vaaleanpunaisia rohtosormustinkukkia,  ja nyt valkoisia. Ne kaikki (=muutamat) jotka siemenistä sain kasvatettua  viime kesänä odottelemaan tämän kesän kukkimistaan.  Nyt en olekaan vielä ehtinyt laittaa monia uusia perennoja kasvamaan.  On tätä hösseliä riittänyt talon korjauksen/purun kanssa ja  muitakin vatsaavääntäviä harmituksia on sattunut.  Kaikki ikävät asiat eivät ole kohdanneet minua henkilökohtaisesti  mutta ovat osuneet niin lähelle että omakin vatsa on ihan solmussa  huolesta rakkaiden puolesta.  Illan puutarha(ntynkä) lohduttaa olemassaolollaan.  Vie pois ajatuksia ikävistä asioista.  Ja ikävistä ihmisistä,  joiden elämän päätarkoitus on vakuuttaa  muille omaa ylivertaista erinomaisuuttaan,  ja selitellä meille ymmärtämättö...

♥  Lehtoakileija,  Aquilegia vulgaris, Lime Sorbet  on kaunis ja kuulakas.  Nuppusena kukka on enemmän  vihertävä, mutta auetessaan se vaalenee.  Kukat melkein hehkuvat iltaisin  satumaista valoaan.  Ne loistavat  valaisten  lähiympäristöään   jopa vesisateessa.  ♥

Ensimmäisenä vuorossa nämä oranssit... ♥ Nämä ovat ainoita kukkia,  joita tässä pihassa oli alunperin.  Nämä oli istutettu talon seinälle.  Poistin ne sieltä ja laitoin kukkapenkkiin.  En tunne lajiketta.  Kuka tuntisi? 

Kunnon suomalaiseen juhannukseen kuuluvat tietenkin nuoret koivut  huvipaikan koristeina ja juhlapöydässä juhannusruusun oksat.  Juhannusruusun vaaleanpunainen versio tuoksuu hurmaavalle... Nunnukka-tyttären poimima ja sitoma ihana kesäkukkakimppu pysyi hyvänä useita päiviä rappusilla. Vasta sadekausi sai sen lakastumaan ja lamaantumaan... 

  ♥ Nyt taas Juhannustaikoja tekemään!  Tai reissulaukkuja ja autoja pakkaamaan, junissa ja busseissa pitkiä tunteja kuluttamaan, yhteen paikkaan suurella joukolla kokoontumaan ja juhannusta grillin ääressä kokkaamaan, kokkoja katsomaan. Tai sitten vaan ihka tavallisesti normikesäviikonloppua viettämään,  ihan omassa kodossa. -Tai kenties, jos hyvin sattuu,  sitä pääsee vaikka jälleen jotain remontoimaan... =) Mukavaa juhannusta joka tapauksessa jokaiselle.  ♥ PS: Jos teillä ei ole juhannuksena yllinkyllin kaikkea mahdollista puuhaa  ja olette netin ääressä, niin piipahtakaapa  Aikatherinen luona hänen Pieniä sanoja-blogissaan  jossa kirjoitetaan porukalla Varjojen saari-jännärijatkotarinaa .  Voithan vaikka lähettää Aikatherinelle pätkän omaa  kirjoitustasi, osallistua tarinaan. =) ♥

  ♥   ♥ Vanhahko, hieman hörsyläterälehtinen unikkolajike (olisiko pioniunikkoa? ) seassaan vuorikaunokki Centaurea montana ,  ja akileijoja erään villin puutarhan pihamaalla. 

  ♥ Jalokurjenpolvi  Geranium orion ,  aukaisi ensimmäiset terälehtensä. ♥ Melko viehko kukka. ♥ Kuvateksti: Tontin yhdellä rajalla on risupuukepakkopino.  Se syntyi siihen kun Hani lähti hakemaan viime kesänä  jotakin remppatarvikkeita peräkärryineen lähikaupungista  ja mie jäin pihalle, vilkutin ja touhotin touhujani ja tuuli  pamautti ulko-oven kiinni, eikä miulla ollut avainta...  Lämpimikseni vipuilin ne muista puupinoista kartetut,  systemaattisen (liiankin) huolellisesti jopa pikkurillin paksuiset  polttopuun pituiset kepakot pinoihin, kun en siinä muutakaan  tekemistä keksinyt. Onneksi mies palasi noin tunnin päästä,  sillä sää kävi sillä välin viileäksi.  Niin, se hassu, hiukan taiteellinenkin pino kesti säät, ja tummeni  ja hiukan taipui lumen painosta mutta pysyi talven ja kevään pystyssä,  aina kesäkuun alun nuorten valmistumispäiv...