Pääsiäinen meni menojaan
Olin varautunut isompaan väkimäärään ja jääkaapissa odotteli pashaa, mämmiä, suklaakakkua, lettutaikinoita, kengurun lihaa ja muita grillattavia juttuja jne... Lettutaikinat paistoin sitten viimein eilen letuiksi. Lopulta varikset saivat hienoa ruokaa niistä lihoista. Odotimme liian kauan ja ne piti lopulta heittää pois, kun kukaan ei tullutkaan... Pihan puhtaanapitolaitos toimii tosi nopeasti. Kun paistelin lettuja, ne ekat letut (tietty!) molemmista taikinoista, kahdella pannulla paistettuna menivät mönkään mutta lempivarikset olivat iloisia! Minulla aina epäonnistuu jotenkin se ensimmäinen lettu... Tapahtuukohan tällaista kenellekään muulle? Kuvat ovat morsiuskruunutaseteista Ostimme ne ennen pääsiäistä vielä pieninä alkuina. Sunnuntaina ne aukaisivat ensimmäisen kukkansa. Tänä aamuna ne ovat näyttäytyneet parhaimmillaan. Suloisia kevään sanansaattajia, vai mitä? Pihalta on lumet sulanee...