Hallatar haaveilija

♥  Kynttilänliekit lämmittävät iltaisin valollaan. ♥ Lahjacalluna. Mäkimeirami/oregano jaksaa yhä kukkia ja kukoistaa. Ruusupapu heräsi vasta kukkimaan. Kosmoksen hehkua. Sokerimaissikokeiluni... Tomaatit yrittävät vääntää satoa viimeiseen asti... Lobelia on antanut jo kaikkensa tälle kesälle. ♥  Maman neulomat, uudet, ihanan pitkät villasukat ovat jo tarpeen... ♥ 

Janskulasta ilmaantui tällainen suloinen & ihanan ilahduttava, miulle jopa ansaitsematonkin palkinto! Kaunis kiitos Janskulaan niijauksen sekä lentosuukkosten kera!  Olen ollut viime aikoina varsin huono bloginpitäjä ja -kommentoija, koska tämä meidän remonttimme on vienyt suurimman osan hereilläolotunneista... Mukaansa tämän sinisen neitosen saa siis ken haluaa, nimmarinsa jättämällä... =)

Muistatko Hänet?  Hän on käynyt napostelemassa aivan kaikki pihan auringonkukkien kukkapohjien siemenet... =)  Uutispätkässä lisää suloisia oravia. =) 

Sinisievikit nimittäin. Viimeiset kukat nököttävät maljakossaan enkeliin nojaten... 

...kuvasin hiukset hapsottaen aamuauringossa remppakeittiössämme edellisenä iltana keittiön savuhormin päälle lääppimääni tiilitasoitetta... Vähän on yhä epätasaista, mutta kerta kerran jälkeen se paranee...  PS: Sunnuntaikuva samasta paikasta.  PS: Voin näin keskiviikkona 28.9.2011 kertoa että näkymä on taas erilainen. En sitten jättänytkään noita tiiliä näkyville... =) 

On tosiaan kokemusta evakkoudesta, joka johtui hometalosta, 12 vuoden takaa. Sitä aikaa muistelee tuo runoni... Homepakolaisia on keskuudessamme koko ajan... Mutta... hokasin pari päivää sitten istuttaneeni taas särkyneitä sydämiä pihaan. Pihaan tämän uuden kotimme, jossa myös on jotakin vikaa. ..

-What?  -Minustako puhutaan? -Om nom nom, mää ihan VÄHÄN  maistelin näitä auringonkukkia... -Ja tästäkin NAAM ihan pikkuisen vaan... -Ei kun en se minä ollut!  Se auringonkukansiemenien syöjä meni tuonne päin! -Minä olen täällä ollut IHAN kiltisti.  Nih! -Joku muu täällä on riehunut...  Kuka lienee... =) -No kun siinä tuijotat niin mie kiipeän sitten koivuun. -Mihinkähän sitä nyt tästä lähtisi? Ah, masukin on nyt niin mukavasti täynnä... -Ehkä kiipeän korkeammalle ettet enää katsele.  Heippa sitten! Näkyillään huomenna! Tämä viliskantti oli eilen pihan syyskukkakoristeissa mellastamassa. Sille maistuivat auringonkukansiemenet erittäin hyvin. Jopa niin hyvin, että sen vierailun huomattuani heitin kokonaan ne reppanat kukkaravat pois ja vaihdoin niiden tilalle puupyttyyn tuon saamani callunan. <3<3<3<3  Mamani kesämökillä puolestaan asustaa ihanan hassu ja ...

 ...ja tällaisia... Miun mielestäni sienet haisevat pahalle. Kaipa se johtuu siitä, että olen herkistynyt homesienien rihmastojen hajulle. Sieni kuin sieni. Miun vatsanikaan ei kestä sieniä, ei ole koskaan kestänyt. Lapsena en uskaltanut sanoa ääneen etten syö sieniä. Olisivat vaan pitäneet ronkelina. Aikuisena olen sitten saanutkin kuulla olevani moninkertainen ruokavammainen. =)

Toisessa blogissa... 

Viimeisiä kukkia melkein viedään...  Tai siis sisälle tuodaan... 

Aurinko ei valaise enää kovin paljoa Siksi tarvitaankin keinovaloa Vaan keinovalon sammutuksen jäljiltä maailma on vielä enemmän pimeänä -Una Reinman- 

Syksy ja sateet  ovat saapuneet... 

Itse olen ihastunut paprikan uusiin nuppuihin, mutta kaikille eivät tällaiset uutuudet riitä... Uutta uuden perään ihminen ympärilleen hamuaa, vanhan elämän roskiin upottaa. Uusi auto pihalla loistaa. Vain uutuutta kodin sisustus olla saa. Uudet vaatteet päällänsä hohtaa. Kengät uutuuttaan jalkaa puristaa. Mutta se on vaan onnea, jos kärsii hiukan tuskaa kaikesta siitä uudesta, naapureita rassaavasta, köyhiä sukulaisia kiusaavasta. -Antakaa mulle jotain uutta, leikin huumassani onnellista  tavarataivaaseen kadonnutta! Una Reinman

Dahlian hurmaa.  Punainen väri antaa voimia. Uskothan? =) PS: Suurin dahlian kukka oli n: 27 cm läpimitaltaan, ja seuraava kokokin n: 21cm. Olivat fantastisen upeita kukkia. =)