Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2021.

Pian ollaankin jo heinäkuussa

Kuva
        Unikkopeltojen ihana punaisuus ilahduttaa teitä pitkin ajellessa niin, että on pakko toisinaan pysähtyä kuvaamaan. Näissä kuvissa on kyseessä viljapellot joiden reunuksilla kasvoi unikkoa, mutta on täällä silmäin ilona ihan oikeita unikkopeltojakin. Joskus unikon seurana kasvaa mm hernettä.   Kyläkauppatie on näin kaunis. Merta tietenkin pitää välillä käydä ihailemassa, mutta talviturkkia ei ole kadotettu vieläkään. Meri on tuon ruovikon takana. Vettä on pitkälti vain 30 cm ja pitää kahlata kauas, että pääsisi uimaan. Perhoskausikin on jo meneillään... Muiden puutarhoja on tullut ihailtua, kun omaa ei vielä ole olemassa... Lilium marthagonin eli varjoliljan tosin kuvasin ojasta. Sepä olikin puutarhakarkulainen. Ihana penkkojen siistijä ei ollut sitä niittänyt.  Omassa pihassa kasvaa mm villiä karhunvadelmaa...  Tässä sinisessä pellossa kasvaa Viron kansalliskukkaa, ruiskaunokkia.    Virossa kasvaa 39 erilaista kämmekkää ja Saarenmaal...

Onnellista Juhannusta ja kesäkuun täysikuuta

Kuva
      Toivotan sinulle onnellista juhannusta! Kerätään kukkia hiuksiin, ovenpieliin, tyynyjen alle ja haaveisiin...  -Una Reinman     Se ihan oikea juhannusaatto olisi tänään, mutta koska allakantelijät räpelöivät juhlapäivien paikkoja, varsinkin Juhannuksen, (ettei ihmisille vaan tulisi liikaa vapaapäiviä) juhannusaatto onkin Suomessa virallisesti vasta ylihuomenna, 25.6. .. - Vaan kukapa meitä kieltäisi juhlimasta Juhannusta jo nyt, sen oikealla paikalla? =D       Koit ja Hämarik , (eli Aamunkajo ja Illanrusko), ovat vanhan virolaisen tarinan rakastavaisia. Nämä kaksi näkevät ja kohtaavat toisensa vain yhden ainoan kerran vuodessa, juhannusyönä, jolloin aamun ja illan valot yhtyvät. Koit ja Hämarik vannovat toisilleen ikuista rakkautta, hukuttavat toisensa suudelmiin -ja odottavat taas vuoden ajan seuraavaa tapaamista. Jaanipäev, (juhannus) on yksi Viron vanhimmista ja suosituimmista kansanjuhlista. Virolaiset valmistautuvat jaaniõh...

Kesäpäivänseisaus

Kuva
        "Kesäpäivänseisauksessa Maa on Aurinkoa kiertävällä radallaan sellaisessa vaiheessa, että pohjoisnapa Maan kallistumisen vuoksi on lähimmillään Aurinkoa." /Tieteen kuvalehti  Varmaan helteetkin tuli tästä, huh!  Jo huomenna aurinko nousee  minuutin myöhemmin...  *****

Luonnonkukkien päivä

Kuva
        Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina 20.6.2021. Teemalajina on keltakurjenmiekka, Iris pseudacorus. Päivän kunniaksi järjestetään erilaisia kasviretkiä ympäri Suomea. PS: Blogini oli jäähyllä vähän aikaa, mutta sain niin paljon viestejä, jopa hyvin  huolestuneita, siitä, mitä ihmettä on tapahtunut ja useissa pyydettiin blogia takaisin, joten täällä tämä nyt jälleen on... =)    En kyllä tiedä miksi, koska ei minulla ole muotia, uutuuksia, ei hileitä eikä biletystä täällä blogissani. Mutta lämmin ja suuri kiitos teille, jotka viestittelitte. Halauksin Una    

Auringonpimennyspäivä

Kuva
          Tänään on auringonpimennys....  Osittainen sellainen, kun kuu lipuu aurigon edestä...  Älä katso koskaan aurinkoa paljain silmin. Älä myöskään kuvaa sitä suoraan millään laitteella.  Ohessa Tähtitieteellisen Ursa:n ohje, Auringon tarkkaileminen turvallisesti: "Aurinkoa, sen suunnalla tapahtuvia ilmiöitä (kuten Venuksen tai Merkuriuksen ylikulkuja) tai auringonpimennyksiä tarkkaillessa on muistettava, että Auringon säteily on haitaksi suojaamattomalle silmälle. Auringon infrapuna- eli lämpösäteily aiheuttaa vaurioita verkkokalvolla jo muutamassa sekunnissa. Näön heikkenemisen kuitenkin huomaa vasta muutaman tunnin kuluttua Auringon tarkkailusta. Mikäli Aurinkoa on tarkkailtu suojatta pitempään kuin joitakin sekunteja, syntyy pysyviä vaurioita. Huom! Koska aiheesta liikkuu tasaisesti joitain väärinkäsityksiä, sanottakoon tässä vielä että auringonpimennyksen aikana on aivan turvallista liikkua ulkona ja lapset voi päästää päiväko...

Mökillä

Kuva
  Ostin tänään talon  Ajattelin laittaa sen vuokralle Ihan ilmaiseksi saavat asua mutta ilahtuisin jos kävisivät laulamassa joskus minulle    -Una Reinman    Kirjoitin tuon FB:iin 14.5.2021 .  Kakkoskodin maisemissa on paljon ihania lintuja!   Sadepäivän puuhia... Pyykkipojat on kätevää viedä mukanaan näin  pyykkinarulle pyykkien kanssa... Tuommoinen varastomökki jo rakentui kakkoskodin pihamaalle... Hanin on pakko hieman aina rakentaa... =) Siitä puuttuu tuossa kuvassa vielä harmaata puuöljyä sieltä täältä ja rappuset, jne...    Puuliiteri olisi seuraavaksi tulossa... Polttopuitakin olisi tulossa...      Saimme vihdoin metsurin kiinni, joka tuli kaverinsa kanssa kaatamaan pihasta pois muutamia puita. Vanhimmat niistä olivat yli 130-vuotiaita. Nuo lepät piti kaataa siksi koska punkit viihtyvät niissä, kuten ne viihtyvät pähkinäpensaissakin, joita myöskin on tontilla ja sen rajoilla paljon... Ja niitä punkkejakin on ...