Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Vielä vähän joulua!

Kuva
Olimme kuulleet/lukeneet/katselleet kuvista  ja sääennusteista miten  Milanossa oli ennen joulua lunta  enemmän kuin eteläisessä Suomessa. Niinpä varustauduimme toppatakein, talvikengin ja  muutenkin otimme mukaan lämmintä vaatetta.  - Ei siellä sitten kuitenkaan lunta ollutkaan...  Sää oli n 10 lämpöasteen paikkeilla joka päivä ja  joskus toppatakit todellakin tuntuivat liian lämpimiltä. Emme majoittuneet ihan Milanoon kuitenkaan  vaan ainoastaan lentokenttämme oli siellä  ja teimme sinne junalla yhden päivän tutustumisretken. Kuvat ovat 25.12 eli joulupäivältä.  Kaupunki oli kovin hiljainen Duomon seutua  lukuunottamatta. Nämä loput joulukoristeet ovatkin  sitten lähempää meidän majapaikkaamme.  Tässä kranssissa oli kaunis  albiino-orava koristeena.  Paikallinen seimi. Katsoimme siihen 24.12 ...

Terveisiä maailmalta!

Kuva
Vaikka blogissa oli kotimaista joulua joka päivä niin mepä olimmekin joulun ihan muualla.  Sain houkuteltua  Haninkin vihdoin innostumaan Italiasta.  Itse olen kerran siinä maassa käynyt tyttösenä.  Silloin kohde oli Capri n kaunis saari,  nyt suurkaupunki Milano ja sen ympäristö.  Kerron reissusta jakkas saan kuvia koneelle... 

Pelipäivä

Kuva
Varmasti jokaisessa lapsiperheessä  menee lasten aika nyt uusien lahjojen kanssa. Teemapäivissä on tänään  Pelaa korttia -päivä .  Taitavat kaikenlaiset muut pelit  kyllä olla valloittaneet  pelikortit.  Vai ovatko sellaiset vielä teillä käytössä?  Vai mitä tänään pelattaisiin?  Mentäisiinkö ulos?  Tärkeintä on pitää hauskaa  ja olla yhdessä rakkaiden kanssa.  Tai lapset ystäviensä kanssa.  Kukin leikkiköön  tai pelailkoon  mitä haluaa. 

Hedelmäkakkua ja paperihiutaleita

Kuva
 Ei haittaa vaikka parasta  joulukakkuasi ei olisi tähän mennessä  vielä kahvipöydässä näkynyt koska vasta tänään on Hedelmäkakkupäivä .  J os kakkusi oli jo  tekeytymässä, mikä sen parempi.  Hedelmäkakku kuuluu niihin  ruokiin jotka  paranevat vanhetessaan. Laitatko sinä hedelmäkakulle päällisen  sokerikuorrutteesta, suklaasta tai  jostain muusta, vai onko kakku tarjolla  ihan naturale, ilman päällysteitä?  Nyt olisi myöskin   Paperihiutaleiden leikkaamispäivä ,  jos nekin vielä uupuivat ikkunalaseista.  Hiutaleiden leikkaaminen on terapeuttista ja  ihanaa puuhaa josta lapsetkin pitävät.  Kuva on erään entisen kotimme ikkunasta... 

Kiitos

Kuva
Olen kiitollinen  tästä vuodesta  Kaikista ystävistä  Rakkaista ympärilläni Jokaisesta   uudesta aamusta  ja illasta Una Reinman Tänään onkin   Kiitoslappujen päivä . 

Jouluaatto

Kuva
 Niin päättyy tämäkin joulukalenteri...   Tänään on se ilta.  Monessa maassa joulupukki  ehtii vierailemaan vasta yöllä  tai jopa vasta huomenaamuna.  On tämä maapallo niin suuri.  S ain tämän kukka-asetelman  parilta Muruseltani. Kiitos heille!  Minun jouluni  on kanelin  ja kuusen tuoksua  kodin koristelua  lapsellista hassutusta  ja tuikkivia  valonpilkahduksia  Una Reinman  No ehkä suklaa pitää lisätä  myös tuohon listaan!  Muruset muistavat että  tykkään kirsikkasuklaasta  ja sellaistakin meille jo  saapui. Nam! Nipistän itseäni  jotta en söisi kaikkia heti...    Mutta hei,  oikein onnellista  joulua myös Sinulle!  Kaupasta ostettuja  joulukortteja lähti maailmalle reilut 30 ja meille niitä saapui takaisin päin  kokonaista yhdeksän kapp...

Ulkoilua ja kynttilänvaloa

Kuva
Mennään tähään hieman ulkoilemaan  ja punaisia poskia tavoittelemaan !  Hetken tauko jouluvalmisteluista on  varmasti paikallaan.  Ei kukaan katso kaappeihin  eikä niiden taakse,  eikä nurkkiin  eikä ullakolle.  Relaa vähän!  Jos on suojasää, rakennetaan  lumiukkoja, -linnoja ja -lyhtyjä.  Ja tietenkin tehdään  lumienkeleitä.  Jos on pakkasta, ehdit vielä  tehdä jäälyhtyjä pihamaalle.  Sitten sisälle juomaan kuumaa  kaakaota, ettei palelluta!   Nyt ei saa sairastua!  Olisi kurjaa olla flunssassa jouluna!  Illan saapuessa laitetaan kynttilöitä palamaan  pihalle ja valaisemaan joululle tietä...   Jos ulkona on ihan mahdoton sää,  ota esiin palasokerit ja erikeeperiä  ja tee minilumilinna tai anna lastesi  tehdä sellainen.  Tämä linna on mieheni tekemä....

Jouluenkeleitä

Kuva
Jos minulla olisi vielä  ympärilläni ne kaikki enkelit joita  olen lähelleni kerännyt, koko talo  olisi enkeleitä täynnä.  Mutta enkeleitä on jäljellä  enää muutama.  Jouluenkeli tässä  toivottaa onnellista joulunaikaa  ja paljon ihanaa jouluntaikaa.  Lentosuukkojakin se kävi sinulle heittämässä  ja vilkutuksia mutta se kaikki sitä niin ramaisi  että enkelimme nukahti.  Tiedäthän että jouluenkelienkin   täytyy joskus nukkua?