Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Valburgista Vapuksi

Kuva
Aatelisto järjesti Suomessa jo1500-luvulla Vapputurnajaisia,   joissa talven ja kesän hahmot kamppailivat,  ja kesä voitti!  Etelä-Suomessa poltettiin muinoin vapputulia ja jossain  harjoittettiin karjan menestys taikuutta .  Maaseudun pappiloissa pidettiin vappukutsuja . Porvarisperheissä ja pappiloissa tarjottiin simaa .  1800-luvulla vappuun liittyi mukaan ylioppilaiden kevätjuhlaperinne . Vuonna 1944 Suomessa säädettiin nykyisin voimassa oleva laki vapunpäivän järjestämisestä työntekijöiden vapaapäiväksi eräissä tapauksissa. Päivä oli jo ollut monilla työpaikoilla ja muun muassa kouluissa vapaapäivä.  Suomen itsenäisyyden alussa vappua markkinoitiin iloisena kevätjuhlana, kevään tulon merkkipäivänä.  - Ainoana vaikeutena vapun vietossa kevään juhlana on ollut asian keinotekoisuus: kevät kun kerta kaikkiaan ei tule vielä vappuna Suomeen.  Vuodesta 1979 lähtien vappu on ollut virallinen liputuspäivä,...

Tanssin yhdistävä kieli

Kuva
  Kansainvälisenä Tanssin päivänä juhlimme tanssia,  joka ei tunne kulttuurirajoja. Ensimmäistä Tanssin päivää  koko maailmassa, vietettiin Suomessa 37 vuotta sitten. -Dance Info Finland -   Tanssi on yhdistävä kieli/ Tanssin tiedotuskeskus.  Tanssi on lumoavaa,  ankaraa, vaativaa, kaunista,  mukaansatempaavaa. Tanssi on oiva harrastus  tai joillekin jopa  kehon hyvässä kunnossa pitävä työ.  Tänään on myös  Maailman toivomuspäivä .  Mitä sinä toivoisit juuri nyt?  Minä toivoisin  palavastipaljon  näkeväni erään henkilön...  Tänään on myöskin Esikoisemme  syntymäpäivä !  Kermakakku (synttärisankarin toive)  odottaa jo täällä kaikkia,  jotka haluavat juhlistaa Jakea.  Onnittelut myös Pikkuvelipuolen  Kaksosille, joilla niin ikään on  tänään synttäripäivä.  3 vuotta on mahtava ikä!   PS: ...

Lintuja, sammakoita ja suudelmia

Kuva
Tänään on Lintujentarkkailupäivä ja    Suutele kumppaniasi -päivä .  - Samalla kun tarkkailette lintuja, vaikka...  Millaista on hyvä runous?  Onko murteella kirjoitettu  runo hyvää runoutta?  Joskus sellaista voi olla  hyvin vaikeaa lukea, jos  murre on vierasta.  Kovin outo murre voi olla   niin hankalaa, että teksti jää  lukematta kiinnostuksen  lopahdettua. Tänään on Hyvän runouden lukupäivä . Tänään on myös virallisesti  Suomessa Tekijänoikeuspäivä .   Teoksia voivat olla esimerkiksi kirjalliset tuotokset, elokuvat, äänitteet, taidemaalaukset ja sävelteokset. Kirjallisia teoksia ovat myös tietokoneohjelmat, kartat ja graafisesti muotoillut teokset. Tekijänoikeus ei suojaa ideoita eikä ajatuksia vaan teoksen ilmiasua eli toteutustapaa.  -Wikipedia-   Tänään on lisäksi - yllätys- yllätys- makoisa Mustikkapiirakan päiväkin ! Vaikka ajankohta sille te...

Kynnyskysymyksiä

Kuva
Hei, sinä - kuka tahansa - laitan  liikkeelle seuraavan kevätkyselyn: 1 Mikä teki sinusta bloggarin? 2 Kevät, kesä, syksy vai talvi? 3 Lempikukkasi ja miksi se on suosikkisi? 4 Uisitko mieluiten meressä, järvessä, joessa, lammessa, altaassa vai pujahtaisitko vain paljuun? 5 Lempisävelmäsi ja kuka sen esittää? 6 Mieluisin kirjasi, jota luet uudelleen ja uudelleen? 7 Lempijuomasi ja missä nautittuna? 8 Mielivärisi? 9 Mikä metsässä/puutarhassa on mukavinta? 10 Lempitähtesi? 11 Onnellisin paikka maailmassasi? Omat vastaukseni: 1. Kirjoitin aluksi Kotichatissä omaa nettipäiväkirjaa , siirryin Vuodatuksen blogistiksi, kun se sivusto alkoi tökkiä,  tulin tänne Bloggerin puolelle.   Siitä onkin jo muutama vuosi... 2. Itse hurmaannun aina keväästä! Mielestäni kevät aloittaa uuden vuoden. Maailma alkaa alusta... 3. Rakastan kesäkukista erityisesti pioneja, joita meidän pihassamme on 10 kpl penkki... Ruusut tulevat sitten hy...

Ausseja, rinkeleitä ja hevosia

Kuva
Tänään vietetään Vie lapsesi työpaikallesi -päivää ,  Auta hevosta -päivää ,  Halaa australialaista -päivää ,  sekä Rinkelipäivää .  Tänään on myöskin  Tšernobylin  ydinvoimalaonnettomuuden   vuosipäivä. Tšernobylin onnettomuus oli tähän mennessä kaikkien  aikojen vakavin ja tuhoisin ydinvoimalaonnettomuus.  Onnettomuus tapahtui lauantaina 26. huhtikuuta  1986 Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa  Tšernobylin ydinvoimalaitoksessa lähellä  Prypjatin kaupunkia.  - Wikipedia -  Ylläoleva kuva on Tšernobyliläisestä   huvipuistosta joka piti avata 1.5.19 86,  mutta onnettomuuden ja koko  kaupungin evakuoinnin vuoksi sitä  ei koskaan avattu.  Tänään on myös  Richterin asteikon päivä .  Maailman tekijänoikeuspäivää   vietetään tänään muualla maailmassa,  mutta meillä Suomessa sitä  vietetään ylihuome...

Opaskoirapäivää ynnä muuta

Kuva
 Nyt on Kansainvälinen opaskoirapäivä.  Opaskoira toimii apuna ja tukena sokeille tai vaikeasti heikkonäköisille. Koira on hyvä apuväline liikkumiseen, sillä koira pysyy opitulla reitillä, näkee vastaantulevat mahdolliset esteet ja kiertää ne.  Opaskoira näyttää paikalleen pysähtymällä kadunreunat ja muut ylityspaikat liikenneväylissä ja myös sellaiset esteet, joita ei turvallisesti voi kiertää. Opaskoirankäyttäjä pystyy liikkumaan koiransa avulla itsenäisesti. Silloin kun opaskoira ei toimi oppaana, se on tavallinen perhekoira. Koiralla on myös tärkeä sosiaalinen merkitys käyttäjälleen ja hänen perheelleen.  Suomen lainsäädännössä on monessa kohdin annettu opaskoirille ja niiden käyttäjille erivapauksia. Liikuntavammaisen avustajakoiran tavoin opaskoiran kanssa saa mennä yleiselle uimarannalle, ravintoloihin, lasten leikkipaikalle, toriaikana torille, kunnostetulle ladulle ja urheilukentälle, vaikka järjestyslaki sen muilta koi...

Koiran, koe-eläinten ja Pertti Kurikan päivä

Kuva
Kennelliiton tavoitteena on tehdä Koiranpäivä   tunnetuksi ja saada se virallisesti almanakkaan.  Tänä vuonna teemana on 'Koiraharrastus yhdistää'. Teemalla halutaan muistuttaa yhdessä tekemisen tuomasta hyvinvoinnista niin koiralle kuin ihmisellekin. Koiranpäivänä korostetaan pehmeitä  ja lämpimiä arvoja ja kerrotaan koiran erilaisista  rooleista ihmisen elämässä ja yhteiskunnassa.  Koiranpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007. Kennelliiton tulevaisuustoimikunta mietti tuolloin koiran asemaa yhteiskunnassa ja suunnitteli keinoja, joilla koiran tuottamat hyvät asiat saataisiin laajan yleisön tietoisuuteen.  Koiranpäivän viettämistä ehdotti toimikunnassa mukana ollut kunniajäsen Pertti Kuopila , niinpä valtakunnallista Koiranpäivää alettiin viettää Pertin päivänä, 24.4. -Kennelliitto- Tänään on myös Koe-eläinten päivä,  sekä Pertti Kurikan nimipäivä ...

Kaunis sininen planeettamme

Kuva
Maan päivä on 22. huhtikuuta vietettävä kansainvälinen vuosipäivä jota kutsutaan toisinaan myös Maailman päiväksi . Päivää on vietetty vuodesta 1970, ja tarkoituksena on järjestää kansalaistoimintaa puhtaan veden ja ilman sekä koko elinympäristön hyväksi .  Vuonna 1990 yhteisenä puheenaiheena oli kierrätys . Tuona vuonna järjestettyjen ympäristötapahtumien katsotaan osaltaan edistäneen vuoden 1992 Rio de Janeiron YK:n ympäristökokouksen onnistumista. Vuoden 1990 Maan päivän tapahtumiin osallistui jopa 200 miljoonaa ihmistä 141 maasta. Vuosituhannen vaihtuessa Maan päivän puheenaiheiksi tulivat ilmaston lämpeneminen ja puhdas energia . Myös internet yhdisti toimintaryhmiä eri puolilta maailmaa. Vuonna 2000 arvioitiin jopa 5 000 Maan päivän toimintaryhmän olleen yhteydessä keskenään internetissä. Kaikkiaan osallistujia lienee ollut satoja miljoonia ainakin 184 maasta. Vuonna 2007 Maan päivä oli tähän mennessä vietetyistä laajin. Tapahtumia ol...

Bulldoggeja ja yläfemmoja

Kuva
Tänään on mm Bulldoggit ovat kauniita -päivä. Tietyissä  asioissa kauneus on tietenkin katsojan silmissä. =)  Totta kai jokaisen mielestä oma lemmikki on  kaikkein kaunein. Söpöin. Komein. Suloisin.  Fiksuin jne. =)  PS:  Toisin kuin jossain yhteyksissä  on annettu ymmärtää, presidenttiparimme  koira ei ole kuvan kaltainen Ranskanbulldoggi,   vaan Bostoninterrieri...  Tänään on myös Lastentarhapäivä .  On myös Levykauppapäivä .  Nyt on vielä jopa Yläfemmapäiväkin ... 

Kynsilaukkaa

Kuva
Tänään vietetään - nam - Valkosipulipäivää !  Valkosipulia voi laittaa melkein mihin tahansa,  ainakin mikäli sattuu olemaan valkosipulin ystävä.  Valkosipuli ( Allium sativum ) eli kynsilaukka on monivuotinen narsissikasvien ( Amaryllidaceae ) heimoon kuuluva viljelyskasvi, jonka sipulia käytetään mausteena tuoreeltaan tai kuivattuna. Valkosipulin alkuperästä ei ole varmaa tietoa, mutta säilyneiden dokumenttien perusteella ainakin jo muinaiset egyptiläiset pitivät sitä tärkeänä ravintokasvina. Pohjolassakin valkosipulia on viljelty jo viikinkiaikana, mutta 1800-luvulla sen viljely ja käyttö jostakin syystä ehtyi. Nykyään valkosipulia kuitenkin käytetään yhä enemmän suomalaisessakin keittiössä.  -Wikipedia-  Valkosipulivinkki joka on  meillä käytössä:  Kuori valmiiksi valkosipulinkynsiä  lasipurkkiin jonne kaadat lopuksi ruokaöljyä,  niin että kynnet peittyvät, sitten kansi  ...

Piikittelyä ja kulttuuriperintöjä

Kuva
Tänään on  Maailman kulttuuriperinnön päivä.  Kulttuuriperintö -käsitteellä viitataan yleensä joukkoon menneisyydestä periytyneitä aineellisia ja aineettomia resursseja, jotka ihmiset tunnistavat jatkuvasti kehittyvien arvojensa, uskomustensa, tietonsa ja perinteidensä heijastumaksi ja ilmaisuksi niiden omistuksesta riippumatta. Siihen kuuluu kaikki ne ympäristön ominaisuudet, jotka johtuvat ihmisten ja paikkojen historiallisesta vuorovaikutuksesta. Kulttuuriperintöä voivat olla esimerkiksi esineet, rakennukset, muokatut ja muovautuneet maisemat, tarinat, laulut, tavat.  Kulttuuriperinnön lähikäsitteisiin kuuluu luonnonperinnön käsite, jolla viitataan yleensä luonnonkohteisiin. Nykyisessä kulttuuriperinnön tutkimuksessa on tavallinen näkemys, jonka mukaan kulttuuriperintö ei ole tietty pysyvä, staattinen asia, menneisyydestä tähän päivään itsestään säilynyt kohde. Kulttuuriperintö ymmärretään pikemminkin prosessina, johon kuuluu erilaist...

Hemofiliapäivä

Kuva
Hemofilia on perinnöllinen verenvuototauti, jota sairastaa noin 400 suomalaista. Uusia hemofiliatapauksia todetaan noin viisi vuosittain. Hemofiliaa on kaksi tyyppiä, yleisempi hemofilia A ja sitä harvinaisempi hemofilia B. Hemofilian syyt Hemofilia johtuu perinnöllisestä hyytymistekijöiden toiminnan tai määrän vajauksesta tai puutoksesta. Hyytymistekijät ovat veressä olevia proteiineja (valkuaisaineita), jotka aktivoituvat verenvuotoa aiheuttavien vammojen yhteydessä. Aktivoitumisen seurauksena veri hyytyy ja verenvuoto lakkaa. Hemofilia A:ssa hyytymistekijää VIII (kahdeksan) ja hemofilia B:ssä hyytymistekijää IX (yhdeksän) on liian vähän tai hyytymistekijä ei toimi normaalisti, minkä vuoksi veri ei hyydy kuten sen pitäisi. Hemofilian periytyminen Sekä hyytymistekijä VIII:n että IX:n geenit sijaitsevat X-kromosomissa. Miehellä X-kromosomeja on vain yksi, jolloin geenimuutos (mutaatio) johtaa siihen, että hyytymistekijää ei muodostu juuri la...

Kevääntuojia

Kuva
Lahden Kariniemenmäeltä Lanupuistosta   ne ensimmäiset sinivuokot jälleen  löytyivät, tutusta paikasta.  Päivä oli lämmin tänään sunnuntaina  ja niin oli lauantainakin.  Autoon sai mies vaihdettua kesärenkaat  ja terassikalusteetkin on pesty.  Kevääntaika saa  tehdä tuloaan.  Tämä laulujoutsenpariskunta on kuvattu jo  viikko sitten, 8.4 mutta kuva oli jäänyt unholaan  kameraani.  Tänään joutsenia lepäili mm eräällä  pellolla Lahdessa, mutta niitä  oli jo niin iso kuvaajaporukka  kuvaamassa että me ajoimme ohi.  Pari kurkipariskuntaa näkyi Herralan puolella  sekä hanhia, jotka lensivät aurassa, joka  muistutti nuolta, joka osoitti kaakkoon. =)  8.4. olemme bonganneet myös rastaita eräällä  pellolla ja äsken huomasin kuvia katsellessani,  että rastaiden seurana  jo silloin oli muutama västäräkki.  V...

Uppoamatonkin voi upota

Kuva
Laiva, jonka ei pitänyt koskaan upota,  upposi törmättyään jäävuoreen 14 ja 15  huhtikuuta välisenä yönä, vuonna 1912.  Missään aluksessa tarvinnut Ison-Britannian lain mukaan  olla enempää kuin 16 pelastusvenettä!!!!! Onnettomuuden seurauksena meriturvallisuusmääräyksiin  tehtiin useita muutoksia: esimerkiksi pelastusveneiden määrä  tuli laskea laivan matkustajamäärän perusteella.  Lisäksi perustettiin kansainvälinen jääpartio ja solmittiin  yhä voimassa oleva SOLAS-sopimus.  Onnettomuus myös lisäsi merkittävästi radiolaitteiden käyttöä laivaliikenteessä.     RMS Titanicin hylky löydettiin vuonna 1985, noin 73 vuotta onnettomuuden jälkeen. 3 798 metrin syvyydessä lepäävää, vähitellen hajoavaa hylkyä  on tutkittu paljon. Hylky pääsi vuonna 2012 Unescon   vedenalaista kulttuuriperintöä koskevan sopimuksen piiriin.   Titanicin tarinaa esitellään muun muas...

Syytä jotakuta muuta

Kuva
Sellainen teemapäivä olisi tänään,   Syytä jotakuta muuta -päivä .  Meitä ihmisiä on monenlaisia.  Jotkut syyttävät kaikesta aina itseään vaikka  syytös olisi perusteetonkin. Toiset syyttävät aina  muita vaikka joskus pitäisi katsoa omaan peiliin.  Jotkut eivät syytä mitään eivätkä ketään  vaan sanovat kaiken olevan kohtalon oikkua,  Karmaa ...  Ja koska on perjantai ja 13 päivä,  pitää olla varuillaan varsinkin kun  tänään on vieläpä Tapaturmapäiväkin !  Tiestitkö että univajekin saattaa  edesauttaa tapaturmia sattuvaksi?  Tänään olisi myöskin Scrabble päivä .  Koska sinä olet viimeksi nostellut  sanoja pelilaudalle?  Tämä peli on siitä jännä että se  näyttää tosi helpolta, mitä se ei  suinkaan sitten loppujen lopuksi ole. 

Lakritsipäivä

Kuva
Tätä päivää on moni lakritsan ystävä  odottanut vesi kielellä ja nyt se on täällä,  Lakritsipäivä !  Jei!  Vai onko laku sinun lemppariasi?  Pidätkö ennemmin salmiakista?  Minun pitää myöntää että  salmiakki on enemmän  makuuni.  Tänään on myös  Kovan tuulen päivä .  Tuuleeko teilläpäin?  Täällä on aika tyyntä...  -Myrskyn edelläkö? =)  Helsingissä tuulee muuten  aina kun sinne tulee jotain asiaa.  Palelen maamme pääkaupungissa...  Vain kerran siellä oli lämmintä,  heinäkuussa siellä poiketessamme.  Minä olen kai liian viluinen...?  Muuttolinnut yrittävät kovasti jo  saapua maahamme. Niitäkin  varmasti palelee ja vastatuuli  työntää niitä takaisin...  Tänä iltana voisi vaikka  viettää vielä tämän päiväistä  Grillatun juustoleivän päivää .  Voisi vaikka aloi...