Pahojenhenkienpoismanaaja

Näin vuodenvaihteen kynnyksellä muistin yhden vanhan tarinani jonka hieman tuunaten laitan nyt tänne: Jokaisella pitäisi olla oikeus pahojenhenkienpoismanaajaan. Peikkomaiseen, huonohampaiseen omituiseen höpöttäjään, joka yllättäin joskus saapuisi kylään. Se kävelisi päiväkaudet, nukkuisi yöt taivasalla. Ulvoisi kuuta pihakuusen alla. Juttelisi vahtikoirille. Sisälle tullessaan kaivaisi esille hassusta säkkimäisestä repustaan omituisia pieniä luunkappaleita, kirjavia höyheniä ja lapinrumpunsa, jotka levittelisi ympärilleen sohvalle. Hän nyökkäilisi, hymyilisi lakkaamatta ja kuuntelisi, kun talonväki kertoilisi hänelle murheensa. Kellä oli ollut huono onni kesän sadon kanssa laajojen sateiden vuoksi. Kellä taas surua kun ei jälkikasvua ala kuulumaan. Kellä oli lehmänavetassa liian monta ehtynyttä lemmyä. Kenellä oli vaimo lähtenyt ja penskat kaikki äijölle jättänyt. Kuka poti kipeää selkäänsä, noidannuoleksi mainittua. Kellä särki alati hammasta. Kellä oli ilkeä an...