Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2013.

Pieni sukkapuoti vol 2

Kuva
Mitäs mää vielä tekisin...? Tuttavillekin on lähtenyt postin mukana neuleita,  toisille yllätyksinä,  toisille pyynnöstään, ja jotkut heistä ovat ilahtuneet kovasti postista. =) 

Auringonvalo kasvattaa

Kuva
...myös sielun puutarhaa...  Muratti on loukkaantunut joutuessaan hämärään tupaan  ja on tiputtanut jo puolet lehdistään närkästyksissään. Noudin pihalta muutaman pajunvitsan joilla nostin  muratin roikkuvat ränsyt ylös, kuin nutturan,  jotta se saisi enemmän valoa jokaiselle lehdelleen.  ♥  Avokado piti kesästä ja ulkoilusta.  Se kasvatti kasvihuoneessa lomaillessaan  itselleen hienot uudet lehdet.  Joutuessaan takaisin sisätiloihin  sekin kaihoisasti kaipailee aurinkoa.  ♥  Sadetta ja myrskyä vaan meille luvataan  ja tuuli ulvoo nurkissa.

Katselukierros

Kuva
Sisustuskauppojen ihanaa silmänruokaa  on tasavertaisesti tarjolla kaikille.    Voit valita joko kovia tai pehmeitä arvoja  lähimmillesi, kodillesi, samoin kuin omalle sisimmällesikin.  Tähtiä, betonia ja sammalta ja minä tahtoisin niitä kaikkia... Tontuista en niin välitä.  Ne eivät minuun kolahda... Viimeisimmät syyskukat koetetaan saada asiakkaille...  Lokakuu tuntuu sateiselta syyskuulta  täällä eteläisemmässä Suomessa  mutta pohjoisessa on jo ihan oikea talvi. Siksi kai tavaratalot ja rautakaupat myyvät jo valoa pimeään. Mikäpä siinä.  Kynttilänvalo tuo lohtua.  Jossain on aloitettu jo joulusesonki... Minä vaellan kiertelemässä ja silittelemässä kaikenlaisia puusta tehtyjä  ihania rasioita, olohuoneeseen ja yöpöydiksi sopivia pöytiä ja laatikostoja... Puu on materiaali johon ei koskaan kyllästy.

Knitting is the new yoga

Kuva

Tähän väliin hieman tikutusta...

Kuva
Jostain syystä kännykkä muuntaa värit...  Nämä olivat oikeasti ei violetit  vaan vanhan roosan väriset rannekkaat  ja ne ovat lähteneet jo postin mukana uuteen kotiinsa  rakkaan blogiystävän luokse. Elsa.  Ei mikkään ruma sellainen vaan ihan kaunis Elsa.  Näistäkin on sittemmin aloitettu jo sukkien varsia. Hileestä tulee pipo.  Sekin on jo aluillaan.  Anne Geddesiä vaaleanpunaisena. Alakuvassa enemmän oikeaa väriä  aloitetussa rannekkaassa jotka menevät aikanaan  eräälle toiselle rakkaalle blogiystävälle. Kun laitat lankakerän  juoksemaan jossain kulhossa,  pysyy neuletyö puhtaana.  Kulho sohvan viereen ja  ei kun tikuttamaan. =)  Kirppislöytösänky puolillaan neuleita...  Kameran salama tekee siis tuon tumman reunuksen  kuvien alaosiin, eli lähinnä olevat miestensukat ovat kyllä oikeasti  ihan uudenkarhea...

Talven ensimmäinen päivä

Kuva
Perjantaiaamuna satoi rankasti vettä ja sade piiskasi pikkutalomme peltikattoa oikein ylenmäärin. Kotiaskareita tehdessäni en ole edes huomanut missä vaiheessa sade hiljeni, mutta kun olen aamuyhdeksän jälkeen avannut yläkerrassa verhoja, huomasin ällistyksekseni vesisateen muuttuneen jo jokin aika sitten vedestä lumeksi ja vaikka ikkunanlasissa oli vesipisaroita niin maa oli valkoinen. Ensilumi oli saapunut.  Talvi tuli vähän yllätyksenä pihan ikivanhalle hopeapajulle. Se ei ihan vielä olisi luopunut lehdistään,  niin kuin en minäkään kesästä.  Viimassa ja ensilumisateessa istuskeli tiainen tuulessa.  Oravakin oli tuulia nuuskimassa,  valkoisuutta hämmästelemässä,  lintulaudan pienen katoksen alla,  -tietenkin fiksuna otuksena sillä tuulensuojaisella puolella.  Välillä kaverukset muistivat syödäkin.  Kun orava poistui, oli varpusten  ja keltasirkkujen vuoro parveilla lintulaudan alla ...

Pieni sukkapuoti

Kuva
♥   Kameran salama heittää tumman varjon kuvien  alareunoihin...=/ Mielessäni kyllä vakaasti päätin, pääteltyäni näitä kaikkia neulomuksia parin päivän ajan ja tänään muutama tunti prässätessäni, tästä lähtien tehdä neuleet ihan loppuun saakka  eli kun työ on tehty, päätellä ja tarvittaessa prässätä se samantien, ja vasta sitten voin sanoa että nyt se on valmis.  Paljettikoristeinen "hile"pipo. =)  Muita pipoja en jaksanut kuvata.   Sormettomista rannekkaista osa.  Tai on joissakin peukku ja joissain ei,  eli eivät kaikki aivan sormettomia ole...     On mukana perinteisiäkin lapasia.  Tai tumppeja niin kuin meilläpäin sanotaan.   Kaikenlaisia sitä väsäileekin  aikansa kuluksi. =) ♥ 

Pehmeää tikutusta

Kuva
  ♥ Oranssi lanka on Novitan Nalle aloeveraa,  joka sisältää aloe veraa ja jojoba-öljyä.  Yhdistin ohuen langan toisen ohuen eli Nalle luontopolun kanssa.  Tein yhdistelmästä ensin jaloille lempeät yösukat ihan itselleni  ja nyt on vuorossa kintaat, joihin Nalle aloeveraa tulee ainakin resoriin ja peukaloihin.   Kyseistä orassia väriä ei enää näy Novitan sivuilla  mutta siellä on Nalle aloveraa nyt sammalenvihreänä.  Hmmm ja K-kaupassa näin tätä valkoisena, mutta  huh, mikä hinta olikaan kerällä...  Ihan ekaa Olgasukkaa... Toisenväristä Olgaa...   Kun pihalla ei ole enää kummempaa tekemistä  kuin tarkastaa, onko pikkulinnuilla ruokaa,  ja hieman lehtiä haravoida joutessaan,  ja kantaa sisälle klapeja, niin sohvannurkassani voin keskittyä jälleen näihin pehmoisiin asioihin.  ♥  Jonakin päivänä näistäkin tulee vielä jotakin... =...

Kotonassa sydänhämärässä

Kuva
Lahtelaisesta kirpputorista löytynytlyhty.   Hämärissä mie ihailen  huojuvaista sydäntä joka lyhdyn palaessa  heijastuu rapatulle seinälle.  Sydänhämärä. ♥ Tämä aarre löytyi nastolalaiselta kirpputorilta: Laura Ashleyn tapettia kokonainen avaamaton rulla, jonka hinta oli kaksi euroa! Nappasin rullan heti kainalooni ettei se katoa jonkun toisen asiakkaan ostoskorin mukana. Mietin innoissani, miten tapetista saisi lahjapaketteihin aivan ihania käärepapereita! Ja miten edullisesti! Ja miten vahvaa tapetti onkaan lahjapaperiin verrattuna!   Mutta, kun kotona avasin muovit rullan päältä, ihastuin tapetin kuvioihin sekä hienostuneisiin beigen ja miellyttävän liki turkoosinsinisen sävyihin helmiäiseen vivahtavalla munankuoren valkoisella pohjalla enemmän ja enemmän ooohlalaa... eikä aikaakaan kun jo mallailin tapettirullaa sinne tänne seinälle pikkutalossamme. Kyllä sillä jonkun pienenpienen ikkunallisen päätyseinän tai o...

Kaunopunakukkia kuivumassa

Kuva
Keittiössä, pellinsangassa kuivuu parhaimman näköisiä kaunopunakukkia , joten näistä kyllä riittää siemeniä kyselijöille. Laittakaa vaan myös osoite miulle vaikkapa meilinä, niin tiedän minne lähetän. =) PS:  Olipa ärhäköitä nuo kuivat kukat.  Piti laittaa ihan nahkahanskat käsiin koskiessani kukkapohjiin...   Isosta kasasta kukkien piikkisiä pohjia saa vain hitusen siemeniä. Muu osa on tarkoitettu kantamaan siemen jonnekin kauas kasvamaan.  Tässä tapauksessa Posti kantaa muutamassa kirjekuoressa  näitä puhdistettuja siemeniä  (vasemmalla alalaidassa tuo pieni keko)  kauas pois.  Toivotan onnea niiden kasvulle. =) 

Maailman selkäpäivä

Kuva
Sen lisäksi että kaikilla ei ole ruokaa ja on Maailman nälkäpäivä , on myöskin  Selkäpäivä . Selkäpäiväkuvituksena ulkoseinämaalauksen otos ♥  Hanista, joka rohkeana kiipesi  rakennustelineiden 6 metrin korkeudelle  ja mie uskalsin vain 4:ään metriin... =)  20.10.2013 puolestaan on Maailman osteoporoosipäivä. Tämäkin on tärkeää: Muista syödä kalkkia yhtaikaa D-vitamiinin kanssa! Osteoporoosi , Wikipedia. 

Syksyn ensimmäinen yöpakkanen

Kuva
♥    Kun maanantaina kurkistin keittiön ikkunasta,  oli aurinko hetki sitten noussut ja juuri osunut säteillään kasvihuoneeseen  valaisten koko rakennuksen hohtavaksi  ja koko piha oli uskomattoman lumoava!  Piti laittaa äkkiä ulkovatteet päälle, saappaat jalkaan  ja kamera matkaan ehtiäkseni ikuistaa kaiken  ennen kuin aurinko ehtii sulattaa pakkasen puraisut.  Huurre oli kietonut kaiken syleilyynsä...   ♥  Nurmikko hohteli ja kimalteli kaikissa sateenkaaren sävyissä  kuin sille olisi heitelty timantteja...  Puutarhapolku oli jäätynyt...  Kesämuratti oli kohmeinen...      ♥   Pihlaja marjoineen suorastaan luminen...   Vanha raita pihan perällä kasvihuoneen takana, alkoi sulaessaan tiputella jäisiä lehtiään   paksuksi kerrokseksi maan pinnalle.  Putoilevista leh...