Hallatar haaveilija

Pakenen mielessäni Suomen hassua talvea reilun kuukauden takaisiin tunnelmiin  ja muistelen kauniita näkymiä reissulta, niin kuin nyt näitäkin pelargoneja hienoissa ruukuissaan... Omat pelargonitkin alkoivat jo luonnonvalon lisääntyessä piristyä siihen malliin että kannoin  ne vintistä alakertaan ja sijoitin eri ikkunalaudoille. Ehkä noin neljän kuukauden päästä ne pääsevät pihalle, jonne niillä takuulla on kova ikävä. Siihen asti me - minä ja kukat - katselemme vain ikkunasta ja toivomme lumien sulavan ja lämmön taas saapuvan. Tässä omat pelargoniraaskut vielä yläkerran ikkunan lähistöllä, kaiken maailman kaappien päällä... Pikkuhiljaa saa ostella jälleen multaa  ja uusia ruukkuja ja on minulla muutamia itsekerättyjä koesiemeniäkin odottelemassa jonnekin kylvämistään... Jospa kokeilisin kuinka Mårbackan, kuningatar Maryn  ja Prinssi Nikolain siemenet lähtisivät kasvamaan, ihan vaan mielenkiinnosta... ...

Rakastan appelsiineja. Lapsena kalvoin etuhampaineni sen valkoisenkin osan kuoresta.  Minusta se ei ole koskaan maistunut  "kitkerältä" eikä pahalta.  Hymähdän aina itsekseni kun huippukokit neuvovat  leikkaamaan tarkasti kaiken valkoisen osan pois   appelsiineja käsitellessään.  Ei se ole niin vaarallista.  Ei kaiken tarvitse olla täydellistä.  Edes appelsiinin viipaleen. =)  Mielelläni minäkin katselisin appelsiinia tai sitruunaa pihapuuna... =) Tuntuu hassulta, kun kadulla kävellessä selän takana  tipahtaa tömähtäen appelsiini maahan...  Kadunvarsien appelsiinipuut eivät useinmiten ole syötäviksi vaan koristeiksi tarkoitettuja pomeranssipuita, eli hapanappelsiinia.  Ovat puisevampaa  lajiketta kuin syötävät. Älä siis syö niitä. Niistä tehdään hilloketta ja jauhoa jota käytetään esim leivonnassa.   Ne syötäviksi tarkoitetut ihanat mehukkaat ja make...

Siellä korkealla, missä ajelimme lähellä kuuta,  tai ainakin siltä tuntui,  seisoi talviasuisia harmaita puita  joden runkoihin oli raapusteltu nimikirjaimia...  Alonzokin... =) Sellainen pieni hetkinen,  ihan sininen...  Kaikki hekin kävivät täällä. Kukin omista syistänsä. Kaikilla meillä mielessä jonkinlaisia haaveita... Kun tuolta korkealta katsoi vastapäiselle  vuorelle, sen rinteellä kasvoi sydämenmuotoisesti puita.

ja suklaata... Fazer mmm... Parasta suklaata.  Ei tätä voita mitkään sveitsiläiset,  ei todellakaan belgialaiset eikä varsinkaan ruotsalaiset. Kiitos lahjarasian tuojalle, joululahjasuklaista jäi ihana  sininen rasia, jossa voi säilyttää vaikka...  suklaata! =D Tänään on kansallinen  suklaakakkupäivä .    Maissisuklaakakku (G)  200 g voita 200 g tummaa leivontasuklaata 4 kananmunaa 2 dl sokeria 2½ dl maissijauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria ripaus suolaa  Uuni hiukan vajaa 200 asteeseen. Leivitä voilla ja maissijauhoilla normikokoinen irtopohjavuoka.  Sulata voi ja suklaa todella miedolla lämmöllä kattilassa. Sekoita hyvin, ota kattila sivuun jäähtymään. Vaahdota kulhossa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sokerimunavaahtoon maissijauhot, johon olet sekoittanut leivinjauheen, suolaripauksen  ja vaniljasokerin. Yhdistä varovasti. Lisää joukkoon suklaavoiseos. Pa...

Yksi suklaamuffinssikin on riittävästi.  Oli gluteeniton ja aikas herkku. 

 Räpsyjä pakkasesta... Raidan oksien raoista...  Terijoensalavan oksiston lomasta... joihin viime talvena tein jäisiä sydämiä...  Jäisistä valamonruusuista...  Tammikuisen aamuauringon kultahämystä...   Tienvarren ladoista... Täysikuusta...  Auringon haloista...   Takapihan pihlajassa piipahtaneista  epäuskoisista närhistä...  Viime kesänä eivät tämän seudun pihlajat  kukkineet lainkaan eikä niin ollen tullut  yhtään pihlajanmarjojakaan.   Tässä hieman jänisten yöllisten kemujen jälkiä...  Samoja polkuja kulkee myös kettu ja villikissa.  Kännykkäräpsy illan sinisestä näkymästä,  kun avaan ulko-oven...  Ja pilkahdus kuumasta pataruuasta.  Joskus minulla on onni  päästä syömään äidin tekemää ruokaa,  niin kuin vaikka viime lauantaina.  ...

Kuvissa lammaspaimen ajaa illan hämyssä laumaansa alas vuorilta... Villasukkien alkuainetta... ❤

Palaan vielä reissumuistoihin vaikka ulkona kuinka vaativasti paukkuu pakkanen ja lumisade pakottaa minut vähän väliä kolaamaan lunta pihasta. Tällaiset pitkäkyntiset vaanivat joukolla jokaista putoavaa  murusta joka ruokailijoilta tipahti... Jos yhdelle linnulle erehtyi pudottamaan jotain, oli kohta paikalla kokonainen varpusparvi ja voi, voi sitä katsetta jonka kahvilanomistaja silloin turistiin loi... Ai jai jai! =)  Kissoja esittelin jo aiemminkin, mutta niitä siis riitti  joka kadunkulmassa, puistossa, portaikossa ja tien mutkassa. Hotellihuoneen parvekkeella kyyhkyset kuikuilivat  vähän väliä ikkunastamme, josko nämä turistit antaisivat heille leipää... Ei annettu.  Sierra Nevadan härkämäinen maamerkki.  Hani naureskelee kun kuvaan aina joka reissulla kyyhkysiä, olemme me sitten missä tahansa. -Mutta sehän kertoo vaan kyyhkysten yleisyydestä. Joka kaupungissa ja kylässä on omat ...

 Hyppyrit esillä Veskulla ,  tervalepän takana.  Koleaa harrastetta...  Rakas tuttu pikkusaari.  Ennen se näkyi keittiömme ikkunasta...   Sukset näyttävät luistavan hienosti. Kalamies kairaa avantoa.  Ehkä sieltä kalaakin tulee...   Viima oli vaan aivan hirveä.  Toivottavasti kukaan ei palelluttanut itseään tuona päivänä. Itse meinasin jäätyä kameran kanssa kävellessäni.  Näitä puita kuvasin usein jo tuossa järven vieressä,  Ruoriniemessä asuessamme joskus vuosia sitten. Järveä tulee monesti yhtäkkiä ihan ikävä...  Pupu on ollut siellä,  syvässä lumihangessa... Ps: Tänään lämpömittari näytti aamulla -29,7 °C ... Vähän liian kylmää minulle. Entä sinulle?

Suuresti odottamani erityinen viimeinen joulu pikkutalossa  ei mennyt ihan niin kuin olin unelmoinut.  Pikkukammari odotti jouluisena että me kaikki 13 istuisimme sen suuren pöydän äärelle rupattelemaan, maiskuttelemaan jotakin ja kuuntelemaan taustalta joululauluja, lukemaan satuja, pelaamaan jne... Kaakaon kanssa syötäisiin suklaatähtitorttuja... Eihän sitä koskaan tiedä. Ihmeitäkin tapahtuu. Nyt ei kyllä tapahtunut ihmeitäkään. Siksipä mekin päätimme lopulta karata etelään kun pikkutalojoulusuunnitelma oli kuroutunut tyngäksi. Maman ja osan perheestäni näin reilusti yli kolme viikkoa joulusta, sitten vasta kun paranin influenssasta, joka iski palatessamme etelänreissusta. Mamalla on slaavilaisen runsaasti kaikkea ihanaa koristelua  kauniissa kodissaan jossa jollain lailla on joulu aina.  Osa Murusista kävi viimein viime viikonloppuna jou...