Lahdelman lintuja
Vaikka vedet ovat jo auringonpaahteen puutteesta johtuen viilenneet, ei silkkiuikkua näyttänyt palelevan. Sen kaveri oli sen verran ujo että sukelsi pinnan alle heti aina kameran huomatessaan. Lahden Ruoriniemeä viime sunnuntaina poutasäässä iltapäivällä kun taivaalla leijaili tyypillisiä elokuun pilvihattaroita. Käväisimme kameroiden kanssa Kankolan uimarannalla ihailemassa hieman Vesijärveä. On ikävä välillä veden ääreen kun asustaa nyt täällä toisessa kunnassa kuivalla maalla. Tuon järven molemmin puolin me ennen asuimme Hanin kanssa, hän tällä rannalla ja minä lapsineni vastarannalla. Hanhet katselevat jo etelän suuntaan. Lentomatkathan ovat uuvuttavia, joten ennen matkaa pitää tankata kunnolla että jaksaa lentää. Kyllähän kaikki jonnekin päin lentomatkanneet sen tietävät. ...