Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2020.

Kaipaavia terveisiä

Kuva
          Kaipaavia terveisiä sinne minne emme voi nähdä kaikille heille joita meillä on ikävä    - Una Reinman 

Pyhäinpäivä, kekri vai Halloween?

Kuva
        Halloween pohjautuu kelttiläisten kulttuurien syksyllä vietettyyn uuden vuoden juhlaan Samhainiin , jota juhlittiin kesän loppumisen sekä sadonkorjuun kunniaksi.   Kelttien uskomusten mukaan samhainin aikana tämän- ja tuonpuoleisten maailmojen väliset rajat katosivat, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Sen vuoksi  poltettiin kokkotulia, koska tulen uskottiin antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan.   Siihen aikaan myös nauriita koverrettiin lyhdyiksi ja niissä paloi valo, jotta kuolleiden henget pelästyisivät tulta ja jättäisivät elävät rauhaan.     Englantilaiset ja skotlantilaiset siirtolaiset veivät aikoinaan juhlan mukanaan Amerikkaan, jossa se on aikojen kuluessa saanut nykyisen muotonsa ja nauriitkin ovat vaihtuneet kurpitsoihin. Siellä Halloween onkin varsinainen kurpitsajuhla. Sitä on tarjolla kaikissa muodoissaan niin lyhtyinä kuin syötävänäkin.     Espanjassa ja latinalaisess...

Karkki vai kepponen?

Kuva
    Tänään on Ilkitöiden yö! Varaa tänään kotiisi karkkia. Paljon karkkia, sillä karkittomuus voi kostautua!   Miksikö? Koska tämä on se ilta , jolloin ihmiset muualla maailmassa perinteisesti osallistuvat harmittomaan pahantekoon. Jos sinulla ei ole antaa ovellesi saapuneille naamiaispukuisille lapsille ja vähän isommillekin makeannälkäisille heidän tulevaan Halloweenin juhlintaansa karkkia, he vastaavat kepposella. Kepponen karkittomuudesta voi olla: Saippuaa ikkunoissa... Munilla sotketut talot ja autot... Mätien tomaattien heittely... WC-paperia pihapuissa... Koputetaan ovelle ja juostaan pois...       Ohjeita ovelta ovelle kiertelijöille:    Tietenkin ensin pitää olla naamiaispuku, sitten kori tai kassi mukaan johon keräät karkit... On hyvä olla myös vanhempi tai ystävä kaverina.    "Jos menet oville, miten siellä tulee toimia? - Kysytään ”karkki vai kepponen”, jos ovenavaaja vastaa ”karkki”, hän antaa karkkia. Jos hän vast...

Joutsenbongausviikonloppu

Kuva
  Joutsenbongaus on BirdLife Suomen järjestämä ja organisoima tapahtuma, jossa tehdään lokakuun viimeisen viikonlopun aikana havaintoja joutsenista. Tapahtuman aikana kerätään tietoa syysmuutolla olevien, Suomessa levähtävien joutsenten määrästä ja kerääntymisalueista. Samalla on kerätty tietoa myös muuta tietoa, muun muassa, joutsenille vaarallisista sähköjohdoista. Laulujoutsen on Suomen kansallislintu. Laji oli häviämässä Suomesta 1950 -luvulla, mutta onneksi siitä tuli lopulta suomalsen luonnonsuojelun menestystarina. Nykyään Suomessa arviodaan pesivän laulujoutsenia noin 10 000 paria. Tämän menestystarinan soisi jatkuvan tulevaisuudessa, jotta voimme nähdä tämän kauniin linnun piirtyvän Suomen sinitaivaalle, ei vain bongausviikonloppuna, vaan aina ajankohtaisia luontopäiviä viettäessämme. Joutsenbongausviikonloppua on vietetty syksystä 2012 lähtien.   Lisätietoja: BirdLife Suomi/Joutsenbongaus  

Introverttien lempipäivä

Kuva
          Voin kuvitella kaltaisteni introverttierakoiden rakastavan vaeltelua tuulisilla rannoilla ja istuvan ihailemassa meren ja tuulen voimien mittelöä.   Juuri näin teinkin ihan vähän aikaa sitten, mutta kukaan ei kyllä ottanut minusta kuvaa. Ainakaan tietääkseni...  Ellei tuon Hanin kamerassa sitten...  Minäkin kuvaan häntä milloin missäkin vaeltamassa... Torstaina, 29.10. on nimittäin Erakkopäivä .    #HermitDay 29.10. on myös Kissapäivä ,   #CatDay   Introvertitkin rakastavat kissoja.  - Kyllä koiriakin, mutta enimmäkseen koiranomistajat ovat ekstroverttejä koska koirat ovat (yleensä) sosiaalisia ja vievät omistajansakin sosiaalisiin tilanteisiin.  Kissan kanssa voi paremmin olla erakkona kotonansa, internetin äärellä, jonka teemapäivä niin ikään on tänä samana päivänä. =)    #InternetDay      

Nallepäivä

Kuva
        Tänään vietetään kansainvälistä Nallepäivää!     Muistathan sinä sen rakkaan oman nallen Se on pehmeä se on halittava se tuoksuu tutulle ja on niin rakas ja tärkeä ettei ilman sitä tule millään unta -Una Reinman    

Merellä tuulee

Kuva
  Eräänä tosi tuulisena syyspäivänä...

Kello neljä käännetään kelloja

Kuva
  Jätän tahallani  yhden kellon kesäaikaan  Se käy kesämuistoilla  Tikittää kesäisillä tarinoillaan  odottaen ensi kevättä  -Una Reinman  

Kuvakatsausta

Kuva
    Kurkistelin vähän tämän kevään, kesän ja syksyn (omasta mielestäni) kauneimpia kuviani. Kauneus on tietty katsojan silmissä... Voin hyvin muistaa sen hetken sekä tunnelman, kun näitä kuvia olen ollut näpsimässä.   Kuvakavalkadissa sekaisin Saarenmaan ja Keravan  ympäristön tunnelmia...   On siellä Evoa ja Lohjaakin...             Ensi sunnuntaiyönä kelloja vielä siirrellään ja kesäaika päättyy. Kellojen siirtely ei vielä valitettavasti pääty:  "Euroopan parlamentti äänesti maaliskuussa (2019) että kellojen siirtelystä kesä- ja talviaikaan voidaan luopua vuonna 2021. Jokaisen EU-maan parlamentti päättää vielä asiasta kansallisesti ja valitsee haluaako siirtyä pysyvästi kesä- vai talviaikaan. Jos maa valitsee kesäajan, kelloja siirretään viimeisen kerran maaliskuun viimeisenä sunnuntaina 2021. Jos maa valitsee talvi-ajan, viimeisen kerran kelloja siirretään lokakuun viimeisenä sunnuntaina 2021. Suomessakin eduskunta t...