Hallatar haaveilija

Tähän hätään en siitä kuvaa ennättänyt mutta tällainen vanha kuva löytyi.  Sama kuu se on... 

  ♥

 

Tämä nyt on jo ihan vanha runokuva  mutta tuo tunnelma on ihan sama, kuin nyt tänä iltana.  Kyllä osaakin olla kaunis ilta. =)

♥ 

On jo niin viileää, ettei valkoinen Gladiolus   uskalla avata enempää kuin vain muutaman  aivan hurmaavantuoksuisen kukkansa näytille.  -Tällaisia me sitten olisimme, jos aurinko vielä paistaisi  ja olisi lämmintä...  Valkoinen anemoniakaan ei jaksa kuin nuokkua.  Ja mie kun haluaisin niin ihailla sitä.  Taitaa olla hieman ujo.  ♥ Eilen posti toi taas miulle uuden ihanan paketin.  Muista naisista poiketen miulle ei posti tuo  uusia kenkiä, housuja, takkeja, laukkuja, yms tavaroita,  vaan jotakin vihreää joka on pakko heti hakea  pois postista, kun ilmoitus paketista saapuu. Nyt paketissa oli mm tämä  Lamprocapnos spectabilis Alba ,  eli valkoinen särkynytsydän.  ♥ ♥ Sellaisesta olin haaveksinut  jo kauan.  PS: Suureksi surukseni kaikki kolme tilaamaani valkoista särkynyttäsydäntä menehtyivät seuraavana talvena... =(

Keltainen päärynätomaatti maistuu  todella makealle.   Lintuset tiputtelivat suupielistään  talvella maahan auringonkukansiemeniä,  joista kasvoi kukkia kirsikkapuun alle,  miltein kurkistamaan sinne linnunruokalaudalle,  jossa niiden emot aluperin olivat.  Vielä on mansikoita jäljellä.  Ainakin ihan suupalaksi.  Lounaan jälkiruuaksi.  Liiallinen sade koettaa pilata miulta  tämän ilon, pienen mansikkaisen päivähetkeni... 

♥     PS:  Kuvassa tietenkin ruusupapu , Phaseolus coccineus ,  eli Scarlet Runner Bean , syksynpunaisessa hehkussaan,  punaisen lasilyhdyn heijastellessa samaa punastusta taustalla. ♥

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

♥  

♥ 

Ne saapuivat sittenkin! ♥    Kolmen neitoperhosen trio, eli niin kuin pienen pieni perhosparvi,  viihtyi minipuutarhamme kaunopunahatuissa tutkailemassa, etsimässä mettä,  kipittelemässä kukasta toiseen ja kilpailemassa omasta paikastaan kukinnoilla  muiden lentävien hyönteisten kanssa. Kaikkia kolmea ihanaa siivekästä en saanut millään yhtä aikaa kuvaan.  Koska se yksi lenteli selkäni taakse hiukan näistä kahdesta erilleen. Hieman pienempänä perhosena se yksi  etsi hieman pienempiä kukkia. Jollekin näistä kolmesta kelpasi siperianpallo-ohdakekin  pieneksi valtakunnaksi jossa se sai tallustella vuoroin pää alaspäin  ja vuoroin kulkea kukkulan kuninkaana. Ja kun taas käännyin toiseen suuntaan,  oli kaksi neitoperhosta kuiskuttelemassa toisilleen salaisuuksia.  Saatoin ihan kuulla niiden kikattavan... ♥   

Kuvassa on muutes pahvia, joka oli n 72 vuotta  tämän meidän talomme yhdessä sisäseinässä...

Voih. Joskus  on kadonneita ystäviä  todella hirmuinen ikävä... ♥   Kun laittaa silmät kii heidät voi yhä nähdä siinä lähellä...   In Facebook... 

♥   ♥   ♥   In Facebook.

Viime yönä on ollut tosi kylmää elokuun kuulaaksi yöksi.  Viiden aikaan aamullakin oli ulkona vain kokonaista viisi astetta lämmintä.   Kelloköynnökset ovat saaneet lehtiinsä jo tummanvioletinpunaisen syysvärityksen. Taidan kantaa yhden niistä, sen joka ei vieläkään ole ehtinyt tarttua mihinkään, sisälle kasvihuoneeseen jatkamaan eloaan. Pihlajanmarjat ovat kohtsillään valmiita. Vartoovat tiklejä ja tilhilaumoja. Päivänkakkarat ovat jo kukkansa kukkineet. Ruusut tekevät kiulukoita. Herukat ovat valmiita. Tervaleppien lehdet ovat ruskettuneet ja osin jo pois pudonneet. Oliko se kesä nyt jo tässä ja meni jo vihellellen matkoihinsa?  Ihan turhaanko mie vielä ostin sitruunantuoksuisia hyttyskynttilöitä  illanviettoihin telttakatosta varten? Eiväthän meidän tomaatitkaan ole vielä  punaisia?  Mie jo niin totuin muutaman kuukauden kulkemaan ja oleilemaan keväällä vanhoista pitkiksistä reväistyissä remppasortseissani,  että en taho ...

Tässä ryppäässä joka keikkui valkosipulin latvassa,  oli 50 pienen pientä valkosipulin kynttä. =)  Kaikki ne ovat nyt mullassa, odottamassa, josko niistä vaikka  ei ensi, vaan seuraavana kesänä, saisi uutta valkosipulisatoa. Varsinaiset ensi kesän valkosipulit istutetaan maahan nyt syksyllä. Sitten kun maa on jo jäähtynyt viileäksi. 

♥ Tässä on yksi ihastukseni,  ihana jaloleinikki!  Mie katselin kukkaa ihan samalla tavalla kuin se katseli minua. Käsi poskella. =) Mmmmm... miten herkullinen väri  ja kerrassaan suloiset kukat.  ♥  Oletko melko samaa mieltä? Täysin samaa mieltä? Vaiko täysin eri mieltä kanssani kukan ihanuudesta?

  ♥   ♥  Una kurkki heinäkuussa aitojen yli  ja näki niin hyvin hoidettuja puutarhoja että...  Voin hyvin kuvitella nuo kaikki kukassa.  Ja voi ne pionit ja ruusut... ♥ Ja nämä kaikki vanhat ihanat kävelemään houkuttelevat puukujat...  ♥

  ♥   Lavandula angustifolia  Tänä kesänä raaskin nyt jopa kerätä talteen laventelia . Viime kesänä laventelipöheiköt, ne kaikki kaksi, jotka siemenistä kylvämällä jäivät eloon, olivat vielä niin kovin vähäisiä. Eilen, juuri ennen sadetta, keräsin hymyillen noita sinivioletteja kukkia mukaani pihalla kuopsuttelun jälkeen. Kerätessäni niitä tunsin samalla jotain ikiaikaista. Näin ovat naiset tehneet joissain muissa, lämpimämmissä, välimerellisemmissä puutarhoissa jo satoja vuosia...  ♥ Kasvin suloinen tuoksu jäi käsiin ja tuoksuu pienessä keittiössämmekin kovin. Siellä se keittiössä pellinsangassa roikkuu nyt kuivumassa, miun ainokainen laventelikimppuni. Hetkeksi se pääsi samalle pöydälle jolla ihastelin Hanin tiistaisen työreissun paluumatkaltaan Tampereelta tuomaa ikean kakkulasikupua, josta niin monta vuotta jo haaveilin. Täällä Lahden seudulla kun ei sellaista kauppaa ole. =) Ja kiitos teille kaikille huomaavaisille, jotka tuon postauksen johdos...

 Se tietenkin tuodaan sisälle ja laitetaan veteen suureen teemukiin...  ♥ Lopuksi se kannetaan rakennustelineitä pitkin yläkertaan  sulostuttamaan remppavinttiä uljaalla tuoksullaan...  ♥