Talvi saapui sittenkin
Jouluna maa oli paljas ja karu,
kuin marraskuu olisi yhä routinut
ja kääntänyt talikolla maata kuraiseksi.
Nurmikko oli niin vehreänvihreä että
mietimme jostain lentäneiden
lehtien silppuamista ruohonleikkurilla.
Jätimme naureskellen ajatuksen
kuitenkin pelkäksi vitsailuksi.
Toissapäivänä viimein, aamusta alkaen,
myös meille ilmaantui lumimyräkällä
pyryttämällä oikea talvi.
*´¨`*´¨`*
*´¨`*´¨`*
Lumi muunsi maailman
aivan jouluiseksi.
*´¨`*´¨`*
*´¨`*´¨`*
Pari viikkoa myöhässä tosin
mutta eikö vanhat viisaasti
aina lohduta tällaisissa tapauksissa
jotta parempi myöhään...
Valo ja ilokin palasi.
Amaryllikseni elävät oman aikataulunsa
mukaan, kukkien milloin tahtovat,
vaikka heinä- ja syyskuussa, niin kuin
muutamaan kertaan on tapahtunutkin. =)
Nämä valkoiset kukkivat paraikaa ahkerasti.
Leikkaan amat aina leikoiksi
koska ne kestävät maljakossa
paljon kauemmin kuin sipulissaan,
usko vaan.
Takapihan muutaman puun muodostama suojamuuri
tuulia vastaan muuttui hetkessä lumiseksi.
Onneksi en laittanut ihan kaikkea
joulua jo pois, vaan jätin esiin
tämän oman tähtitaivaan.
Hämärän tultua pikkutaloon tuli
kaunis ja rauhaisa tunnelma.
Myöhemmin pilvet väistyivät
ja oikeat tähdet valtasivat puolikuun
kanssa taivaankantta.
Pakkanen saapui eli talvi on todellista.
*´¨`*´¨`*
Vaikka tämä pakkasallergikko
ei talvesta niin välittäisikään
niin kaunista aikaa tämä on
se täytyy myöntää.
Kommentit
Amat ovat nyt vähän myöhässä. Takajoulu oli hauska sanonta. =))
Kaunista sinulla on portaalla ja tuvan puolella.
Koetin kuvata niitä lumihiutaleita. =)
Niitä kun ei ole täälläpäin näkynyt.
Maa oli musta joulunakin...
Nyt vasta tuli lumi ja valoisuus. =)
-Tupa on edelleen meilläpäin keittiö. =)
Kyllä se heti piristää mieltä kun ei kaikki ole
enää harmaata ja pimeää. Jos kerran on pakko
olla talvi niin se saa olla valoisa. =)