Kun sydämes lyö
-

Noin kuukausi sitten, marraskuussa,
ompelin tyttärelle housujen nappia
aamuteepöydässä. Lauloimme hiljaa
yhdessä ja vuorotellen, niin kuin
usein yhdessä teemme. Kaikenlaisia
kipaleita. Nyt lauloimme:
Mutta siinä kohtaa ääni särkyi ja tuli itku. Sitä kohtaa
en enää pystynyt laulamaan. Sain vain sanottua, että
ne olivat viimeiset sanat, hänen viimeisellä levyllään...
Nunnukka juoksi pöydän toiselta puolelta halaamaan:
-Voi äiti!
-Voi heitä kaikkia, mie sain kuiskattua tytärtä halaten.
Ja Nunnukka haki meille molemmille paperinenäliinoja.
Tänään on taas surun vuosipäivä. Tapaninpäivä.
Mutta kirjoitin sinä aamuna tämän:
Surun sininen meri
Voi heitä
kaikkia hämärään menneitä
meidän sydämissämme
Sillä surevien kyynelten määrällä
saisi aikaan jo sinisen
valtaisan meren
-Una Reinman-
Valitettavasti maailmamme sykli on sellainen
että juuri näihin aikoihin
maapallomme saumakohdissa elää
arvaamaton rauhattomuus...
Voimia kaikille jotakuta kaipaavalle.
*Laulu: Tule nyt/ Aki Sirkesalo

Noin kuukausi sitten, marraskuussa,
ompelin tyttärelle housujen nappia
aamuteepöydässä. Lauloimme hiljaa
yhdessä ja vuorotellen, niin kuin
usein yhdessä teemme. Kaikenlaisia
kipaleita. Nyt lauloimme:
*Oi miksi mut hylkäsit silloin
kun sylini hulluna huus
sinä kysyt, ja kalpeena kuiskaan:
No siitä on ikuisuusEn ehtinyt sinua löytää
Tule nyt, tule vielä kun suonissa soi
En löytänyt itseänikään
Kun kiireestä raatoni riuhdoin
nyt kaiken mä selvemmin nään
tämä laulu niin kiivas ja arvaamaton
Tule vielä kun aamuksi virkoaa yö
Tule vielä...
Mutta siinä kohtaa ääni särkyi ja tuli itku. Sitä kohtaa
en enää pystynyt laulamaan. Sain vain sanottua, että
ne olivat viimeiset sanat, hänen viimeisellä levyllään...
Nunnukka juoksi pöydän toiselta puolelta halaamaan:
-Voi äiti!
-Voi heitä kaikkia, mie sain kuiskattua tytärtä halaten.
Ja Nunnukka haki meille molemmille paperinenäliinoja.
Tänään on taas surun vuosipäivä. Tapaninpäivä.
Mutta kirjoitin sinä aamuna tämän:
Surun sininen meri
Voi heitä
kaikkia hämärään menneitä
meidän sydämissämme
Sillä surevien kyynelten määrällä
saisi aikaan jo sinisen
valtaisan meren
-Una Reinman-
Valitettavasti maailmamme sykli on sellainen
että juuri näihin aikoihin
maapallomme saumakohdissa elää
arvaamaton rauhattomuus...
Voimia kaikille jotakuta kaipaavalle.
*Laulu: Tule nyt/ Aki Sirkesalo
Kommentit
Mukavaa Tapaninpäivää surusta huolimatta!
Mun sydän on tänään taas koetuksella kun mennään Lohjalle veljeni luo (äitini kotiin).
Aatoksi en sinne pystynyt menemään... tää on ollut vaikea joulu - ehkä ensi joulu on helpompi.
Samoin siulle.
Soletuuli
Oi...
Ymmärrän hyvin.
Äiti on aina äiti.
Voimia siulle.
*halaus*
Aki Sirkesalolla oli hienoja sanoituksia lauluissaan..
Kaikki tuntuvat olevan niin iloisia joulusta. Ilon juhla joulu kai onkin suurimmalle osalle. Koskettavaa, että otat myös kolikon toisen puolen esille. Itsekin pidin Akista ja tapasinkin pari kertaa, kun olin opiskeluaikoina baarissa töissä, jossa Aki aina välillä poikkesi sämpyläkahveilla. En minä koskaan uskaltanut Akilta mitään kysyä.
Oma jouluni oli ja meni. Odotin paljon, olin onnellinen että ensimmäistä kertaa vuosiin pystyin antamaan jotain lahjaksi. Yrityksestä huolimatta kaikki meni pieleen. Jouduin taas kerran lähtemään yönselkään ja ajamaan yöpaitasillani 300km kotiin. Se siitä joulusta sitten. Taas kerran tällainen kyynelten täyteinen joulu. Eikö aikuinen koskaan opi?
Onneksi on Siwa, sain purkin maitoa ja keittelen tässä tapaninpäiväksi mannapuuroa ja kokoilen itseäni lämpimän viltin alla. Pitäisi kirjoittaa työhön liittyvä artikkeli, en vain tiedä mistä alkaisin...
PS: Kauniita runoja sinulla!
-Muumi
Aina niitä tulee tarkasteltua...
Se on tarkoitettu muillekin
jotka jotakuta kaipaavat...
Sooloilija
Neljä vuotta...
Olen pahoillani!
Yöpaitasillaan pakoon lähtö
on miullekin tuttua kaukaa menneisyydestä
joten tiedän, miten rankka kokemus se on.
*halaa lujasti*
Siwa oli yllättävästi auki tosiaan
kun äsken ohitse ajoimme.
Mannapuuro on sellaista lohturuokaa...
Toivottavasti siulla oli mansikkahilloa sen kanssa?
Olen niin pahoillani...
Mutta yksilön, tunnetun yksilön kautta kaikki vasta todella tuntuu, kymmenettuhannet vieraat ihmiset eivät kosketa niin kuin yksi tuttu joka ei enää palaa..
Monille pelkkä kuuntelu auttaa ja kirjoittaminenkin nettiin. Olen yrittänyt olla kuuntelijana parhaani mukaan.
Hyvää Tapaninpäivää Sinulle.
Ei kovinkaan kauan sitten...
Tia
Moni kaipaa juuri jouluna
poisnukkuneita sukulaisia ja ystäviä.
Niin se juuri menee.
Jäävät
ikävöivät...
Ikuisesti...
Jotkut elävät
ja katoavat
niin
kuin heitä ei olisi koskaan
ollutkaan...
*halaus*
Kiitos tästä!
Muistan, että ajattelin sinuakin ja suruasi kun tuota olen melkein vuosi sitten tänne postannut.
*halaa hiljaa jotakin ymmärtäen*