Translate

25.7.2024

Talviturkin heitolla on jo kiire

 




 

Vanhan uskomuksen mukaan Jaakko heittää tänään vesistöt kylmäävän kiven järveen ja kokoaa kaikki paarmat pussiin. Tarina Jaakosta ja kylmästä kivestä on syntynyt  kuitenkin entisen, juliaanisen kalenterin aikana. 

Nykyisessä gregoriaanisessa kalenterissa, (johon Suomessakin siirryttiin jo vuonna 1753) entinen juliaanisen kalenterin 25. heinäkuuta vastaakin 5. elokuuta ja juuri siihen aikaan järvivedet alkavatkin tilastojen mukaan kylmetä. 

Edes nämä 271 uuden kalenterin vuotta eivät ole saaneet suomalaisia uuteen uskomukseen. Jaakko sen kylmän kiven meilläpäin silti vielä sisukkaasti kansan mukaan heittää! 



 

 Salme sen kylmän kiven ihan oikeasti nakkaa syyskesän merkiksi nykyään.

 

- Joten vielä on lämmintä uimavettä, ainakin kaksi viikkoa.

 Mutta paarmat saisivat kyllä jo tänään kadota! 








Vielä on kesää 

jäljellä 

Ehkä minäkin 

ehdin 

talviturkkini 

pois heittää 


- Una Reinman








Ei kommentteja: