Hiljaisuutta ja pehmonalleja

 

 



Ihan kuin luonto odottaisi jotakin... 

 

 

 

Lintujen äänet ovat jo miltei vaimenneet, lukuunottamatta etelään suuntaavien lintuparvien hälinää niiden kokoontumisalueilla.




Siksi luonnossa onkin nyt hirmuisen hiljaista.

 

 

Luonnossa voi kuulla omat ajatuksensa ja sydämensä lyönnit. 

Tänään teemapäivissä onkin  Hiljaisuuspäivä, #QuietDay.


 
 
 


 
Elokuussa pihamaallamme vielä  jutusteli muutaman kottaraisen parvi, kunnes lennähtivät lähiradan sähkölangoille koiran nähtyään. 
 
 

 
Nämä kottaraiset langoilla, on kuvattu mökkimaisemissa...

 

 

 

 

 

 



Tänään vietetään myös kansainvälistä FASD-päivää. Päivämäärä muistuttaa odotusajan yhdeksän kuukauden raittiudesta.

 



 


 

Tänään on myös pehmonallepäivä,

eli #TeddyBearDay.

 

 Amerikkalaiset lelukarhut nimettiin Teddyiksi presidentti Theodore Rooseveltin kunniaksi, joka oli kieltäytynyt ampumasta pientä vangittua karhua metsästysmatkallaan.

 

Monista nallekarhuista on tullut kuuluisia vuosien mittaan, kuten 61-vuotiaasta Karhuherra Paddingtonista,  (täyttää 62-vuotta 13.10.2020,
sekä Roope Karhusta, joka onkin jo melkoisen vanha nalleherra. Hän viettää 8.11.1920 jo 100-vuotissyntymäpäiväänsä, ja tietysti Nalle Puhista, joka sekin on jo 94-vuotias. /viime vuoden vastaava postaukseni...

 

 

 

 

 

 



 


 

 

 

 

 

 

 

 
 

 


Kommentit

Susanna Hietanen sanoi…
Ihana linturivistö :-)
Liisa sanoi…
nyt tuntuu ..että kaipaan niiiin hiljaisuutta.ajatus vispaa..enempi kuin kädet tekee.
kaikki pehmonallet,suloisia,hellyyttäviä.
Kiitos UNA! :)
Kottaraiset ovat... ♥
Liisa ♥

Helpottiko? Löytyikö hiljaisuutta?

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syötävät kukat

Oikeasti vaaralliset kasvit

Ei saa leikkiä raparperin lehdillä