Siirry pääsisältöön

Saunominen Unescon maailmanperintöön










 Suomalaisen Saunan päivää vietettiin  kesäkuun toisena lauantaina, ja sille on toivottu omaa liputuspäivää. 











"Todennäköisesti suomalaiset saunoivat jo ennen kuin tänne Uralin perukoilta hiihtivät. Sauna oli ennen Runebergia, Sibeliusta ja siniristilippua.
On hyvin vaikea kuvitella suomalaisia ilman saunaa. Se on suomalaisuutta aidoimmillaan, ja löylyn höyryissä hikoava suomalainen on aidoimmillaan oma alaston itsensä.

Ihmekös tuo, että sauna on täällä niin arvostettu. Melkein pyhä. Missä muualla löytyisi viiden miljoonan kansa, jolla on kolme miljoonaa saunaa.
On yksityistä ja julkista, sähköistä ja savusaunaa, on tynnyrisaunoja ja konttisellaisia. Kahta kauheammin kummeksuttaa se, ettei saunalla ole Suomessa vakiintunutta liputuspäivää. 

Tehdään kesäkuun toisena lauantaina vietettävästä suomalaisen saunan päivästä vakiintunut liputuspäivä.


Allekirjoita adressi nyt. Mitä enemmän meitä on, sen paremmat mahdollisuudet adressilla on mennä läpi ministeriössä. Nostathan lipun salkoon kesäkuun toisena lauantaina!
Lisäksi olemme käynnistäneet Sauna UNESCOon -hankkeen, jonka tavoitteena on saada suomalainen saunominen UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön kansainvälisiin luetteloihin." 








23.7.2019 oli jo 8907 allekirjoitusta! 



Sauna emoji: 

Sauna, The ‘sauna’ feeling

 
***************

eli Helsinki Saunapäivääkin 
vietettiin jo keväällä,  9.3.2019 

**************** 


 Yle on vouhkannut koko kesän 
omasta, eräänlaisesta   
"Saunapäiväkampanjastaan", joka olisi muka juuri tänään? 
Yle:n porukka on kierrellyt kansalta väkisin napatuilla Yle-verorahoilla ympäri maailmaa kylpylöissä ja  saunoissa... mutta höpöhöpö, ei tämä ole virallinen saunapäivä.  

Oikea kansallinen 
Saunanpäivä meni jo! 

Jossain uutisoinneissa nämä kaksi eri tapahtumaa oli jopa sekoitettu keskenään! 






Sen sijaan tänään on oikeasti Naantalin Unikeonpäivä, eli Unikeonkestit, joita vietetään juhlatunnelmissa, vuorossa on 60. Unikeko, joka saa perinteiseen tyyliin heinäkuun 27. päivän aamuna virkistävän herätyksen.

Unikeonpäivän vietto on Naantalissa alkanut jo 1800 -luvun puolella.

- Viime aikoina muissakin kaupungeissa on 
herätelty omia Unikekoja heittämällä 
heidät vesistöön... 


Tänään vietetään myös Puujaloillakävely-, 
- siitä vaan kokeilemaan,
- älä kokeile yhtaikaa puujalkojen kanssa, 



Tänään on lisäksi Heidin nimipäivä. 









Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kyllä! Ylevero pois! Perheessäni on kuusi jäsentä ja kaikilta napataan suuri ylevero ja mitä yle ylettää töllöstä? Uusintoja!
Yle on ylimielinen laitos! Vero pois ja kanava maksukortin taakse.

Antsa
Anonyymi sanoi…
Yhdyn täysin edellisen kommentoijan sanoihin. Miksi yhdellä tv-kanavalla on noin suuri mahti? Meillä ei kyllä tänään saunota. Annoin oman ääneni adressiin. Kiitos sinulle kirjoituksesta. T: Anne

Kiitos Anne!

Ei saunota meilläkään. ;)
Sitäpsitsi kansallinen Saunan päivämme oli jo kesäkuussa! ;) Minäkin allekirjoitin sen addressin!

Yle:stä olen samaa mieltä kanssasi.
Voi ei! :( Se on jo suuri summa/ talous. Epäreilusti he kyllä rahoitusta kansalta vaativat. Minä ihmettelen sitä miksi kansa ei nouse barrikaadeille vaatimaan tämän veron poistoa?!

Tuo maksukanava voisi olla ratkaisu!
Hups! Typo! Sana pitäisi olla "sitäpaitsi"... :)
Anonyymi sanoi…
Joo. En ole koskaan voinut sietää tekopirteää mikko kekäläistä. Käännän namiskaa jos äijä on ruudussa. Näin mainokset ja nauroin. Että se oli vielä ylen ideoima kampanja? Just joo. Saunaa ei onneksi ole. Turha sähkönsyöppö. Suihku riittää.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syötävät kukat

Oikeasti vaaralliset kasvit

Ei saa leikkiä raparperin lehdillä