Ja niin adventti joutui jo taas Pohjolaan







Talvikin saapui takaisin 
korvalehtiä pistelevine pakkasineen, 
kovan hyytävän tuulen kera.

Meidän ulko-ovi on nyt sitten 
jouluajan tämän näköinen. 




 Adventista tulee mieleen enkelit 
ja enkeleistä muutama ystävä. 
Tällaiset olivat siniset
ystävälle menneet 
unasukkaset. 


Enkelitötteröt ovat joskus jonain muuna 
joulunaikana askarreltuja ja kynttilät on tehty 
Lidlin tiramisulaseihin ihan sattumalta, sillä 
olin tekemässä sulasta kynttilämassasta takka- 
ruusuja, steariinia jäi yli joten nappasin pari 
sydänlankaa sulatetuista kynttilöistä, 
 sommittelin langat keskelle lasia saslik-tikkujen 
avulla ja kaadoin kynttilämassan laseihin. 

Valkoisista ja turkoosista kynttilöistä suli 
yhteistuotoksena tuollainen haalea, 
lempeän sininen väri.




Kun kuivaa lahjaruusut, 
niistä voi muistoineen 
nauttia pidempään. 

Lasiovisessa kaapissa ne eivät pölyynny 
eivätkä mene rikki... 



Teemapäivissä 
 27.11.2016 vietetään 
ensimmäistä kertaa 
karjalan kielen päivää. 







Kommentit

Ihanat Una-sukat♥♥
Ruusuja oli minullakin joskus kuvattuna, mutta lopulta oli niistä luovuttava, kun tuntui, että pöly ei enää hiustenkuivaajalla puhallellen lähtenyt..:)
Anonyymi sanoi…
Una! Sukat on ihanat ja lämpimät. Nytkin jalassa. Kiitos enkelini ihanasta lahjasta! <3

SS
Kiitos, Hannele.:)
Nuo ruususet ovat lasioven takana kaapissa
niin eivät pölyynny.
Ihana SS!!! Muistelin että pidit sinisestä
ja siksi tein siulle siniset sukkaset.
Lämmittäköön ne sinua tänä hyisen kylmänä päivänä. 💙
Anonyymi sanoi…
Blue is my color!

Nämä on ihanat! Tupluuritkin onnistui kun oli varpaat lämpimät

SS
Unelma sanoi…
Hyvää adventtiaikaa teille!
Ah, hyvä juttu!
Oliko tupluuri päiväunet???
Tänään olikin hirmuisen kylmä tuuli...
Anonyymi sanoi…
Kyllä, tupluurit oli päiväunet tänään; varpaat oli ihanan lämpimät!

SS
Anonyymi sanoi…
Ihanat ruusut ja ranssi! T.Sini
Kiitos, kiitos, vaikka otsikosta huolimatta
sellaisia ei meillä vietetäkään. :)
Kiitos Sini ❤

Ei jouluntunnelmaan tarvita
ovikransseissa kaikenmaailman
krumeluureja.

Jo pelkkä valkoiseksi maalattu pajukranssikin olisi riittänyt.
Muu on varovaista bonusta.

Joulunaikaan on sallittua
koristella ja hassutella
ja elää tarujen taikaa... ❤

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syötävät kukat

Oikeasti vaaralliset kasvit

Ei saa leikkiä raparperin lehdillä