Omenapuu luuli että nyt se kevät tuli...
Antonovka-omenapuumme ei keväällä tehnyt kukan kukkaa.
Viime sunnuntaina mies huomasi
ohikulkiessaan puussa olevan nyt juuri
kauniita valkoisia omenankukkia. =D
kauniita valkoisia omenankukkia. =D
Eivät taida nämä kukat ehtiä kehittyä omeniksi
vaikka kuinka olisi lämmin ja pitkä syksy.
Tosin
ovathan ne mehiläisetkin
vasta nyt uskaltautuneet esille.
Mutta melkein tässä taitaa käydä kuin sen yhden
tv-sarjan nimessä: omenankukissa lunta...
Kommentit
Toissapäivänä huomasin, että kasvihuoneessa oli kukkakaalit alkaneet kasvaa ja kypsyä. Ei nekään taida ehtiä :D. Paprikani on myös kypsynyt jonkin verran, mutta aika hitaasti, samoin jalopenot. Yrttejä taas tuli tosi paljon, samoin tavallisia mansikoita ja jotain lehtisalaattia.
Omenapuut olisi ihania, mutta ei niitä taida meidän pihaan oikein mahtua ja piha on muutenkin aika kallioinen, että ei siellä hirveästi mikään kasvakaan. Olisi ollut ihana tehdä oma kasvimaa, mutta kallioisuuden takia ei oikein voi. Onneksi ostettiin tänä vuonna tuo kasvihuone.
Hankkikaa sellainen koristeomenapuu. Kukkii keväällä kuin aito,
ja on pienempikokoinen, mutta luo omenapuutunnelmaa... ❤
Puu on aika nuori. Meidän pihassa vasta toista syksyään...