Lumi katosi
♥
Piha on miltein sulanut, muutamia kylmänkohtia lukuunottamatta joiden varjoista kevät ei tahdo saada vielä otetta. Kevät on lempeästi lumen alla nukkuneita lumikelloja herätellyt ja tuossa ne haukottelevat, hieman tuulessa yhä värisevät kylmissään kun talviturkki niin äkisti niiltä riisuttiin.
Johonkin aikaan päivästä lumikellot soivat tuulessa...
♥
Galanthus nivalis
Krookukset ovat kerääntyneet yleisöksi,
lumikellojen soitolle.
Valkeaksi kuoroparveksi taustalle.
♥
Crocus
Krookukset hyräilevät kellojen tahdissa mukana
kevään sävelmää.
Kevät ja minä myhäilemme
silmät sirrillämme
tälle kaikelle.
♥
♥
♥
♥
Jokainen eri sävy tuo
Jokainen eri sävy tuo
oman sointinsa tähän kevätoopperaan.
Helleborus
Alttona kaikuu silloin tällöin jouluruusun
lempeän houkutteleva mystinen soolo,
sen muistuttaessa,
että se kukki täällä kukkapenkissä
jo silloin kun talvi saapui,
ja että sama onnellinen fiilis jatkuu yhä.
♥
♥
Scillat ovat hiukan liian väsyksissä ja
hyrisevät kylmästä, jaksaakseen vielä
muuta kevään vuoksi tehdä, kuin
toisistaan kylmissään kiinni pidellä
ja olla
kauniina kevään lavasteena.
♥
ja olla
kauniina kevään lavasteena.
♥
Kommentit
Vaikka tässä meidän pihassa ollaan pohjoisemmassa kuin teidän piha?
Tämä savipiha tosiaan jo suli koska on satanut monta päivää ja ilma on suhteellisen lämmintä plus ne tosi lämpimät päivät pari viikkoa, ennen kuin vesisateet alkoivat.
En mie viime syksynä näitä maahan laitellut vaan ne ovat nyt olleet tässä pihassa jo muutaman tovi. Kaikki nämä viime keväänäkin olivat jo olemassa. Osa ei vaan kukkinut, niinkuin jouluruusu... Osan krookuksista on tuhma ilkimys fasaanikukko näköjään syönyt pois. Se mokoma söi äskettäin hyasintin alutkin, joten niitä ei sitten myöskään nähdä tänä keväänä.
Laitoin syksyllä maahan vain uusia tulppaaneja ja helmilijoja. Helmilijaan fasaanin ei pitäisi koskea, koska se on myrkyllinen sipuli. Tulppaanien paikat mie aitasin verkkopätkillä ja toivon, että yhteen penkkiin aseteltu kumikäärmes taas pelästyttäisi hiukan sitä ilkeää isoa lintua.
Niinpäs, nää on sydäntäsykähdyttäviä pieniä onnenmurusia. =)
Toivottavasti teillä on keväisempää?
Ainakin äitienpäiväksi teilläkin maailma sulaa? =)
You are so lovely. <3