Nuo kuvan kanadanhanhet ovat aika karaistuneita. Moni sekoittaa ne valkoposkihanhiin, jotka muuttavat vähän herkemmin. Kanadanhanhethan on tänne tuotu metsästäjien taholta, mutta valkoposket puolestaan ovat löytäneet Suomen ihan itse.
Kyllä nämäkin kanadanhanhet jossakin etelämmässä talvea viettävät. -Saattahan se etelä olla Suomeakin. =) Kevään sulaan tuohon Vesijärvelle sitten aikanaan palaavat...
Voimia sulle sinne ja perheellesi! Muuta en osaa sanoa, kuin , että ainoastaan aika auttaa, lohduttaa, ja antaa aikaa surra! Olen kokenut äidin ja isän kuoleman ja tiedän miten kauhistuttavakin se voi olla, vaikka luonnonkiertokulku niin meneekin... Mutta koskaan ei ole täysin valmis toisen poismenoon!
Kyseessä oli siis Hanin mummo. Minulle hän oli melko tuntematon. Näin hänet vain kahdesti. Tietenkin olen hyvin pahoillani. Tämä iäkäs ihminen kaatui pahasti portailla ja sai siitä niin pahoja vammoja, että kävi näin. =(
Näitä kukkia voit huoletta käyttää juomissa, leivonnaisissa jne: Basilika Bellis eli kaunokainen Hillankukka Hunajakukka Jättibalsami , r uokaisat ja nuoret versot käytettävissä parsan lailla. Kamomilla Kehäkukka Ketunleipä , eli käenkaali, - pieni määrä sallittu Korianteri Krassi Kurkun kukka Kurpitsan kukat Kääpiösamettikukka Laventeli Lemmikki Maitohorsma Malabarin pinaatti Mansikan kukka ja lehti Mesimarja Metsätähti Minttu , kaikki osat Mustikankukka ja lehti -Älä koskaan taita mukaasi mustikanvarpuja, koska kasvilta menee vuosikymmen kasvaa siihen paikkaan uudelleen! Sitäpaitsi varpujen kerääminen ei kuulu jokaisenoikeuksiin! Orvokeista sarviorvokki Pelargoni Puolukan kukat - Älä poimi varpuja. Sama syy kuin mustikalla! Rautayrtti Ruiskaunokki Ruohosipuli: kukka ja varsi Ruusubegonia Ruusut - Käytä vain ...
Luonnon ja puutarhan kasvit, jotka ovat haitallisia tai jopa myrkyllisiä: - Alastonimpi (Colchicum autumnale) eli Syysmyrkkylilja, jonka ni mikin kertoo sipulikasvin olevan erittäin myrkyllinen ja voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen. Jo kolme lehteä voi aiheuttaa kuoleman. Pienikin syöty määrä voi aiheuttaa vakavia vatsaoireita, verenpaineen laskua, harhoja, tuntohäiriöitä, sydämen tykytyksiä, hengityslamausta ja munuaisten vajaatoimintaa, oksentelua, vatsakipua, ripulia, hengitysvaikeuksia ja sydämen rytmihäiriöitä. Jos kasvia on syöty, ota yhteys Myrkytystietokeskukseen. - Aitoelämänlanka (Ipomoea purpurea) on myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita. - Alppiruusu (Rhododendron) on myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita. - Apila (Trifolium) on myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita. - Atsalea ...
Alle 1-vuotiaille lapsille ei saa antaa koskaan raparperia, eikä myöskään pieniä uusia perunoita, tai pinaattia. Älä anna lasten leikkiä raparperin lehdillä, koska - niin, tiesitkö että raparperi on myrkyllinen kasvi ja etenkin lehti on hyvin myrkyllinen . Raparperinlehdet eivät kelpaa leikkeihin, eikä hatuiksi eivätkä missään tapauksessa "saunaan pefleteiksi", niin kuin jossain niksissä suositeltiin!! Raparperin lehtien päälle ei saa asetella ruoka-aineita tai käyttää niitä lautasina! Älä myöskään "haudo kipeitä polviasi" näillä myrkyllisillä lehdillä, niin kuin uudessa vinkissä kehotetaan! Raparperista, Rheum rhaponticum, voi käyttää ruuaksi ainoastaan varret, eli lehtiruodit. Koko kasvi sisältää myrkyllistä oksalaattia, joka voi aiheuttaa monenlaisia yleisoireita. Raparperi pitää aina kypsentää ennen syömistä. Kasvia ei pidä koskaan syödä raakana, koska lehti...
Kommentit
jatkamaan kesää.
Olisipa se niin helppoa. Meillekin. =)
Amalia
Juuri niin!
Se kesä mennä hujahti taas niin nopeasti ohitse...
Aimarii
Niin se on...
Sitä elämän kiertokulkua sekin.
Minä sain kunnian jutella hänen kanssaan muutaman kerran.
Viimeksi olimme heinäkuussa hänen syntymäpäiviään juhlistamassa...
Aika kulkee...
Tero =)
Kiitos varsin ihmeellisestä yllätyksestä! =)
*hymyilee suu korvissa*
Piti oikein googlettaa: huiskula puutarha 2009 ja siellähän se oli tämäkin bloginen! =)
Osuipa nyt niin, että juuri tänään miulla ei olekaan yhtään kukkaa postauksessani.
On näitä muita aiheita...
Mutta kiitos hirmusti ilmoituksesta. =)))
Ja kiitos sille joka blogini on kisaan ilmoittanut! =D
*niijaa*
=)
Lisäsin sitten sivupalkkiin Huiskula-linkin. =)
Kaikella on aikansa, niin meillä ihmisilläkin.
Kanadanhanhethan on tänne tuotu metsästäjien taholta, mutta valkoposket puolestaan ovat löytäneet Suomen ihan itse.
Se on totta.
Kiitos Ilari
Kyllä nämäkin kanadanhanhet jossakin etelämmässä talvea viettävät.
-Saattahan se etelä olla Suomeakin. =)
Kevään sulaan tuohon Vesijärvelle sitten aikanaan palaavat...
*huokaus*
Kiitos Unelma
*halaus*
Muuta en osaa sanoa, kuin , että ainoastaan aika auttaa, lohduttaa, ja antaa aikaa surra!
Olen kokenut äidin ja isän kuoleman ja tiedän miten kauhistuttavakin se voi olla, vaikka luonnonkiertokulku niin meneekin...
Mutta koskaan ei ole täysin valmis toisen poismenoon!
Tosin en mie häntä paljoa edes tuntenut, mutta tiedän hänen olleen tärkeä Hanille.
Välitän halauksesi hänelle.
*halaa Harakan*
"Jossain kaukana soi laulu hiljainen, sanaton.
Vain sydän sen kuulla voi - niin lähellä enkelit on."
Minä halaan sinua ja toivon syksyysi surun sävyjen lisäksi paljon iloa ja aurinkoa.
*halaa ja tietää ja halaa...*
Kyseessä oli siis Hanin mummo.
Minulle hän oli melko tuntematon.
Näin hänet vain kahdesti.
Tietenkin olen hyvin pahoillani.
Tämä iäkäs ihminen kaatui pahasti portailla ja sai siitä niin pahoja vammoja,
että kävi näin. =(