Silityksiä
-

Melita-pieni tarinoi ihanasti, soitelleensa erästä kappaletta poikansa odotusaikoina ja että nykyään hänen poikansa kertoo hänelle tulevan hyvällä tavalla outo olo siitä kipaleesta. =)
Miekin olen kanssa aina laulanut ja vihellellyt masuasukeilleni. Varsinkin pyykkiä silittäessäni. Niin kuin teki oma Mamanikin aina lapsuudessani, mankeloidessaan tai silittäessään pyykkejä. Esimerkiksi aina kun kuulen Anita Hirvosen kipaleen Itke vaan jos helpottaa, muistan Maman usein silitysraudan suihkiessa vaatteita sileiksi sitä laulaneen. Lapsena tosin säälin laulun heppua, jota varmaan sattui syöksyessään sementtiin...
-Taisin itse laulaa samaa kipaletta sitten vuosia myöhemmin. Jatkoin perinteitä. =)
Ensimmäiselle masuasukille tuli laulettua eniten. Sitä silitti vatsakumpua ja lauloi tähdet silmissä tulevalle lapselleen... Toiselle ja kolmannelle ei ollut aikaa masuasukkina varsinaisesti paljoa laulaa, paitsi mitä nyt tosiaan aina olen askareita puuhatessani muiden korvia rasittavasti jotain itsekseni ynissyt, ja tuutulaulunsa hekin lapsina saivat. Aika isoiksi muuten... Kuten iltasatunsakin. =)
Pojat tuntuvat molemmat pitävän musiikin maailmasta. Jake on joskus sähköuruilla ja tietokoneella säveltänyt omaa musiikkiaan ja Miihkali kuuntelee laaja-alaisesti kaikkea musaa. Ja Nunnukkahan soittaa kaikkia mahdollisia instrumentteja, mitkä käsiinsä saa...
Nyt tyttären pitäisi valmistautua paraikaa laulukisaansa, mutta häntä piinaa kova kuumeilu, korvatulehdus ja yskä, ressukkarakasta.
Täällä silitellään siis vuoroin pyykkejä ja vuoroin otsia. Kokeillaan kuumetta ja kuumia rautoja.
PS:
Palkintokaappiin tuli uusi palkinto...
...

Kommentit
Syynä voi olla kyllä yksinkertaisesti luokattoman surkea laulutaitoni - voiko tunnistaa laulua, joka lauletaan joka kerta eri sävelellä, olis pitänyt soittaa mankalta;) Aikuisena en ole tullut kysyneeksi edes...
Masuasukki on aika ihana sana:)
Mulla on nupit kaakossa kun silitän. Vähä vaikeeta, ku pitää tanssii siin samal...
Roy Orbisonin You got it saa pyykit sileeksi hetkessä!
Tälle ihanalle blogillesi haluan jakaa kauniin tunnustuksen. Käy noukkimassa se blogistani ja jaa edelleen mielikeillesi. :)
Pikaista paranemista Nunnukalle!
Kädentaidot ovat ihana perintö. =)
Inkivääri
Ei se haittaa miten laulaa.
Tärkeintä on lämpöä ja läheisyys ja äidin ääni lapselleen...
Omenankukka
Kisat ovat onneksi vielä viikkojen päästä. Ehtii tyttären olo parantua ja ääni voimistua. Nyt ei edes saa laulaa.
Arjaanneli
Meillä kaikki inhoavat pyykkien kanssa sähläämistä kun on näitä allergioita
ja astmaa ennestään niin kaikki pölyt ovat silloin liikaa.
Ensin pakko napata antihistamiinia ja sitten vasta tarttua silitysrautaan.
Kisasta kerromme ehkä sitten jälkeenpäin ettei tule paineita tyttärelle. =)
Tarjuska
Olen itsekin (puoliksi) musikaalista sukua... =)
On hyvä että siirtyi sitten edes seuraavalle sukupolvelle musikaalisuus...
Kiitos ihanasta tunnustuksestasi, Tarjuska! =)
Laitoin sen tuonne palkintokaappiin josta sen saavat
halukkaat sitten ottaa vaikkapa mukaansa omaan blogiinsa,
kun mie olen niin huono jakamaan eteenpäin noita palkintoja.
Kun kaikki olisivat palkintojen arvoisia...
Kiitos siulle Tarjuska-armas! =)
*niijaa*
MK
Se on niin TYLSÄ homma, että pitää rallatella, jotta viitsisi sitä pölisevää hommaa tehdä. =)
Mutta joskus on silitettävä.
Lakanatkin, niin eivät niin pölise asmaattisilla ja allergikoilla...
Nunnukka sai antibioottia, yskänlääkettä ja silmätippoja... =(
Tuolla kuumeessa nukkuu...
On harmissaan kun ei pääse kouluunsa...
Spektri
Niin, ja mielleyhtymiä. =)
Toinen kaksosista kävi juuri eilen korvalääkärillä. Korvatulehdukset ovat inhottavia. Toivottavasti tyttäresi paranee pian.
Keittiöpyyhkeitä ei voi koskaan olla liikaa... =)
-Liian vähän niitä useinmiten on.
Nuo vihreäraidalliset ovat Mamalta perittyjä.
Nunnukalla onkin ihan lapsena viimeksi ollut korvatulehdus.
Keskimmäiselläni oli aikanaan oikein korvatulehduskierre. =(
Nunnu on niin harmissaan kun ei voi edes kuunnella mp3 musiikkiaan
kun kuulokkeetkin sattuvat korviin...
Taidan saada myös flunssan. Sitä on liikkeellä.
Olen pahoillani...
Tosiaan on liikeellä kaikenlaista pöpöä.
Meillä armeijapoikakin oli viimeksi kipeänä kotilomilla. Kuumeessa ja yskässä.
Tytär heräsi kovin kuumeisena aamulla mutta jatkoi kuumelääkkeen jälkeen uniaan.
Uni on parasta lääkettä.
Muistathan siekin levätä?
Mikä ihana ajatuskierrätys idea - tällaista pitäisi olla enemmänkin eli päivitysten herättämät ajatukset laitettaisiin " kiertoon "
Mullakin poika kuuntelee musiikkia laidasta laitaan ja viikolla osti itselleen ocariinan.
Tyttärellesi pikaista paranemista ja onnea kisaan - kerrot ehkä miten kävi.
Halaus !
Sää olit mun innoittajani. =)
Miun armeijapoika on taas kotilomilla ja soittelee heti musiikkia kun pääsee oman pöytänsä ääreen. =)
Tytär on yhä kuumeinen ja harmittelee kun jää mukavat koulupäivät hänen osaltaan...
Ehkä ensi viikolla jo pääsee kouluun.
Kuume on sitkeästi pitänyt hänet korvatulehduksen ja kurkkukivun lisäksi sairaslomalla.
Laulukisaankin voi valmistautua sitten vasta kun hän on parantunut.
Kiitos halauksesta. =)
*lähettää Melitallekin halin*