Äitien neulomat villasukat
-

Kävimme Nunnukan ja Hanin kanssa ajelulla ja kaupoissa. Ennen lähtöä kiskoin päälleni pitkän kirppispalttoon ja piilotin sen alle minimekkoni ja mustien pitkien kalsarien puntit mää tungin villasukkineen nilkkureihin ja selitin pukiessani, ettei kukaan katso, mitä mulla on päälläni.
Menimme sitten käväisemään eräänlaisella kirpputorilla. Siellä oli myynnissä uusien tavaroiden lisäksi myös vanhaa tavaraa. Olimme ainokaiset asiakkaat, ja kauppa oli auki enää viitisentoista minuuttia. Kävelimme paikan päästä päähän ja ihailimme korkeita puutuoleja, vanhoja, jatkettavia ruokapöytiä, kattolamppuja, siniruusukukallisia lautasia, peililipastoja ja korkeita vaatekaappeja ja mie näin ne kaikki jo ihan kuin leijuvan vanhaan isoon saliin ja pöydän jatkettuna pitkäksi ja peitettynä juhlavaan valkoiseen muliinilankakuvioin koristeltuun pöytäliinaan ja siniruusulautasiin ja juhlat voisivat alkaa ja...
Tosin Hani ja Nunnukka ihailivat varmaan kaikkea muutakin mutta mun silmiini osuivat nuo kohteet.
Jossain vaiheessa vilkaisimme kelloa ja havaitsimme, että paikka suljettaisi justiinsa. Kävelimme kohti ulko-ovea ja ohi kassan, jolla istuskeli nuorimies, joka yllättäin puhkesi puhumaan meitä katsoen:
- Tää nyt on varmaan aika erikoinen puheenaloitus, mutta mä huomasin että sulla on samanlaiset villasukat ku mulla...
Kun mies aloitti puheensa, me Nunnukan kanssa katsoimme ensin toisiimme ja sitten jalkoihimme ja pamautimme samalla kovalla pamauksella päämme yhteen. Auts-auts-auts! Naureskellen ja otsiamme hieroen vilkaisimme, että kyse oli miun sukistani, jotka olivat jääneet nilkkurien alta näkyviin liilan reunuksensa ja harmaan raitansa verran. Nostin hiukan jalkaani esiin palttoon alta piilostaan, jolloin mies tokaisi:
- Ai mut sulla on niissä valkoistakin!
- Nää on vaan mun äiti kutonu mulle, mies jatkoi leveesti hymyillen
ja omia villasukkiaan housunpunttiensa alta iloisen ylpeesti esitellen.
- Niin nämäkin on mun äidin kutomat, mää huikkasin takaisin.
- Mut sulla on valkoistakin niissä. Ei ne sit ollutkaan samanlaiset.
- Nii. Ei oo sama äiti, mää jatkoin, ja Nunnukka ja Hani naureskelivat.
- Ei ku mä aattelin että onko tää joku äitien muotisukkamalli, mies selitti.
- Aijaa, mää nyökkäilin hymyillen, ennen kuin iski jo lievä paniikkivaivautuneisuus ja jatkoin:
- Ei mut nyt me lähdetään ja tullaan ens kerralla vähän isomman lompakon kanssa, mää selitin ja kuljin kohti ovea Nunnukka kannoillani.
- Ja paremmalla ajalla, Hani jatkoi ja me kaikki pujahdimme ovelle, ja mies seurasi perässä.
- Ja mä laitankin tän just nyt kiinni. Näkemiin.
- Näkemiin, moi, moi, mekin huikattiin ja ulkona hieroin vielä tyttären päätä ja pyytelin anteeksi kun sillai olin otsaansa törmännyt. Mies nosti ulkona seisoneen mainoskyltin liikkeen sisäpuolelle ja katosi.
Me naureskelimme automatkalla, jotta kyllä ne ihmiset sittenkin katsoo, mitä mulla on päälläni. Kääks! =) Mie kun luulin olevani näkymätön ja näkyväni konkreettisesti vain rakkailleni.
Kuvassa reunaa uusimmista polveen ulottuvista ihanista joululahjasukistani. Maman neulomista tietenkin. Mutta nuo eivät suinkaan olleet sinä päivänä jalassani, vaan yhdet vanhemmat Maman neulomat... =)

Kommentit
Täytyykin sitten varmaan alkaa
kiinnittää huomiota, miten pukeutuupi...=D
Mutta ne mun sukat olivat siis niin
ihanat, että jopa vieras mies katsoi niitä! ;D
Ps. Minullakin juuri yhdet sellaiset jalassa!
Ja hieman on tutunnäköistä punaista näissä sukissa ;D
sanoo täältä Sooloilija, jolla ei jalkoja enää palele.. ;D
Mun muksuni on joskus vaivautunut, kun mä jaksan selittää ja puhua liikaa.
Pitäisi varmaan munkin mennä tuonne kylmään ulos. Jos sitten jotakin tapahtuisi...
Niin ne ovatkin.
Sellaista jotakin erityistä.
Aamulla laitoin nuo piiitkät sukat
jalkoihini ja nukahdin uneen muutamaksi
tunniksi...
Sooloilija
=D
Eikös ollutkin? =)
Yvioon
No niinhän mää pölpötinkin. ;D
Mie en mene tänään ulos olleskaan.
Imurointi vei voimanrippeeni.
Ihan uskomatonta...
Ois se vaan uskottava, että
pitäisi levätä, mutta kun villakoirat jo
purivat varpaista...
Fotomontaasi =)
Kyllä mää luulen että se tarkoittaa tuota... =)
Koska niin miekin luulin... =)
*hali*
AIVAN! =)
Ehkä tämä siksikin oli niin
hauska tapaus. ;D
PS: Ja mulla oli se
paksu palttoo... ;D
Minä vuosia sitten sain siksi osittain työpaikan kun minulla oli paksut sukat pakkasella ja kuulemma silloin pään sisälläkin jotain ;-) tiedä siitä sitten oliko.
Kyllä se suupielet hymyyn sai vielä monta kertaa sen automatkan aikana. =)
Hani tosin jo meinasi hermostua kun aina vaan
tyttären kanssa toisteltiin villasukkajuttuja. ;D
Mutta SE oli huisin hienoa, että
sillailla sait työpaikan! =D
Jess! =)
Kyllä kannattaa pakkasella pukeutua. =)
Minä jopa nukun villasukat jalassa usein...
En vaan ole sitä kantapäätä oppinut koskaan tekemään joten en neulo itse niitä...
Oisko aika jo opetella? =)
Marja-Leena
Juur noin se menee.
Pehmeä paketti on oikein mieluinen. =)
Mie suhtaudun pienellä varauksella kirppareihin.
Yleensä jo ovella tiedän
voinko edes mennä sinne sisälle.
Jos kirppareilla on hometalojen tavaroita,
silloin käy heti henkeen ovella
eikä sinne voi mennä lainkaan...
Haistan ihmisten vaatteistakin,
asuvatko he hometalossa... =/