21.11.2016

Välillä ja toisinaan




Säät sen kuin vaihtelevat. 
Violetti perhoskämmekkä kukkii loppuja 
kukkiaan. Ehkä sitäkin vaivaa auringonpuute, 
joka tuntuu piinaavan ihmisiäkin.



Tälle viikolle on luvattu jopa 
+8 lämpöastetta! 

Täytyykö se kesätakki nyt 
kaivaa vintiltä esiin? 



Välillä rätkii räntää...


Toisinaan hieman pakastaa.


Maailma on harmaa kuin syksyllä. 
Vaikka jotkut fb:ssa väittävät 
maailman olevan 
- hah hah -
ihan keväinen 
niin eihän se voi olla 
kun ei ole joulu vielä ollut 
eikä vuosikaan vaihtunut. 



Torstaina kuulemma on jälleen 
lumisadetta pakkasta 
vai kuinka se olikaan? 
Ne ennusteetkin muuttuvat 
tämän tästä... 

Näkymät ikkunoiden takana 
vaihtuvat kuin keskittymiskyvyttömän 
somistajan jäljiltä. 



Talitinttikin on ihan ymmällä... 



Äiti-Maman nimipäivillä 
viikonloppuna oli väriä ja 
ihania ruokia ja leivonnaisia. 

Maman luona on aina sunnuntai. 




Sataisi vaan. 
Ihan sellaisen suojakerroksen 
kasveille ainakin niin etteivät 
ne paleltuisi 
sitten kun niitä pakkasia 
saadaan...



Syödään sillä aikaa inkivääriä, 
sitruunaa, hunajaa ja suklaata. 
Tummaa tietenkin. 

Ja pysytään lämpiminä. 









20.11.2016

Lastenpäivä






Hyvää sateista sunnuntaita 





Meillä maailma näyttää jälleen 
syksyiseltä ja vähän synkältä. 
Toivotaan auringon pilkistävän 
vähän tännekin maailman 
kolkkaan. 


Tänään niin ikään 
on surullinen


Kuvat Pixabay

18.11.2016

Kahville Machaan




Tallinnassa sijaitsevassa 
venäläisessä kahvilaravintola Machassa
voi nauttia herkkuja laivaa odotellessa. 




Tai odotella toisen 
kahvikupillisen kanssa sitä 
luvattua suklaakakkua...




Silmänruokaa.


Pienen odottelun jälkeen 
saimme herkkulautasellisen. 

Suklaakakkunen oli vaan 
liian raaka minun makuuni. 
Olin nääs odottanut ihan 
vaan tavallista 
suklaakakkupalaa.  =) 

Jätskipallo oli hyvää 
ja marjapuree. 



Mutta crohnikolle 
kaikkein tärkein paikka on wc 
ja Machassa oli 
maailman kaunein sellainen! 

Vai mitä sanot tapeteista! 
Haluaisin samanlaista! 



Ei olisi hupsumpaa 
omistaa näin kaunista 
vessaakaan.
 Tuo ovikin 
oli ihastuttava... 

 



Leipääntymisiä ja kiusauksia





Onko sinua koskaan kiusattu leikkipaikassa, koulussa, työpaikassa? 


Melkein unohtui eilinen teemapäivä, koska minulla oli muuta puuhaa.
Ethän ostanut eilen leipää kaupasta koska oli kotitekoisen leivän päivä.  =)
No jos kuitenkin ehdit ostaa niin voihan sitä leipää leipoa viikonloppuna. 
Onko sinulla lempileipäohjetta? 




15.11.2016

Villasukkia ja kukkia





Tällaiset Unasukat 
lähtivät fb-ystävälle. 
Neulon saajaa ajatellen 
jolloin neule soljuu 
sormien lomasta ja muodostaa 
omia kuvioitaan 
joten mitään ohjetta ei ole... 
 

Nyt puikoilla kahdet 
tilaussukat ja yhdet sukkaset 
eräälle suloiselle ystävälle... 




Toukokuun äitienpäiväkukka on vielä ihan ok. 
Olen poistanut siltä uudet kasvut ja saanut 
sen kukat sillä tavoin pysymään ja kukoistamaan. 

Yleensä annan tulilatvan kasvattaa uusia lehtiä 
jolloin se lakkaa kukkimasta eikä enää koskaan kuki. 


Olenko siis viisastunut, en tiedä. 
Ehkä kukkiminen 
on vain silkka vahinko, 
mutta mukava sellainen. =D 



14.11.2016

Kuutamo on kangastusta







Kuu loittonee maasta neljä senttiä vuodessa. 
Silti sen voi tämän täysikuun ajan nähdä tavallista
suurempana. Ei ehkä Suomessa mutta jossain muualla. 

On jännää, miten minä olen aina erilainen kuin muut, 
sillä täydenkuun aikaan minä nukun kaikkein parhaimmin, 
ja sen ajan huonommin kun kuuta ei ole.

Oli siis kuvaava se runoblogini, 
( joka ei enää muille näy, )
nimeltään Moonwoman. 

Vaikka runoissani olenkin 
- toisinaan - 
käyttänyt hyväkseni kuu-unettomien 
tuntoja, ne eivät todellakaan ole 
omia tuntemuksiani.
Pystyn kyllä sisäistämään
niitäkin mielentiloja.

On surullista,
ettei tämä kaikki tuttu
maailmankaikkeus 
jatku tällaisena ikuisesti.



16.11.2016 on
Kansainvälinen suvaitsevaisuuden päivä. 

Kaikkea pitäisi suvaita
mutta joskus se on vaikeaa...


13.11.2016

Marrasmetsä


Taikametsää talvella.




Vaikka lauantai oli harmaa, 
ei se haitannut retkeämme 
metsään ja suolle.



Sinne vaan 
metsäpolun alkuun 
ja mars matkaan! 



Kaikkialla oli aika paljon lunta. 
Onneksi muutkin ovat käyttäneet 
polkua niin emme eksyneet 
vieraille poluille. 




Metsä oli tarunomainen 
lumisine 
puunoksineen.





Etenimme polulla varovasti ettemme 
pudottaisi oksilta kauniita lumikekoja.


Luminen metsä oli kuin 
suuresti rakastamani 
Rudolf Koivun piirroksista 
tai Disneyn elokuvista. 

Koko ajan suorastaan odotin 
puiden suojasta hypähtävän polulle
oravia, kettuja, bambeja ja hirviä. 
Mutta polulle ilmaantui vain 
eräs mies joka käveli meitä 
vastaan polkua toiseen suuntaan. 

Emme nähneet muita eläimiä 
kuin muutamia tiaisia korkealla 
kuusten latvuksissa. 
Jossain narahteli närhi 
vähemmän kaunista huutoaan. 

Jonkin pienen peuran, 
sekä metsämyyrien tai hiirien 
jälkiä me näimme kyllä. 

Polunvarren hangella näkyi myös 
miten ison linnun siiveniskut 
ja suuret kynnet 
olivat jonkin pienen vipeltäjän 
viimeinen tuntuma metsään. 




Olikin oiva hetki 
tehdä metsäretki 
jos ensi viikolla 
lumi sulaa 
ja sadekausi palaa. 
Sillä kumisaappaissa 
ja sadetakissa 
ei ole ollenkaan 
niin kivaa 
kuin pikkupakkasessa 
lämpimässä asussa, 
kaakaota termospullossa 
ja suklaata taskussa. 


sekä erityisesti täällä: https://hallatar.blogspot.fi/2016/06/taikametsaa-taikasuon-ymparilla.html



Teemapäivissä huomenna
14.11. 2016 vietetään Diabetespäivää. 
 



Hesan reissu





Missä kivimiesten pohjalaispuserot ovat? 
Niillehän täytyisi neuloa villapaidat, 
pipot ja hanskat!


Piipahdimme viime viikolla Hesassa. 
Jätimme auton Keravalle Hanin entisen 
työpaikan pihaan ja jatkoimme loppumatkan 
junalla. Nyt näin kivimiehetkin. Viimeksi 
tuolla käydessämme ne oli viety huoltoon.
Joo, kovin monesti en ole käynyt maamme 
pääkaupungissa. Käyntikerrat voisi melkein 
mahtua yhden käden sormiin.





Mutta voi herranen aika! 
Olin uutisista kuullutkin että 
Helsingissä on lumikaaos. 

Laiskuudelta tuo meidän mielestämme 
näytti hyvin paljolti!  
Mieletöntä, ettei katuja oltu 
aurattu vaan maassa oli parinkymmenen 
sentin paksuudelta lunta jonka päälle 
oli heitelty suolaa! 

Siinä mössössä oli 
todella ikävää kahlata. 
Onneksi laitoin huonot kengät jalkaani. 




Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa 
raitiovaunun kyytiin niin mennen kuin 
tullenkin. Mutta eipä tuo ollut ihmeempi 
kokemus. Mieluummin pettymys. 





Joku oli heittänyt tupakalle 
haisevan ja likaisen ratikan 
lattialle Hesarin. 
Siellä se sulamisvesissä likosi. 
Onpa siitäkin lehdestä tullut pikkuruinen. 
 Melkein kuin mainospostilehtinen... 




Samaa mössöä päätepaikallamme... 

Piipahdimme myös kahvilla 
asiointipaikkamme lähistöllä 
ja näimme ikkunasta kaksi raavasta 
miestä tyttömäiset lumentyöntimet 
käsissään. (Oikeasti, hei, missä lumikolat ?) 

He heittelivät sivuun lunta sataman 
seutuvilla vain polun leveydeltä ja 
heittelivät sitten muun lumen päälle 
hiekkaa tai suolaa tms. 

Kuvittelevatko hesalaiset lumen sulavan 
pois kun sen päälle vaan heittelee suolaa 
tai hiekkaa? Hih hih! 










Mennessämme ratikalla takaisin 
rautatieasemalle 
 kuvailin kännykällä ikkunasta. 

Matkalla havaitsimme kymmeniä veneitä 
 jään saartamina satamassa, 
jotkut jopa merivettä puolillaan. 

Talviko oli veneilijätkin yllättänyt? 




 Miksi tuon kirkon nimen ei annettu 
olla Nikolainkirkko? 
Se olisi ollut kaunis nimi.  
- Tai edes Suurkirkko? 

Miten näin valovoimaiselle 
ja kauniille rakennukselle 
on sittemmin 
annettu niin synkkä nimi 
kuin TUOMIOkirkko? 

Mielessäni kutsun sitä 
Nikolainkirkoksi 
aina nähdessäni sen. 

Kirkko on näköjään korjattavana?




Missä ovat kaikki 
pienet lapset, 
jotka voisivat onnellisina 
laskea tästäkin komeasta 
lumikasasta mäkeä? 

Toisaalta, jos lumikasoja ei tarvita 
keskikaupungissa, missä lienevät 
kuorma-autot 
jotka veisivät lunta pois? 







Lämmitettävät kadut olivat sulina 
mutta vetisinä, kuin paikka paikoin 
olisi vielä ollut syksy, tässä 
viimeisessä ratikanikkunakuvassa. 

Sitten jälleen junaan, 
jonka lippuhinnat huimasivat: 
Helsinki - Kerava väli maksoi kahdelta
vanhaa rahaa satasen!  X 2! OMG!



Haimme kotimatkalla
auton Keravalta. 
Hani puhdisti autoa 
ja minä kuvailin lumisadetta. 
Paitsi ettei kännykkä halunnut tallentaa 
talvesta muuta kuin maassa ja puissa olevaa 
lunta eikä lainkaan sadetta.
Se kieltäytyi tosiasioista niin kuin 
eräs kaupunki. Lumi kuuluu talveen. 





Tiet alkoivat muuttua heti paremmiksi 
kotiinpäin mennessä. 

Vaikka sataisi taivaan täydeltä, 
muualla maassa auroja 
kulkee vähän väliä 
pitämässä tiet ajokunnossa, 
 kävelytiet siisteinä kävellä 
ja pyörällä polkea. 




PS: 
Hani laittoi uudet mustat 
nahkaiset talvikenkänsä 
sille reissulle ja se suolamössö 
teki kengistä kauhean näköiset...  
Kiitos vaan hesalaiset... =( 





PS 2: 
Mitä ihmeen Guggenheim -museota
hesalaiset muka voisivat rakentaa kun 
heillä ei ole varaa edes aurata lunta
pois kaduilta! =D 

Tehkööt siihen merenrantaan 
vaikka yleisen saunan.  
Suomi on 
saunamaa. 




PS 3: 

Facebookissa hesalaiset tuttavani 
kertoivat että 
pikku pääkaupungissamme
 ovat oikein tarkoituksella 
myyneet pois aurauskalustoaan!!! 
Siksi sieltä puuttuu niitä.
Olivat kai uskoneet ns kasvihuoneilmiön 
vieneen heiltä jo lumitalvet pois... 
Kun oli ollut muutama niin 
vähäluminen talvi... 

Haha. 
Myykää nyt ihmeessä niitä 
auroja noille raukoille takaisin! 
Ja kuorma-autoja. 
- Tai edes lumikolia ja lapioita. 
Ja ottakaa ne suolaämpärit niiltä pois...


Onpa ihanaa asua 
kehä kolmosen 
ulkopuolella! 







11.11.2016

Nokkavia ja pitkähampaisia






Tilhilauma saapuu yleensä talven tullen popsimaan 
loppuja pihlajanmarjoja ja niitä on ihana katsella 
ja kuvata. Tänä vuonna kuitenkin ahneet räkättirastaat 
söivät kaiken harakoiden kanssa kilpaa, 
eikä ihanille tilhille jäänyt kuin rippeet joten 
ne jatkoivat matkaansa jonnekin muualle, 
etten ehtinyt edes kameraa hakea 
- saati kissaa sanoa. 

Mustarastaskin kävi paikalla vain toteamassa 
ettei pihapuissa ollut enää omenia, 
eikä yhtään pihlajanmarjaa. 

Olisi pakastimessa ollut hieman 
pihliksiä, mutta olen varannut ne 
mahdollisen joulunpunaisen 
pihlajanmarjamarmeladin tekoon... 



Toisinaan kuuluu haukan huutelu, 
mutta en ole nähnyt sitä koskaan joten en tiedä 
mikä haukka se mahtanee olla. 
Mutta sen aterioiden jäännöksiä olemme joutuneet 
kyllä näkemään ja siivoamaan pois pihasta. 
Milloin kohtaamme rastaan, 
varpusen ja toisinaan jopa harakan jäännöksiä. 

Yleensä linnuista jää jäljelle 
vain siivet... =(


Varpuset rakastavat Valamonruusupensaita, 
joiden suojasta niitä ei voi napata kulkukissa, 
haukka eikä kettukaan. 




Punatulkku-urokset eivät siedä muita lintuja lintulaudalla, 
ainakaan täälläpäin. Vain puoliso saa tulla 
syömään yhtäaikaa uroksen kanssa. Muut linnut 
uros ajaa tiehensä. Tämä onkin siksi harvinainen 
kuva että viherpeippo sai napattua 
auringonkukansiemenen ennen kuin tulkku 
käveli sitä kohti ja ajoi sen uhmakkaasti tiehensä.




Muut linnut ruokailevat hyvässä sovussa keskenään. 
Paitsi kun harakka ryntää liippaamaan nokallaan 
ison määrän siemeniä laudalta maahan, 
lentävät pienet linnut tiehensä ja lauma 
muita harakoita saapuu laudan alle juhlimaan. 


KK:ssa oli artikkeli, kuinka pihaan saa toivomiaan lintuja:

Linnuilla on lempiruokia siinä missä ihmisilläkin. Lintulaudan kattauksella voi 
vaikuttaa siihen, mitä siivekkäitä pihapiirissä lentelee.
Mustarastas on huilisti ja kaunotar, jolle kannattaa järjestää ihan omaa syötävää: 
kuivia omenanpaloja tai kuivattuja pihlajanmarjoja.
Kanta-asiakkaita lintulaudoilla ovat tiaiset ja peipot, joille maistuvat auringonkukansiemen ja murskattu maapähkinä.
Ravintolan suosio voi houkutella paikalle myös närhin tai urpiaisen. Perussetti siemeniä 
ja pähkinää kelpaa niiden lisäksi varpuselle ja usein pyryjä ennakoivalle punatulkulle. 
Vanha kunnon kauralyhde maistuu keltasirkulle ja punatulkulle, mutta ruokana se on aikamoista höttöä. Parasta voimaruokaa on tali, jota nokkivat kiitollisena tiaiset, varpunen ja mustarastas, joskus jopa tikka.
Jos kaupan talipallot eivät innosta, tee itse kauniimpia. Muotiksi sopivat pienet ja kauniin 
muotoiset esineet kuten piparimuotit ja silikoniset muffinssivuoat. Kattilassa sulatettuun 
taliin voi sekoittaa pähkinämurskaa ja siemeniä sekä upottaa narun.


Käytännössä se menee kuitenkin niin, että harakat (joita ei oltu 
edes tilattu vaan ne tulevat yllätyksenä)  sekä orava käyvät 
nopeasti nappaamassa pähkinät ja muut herkkupalat, 
ja naakkalauma hotkii harakoiden kanssa ne talipallot, 
rastaat tyhjentävät ennen etelään lähtöään pihlajat marjoista 
ja omenapuut omenista, rusakot nousevat takajaloilleen 
ja syövät pihasta pois kauralyhteet ja pikkulinnut 
jäävät koputtelemaan niitä auringonkukansiemeniä. 
Jos laitat kauraa siemenseokseen, se toki houkuttelee 
keltasirkkuja ja punatulkkuja, monille muille linnuille 
se on outo siemen jota ne välttelevät ja tiputtavat 
kaurat hangelle. 

Kauraryyneistä pitävät kaikki linnut. 
Yleensä vaan harakat hotkivat nekin 
ennen kuin muut linnut edes niitä näkevät. 


Meidän pihamme lintulaudoilla piipahtaa 
enimmäkseen varpusten parikymmenpäinen lauma, 
tali-, ja sinitiaisia, viherpeippoja, punatulkkuja, 
keltasirkkuja sekä toisinaan kuusitiaisia, tiklejä, 
urpiaisia ja tietenkin oravat, varikset, harakat, naakat, 
tuhma käpytikka ja *kakkiaisfasaanit laudan alla.




Tämä kurre arvasi että hänelle ne 
auringonkukansiemenet oli tarkoitettukin. 
Katso miten sievästi ja säännönmukaisesti 
se napsii siemenet kukkapohjasta. 


Usein ne tarkistavat muuten vaan kukkapurkit. 
Olenpa nähnyt kun ne ovat kaivaneet ruukusta 
 harsokukan juurakon ja vieneet sen mennessään.  

Niin että kyllä ne oravatkin osaavat tehdä 
tuhoja. Kun kerään kuusenkäpyjä terassille 
ne käyvät viskelemässä osan lattialle 
ja osan vievät mukanaan hopeapajun 
oksalle ja kohta puun alle lentelee kävyn 
suomuja ja keskusruoti. 

Hupsuja olioita. 

Eräs orava oli niin rohkea että se tuli 
ovelle asti ja tykkäsi riisikakuista, 
joita se natusteli mielellään. 
Mutta sitä oravaa ei ole enää 
näkynyt. Kesällä hautasin jälleen 
erään auton alle jääneet... 
Jospa se oli juuri se. =/ 



Toisinaan oravat popsivat pikkulintujen kanssa 
siemeniä lintulaudoilla, mutta yleensä ne syövät 
lautojen alta, lupsakoiden varisten kanssa. 

Käpytikka ei ole kovin mukava tuttavuus. 
Tämän vanhan lintulaudan suuaukkoakin ne ovat 
yrittäneet laajentaa, usein nokkaisevat pikkulintuja 
päähän sattuessaan samaan aikaan laudalle, 
ja keväällä pesintäaikaan ryöstävät linnunpoikasia 
pöntöistä. En tykkää! =(



Tällainen jännän värinen varis 
on joskus varisparvessa mukana. 
Onneksi muut eivät tippaakaan 
kiusaa eivätkä ylenkatso sitä 
vaikka sen höyhenpuku muistuttaakin 
enemmän harakkaa, joille varikset 
kyllä antavat hatkoja ruokintapaikalta. 





Jänistuhoja vastaan ostimme Viron reissulla jänis- 
 ja peurakarkotetta. Se liuotetaan veteen ja sillä 
suihkutetaan ne kasvit, joita ei voi verkottaa, 
niin kuin vaikkapa aitataimet. 

Vuosi sitten testasimme ainetta ensimmäisen kerran 
ja tuloksista rohkaistuneina päätimme tänä syksynäkin 
suihkutella kasveja sillä. 
Aineen teho kestää puolisen 
vuotta paketin mukaan, 
eli sopivasti talven. 

Pihassa on kyllä verkotettu hedelmäpuita 
ja muita rusakoiden mielestä herkullisia kasveja, 
mutta usein ne syövätkin jotakin muutakin 
josta eivät muina talvina ole olleet 
lainkaan kiinnostuneet. 


* Fasaanit ovat syöneet hirmuisen määrän kukkasipuleita
pihastamme, siksi pilkkanimitys. =(
Kukkapenkitkin pitää suojata verkoilla niiden 
vuoksi. Jos ei pakkanen niin sitten joku eläin 
on kasvien tuho tällä pihalla. 

Mutta sellaista se on 
kun yrittää rakentaa puutarhaa. 
Ylä- ja alamäkiä 
niin kuin koko elämä.