Translate

10.8.2015

Syksyn voi jo aistia




Syksyn voi haistaa varsinkin aamuvarhain, 
kun astuu ovesta ulos 
ja uloshengitys jo hieman ilmassa huuruaa. 

Ne ihanat laululinnut ovat kadonneet, niin etten kuule enää
peippoa, punarintaa, mustarastasta, kirjosieppoa, en edes pääskysten lirkutusta.

Pihan varpuset pärpättävät samoin kuin aina ennenkin mutta
tiaiset laulavat jälleen selkeästi yksinkertaisempia talvilurituksiaan.
Kosiomenojen, reviirinpuolustusten ja poikasten opetuksen
aika on linnuilla jo niin ohi. 



Ukkolaukkojen, Allium hollandicum, 
alunperin toukokuun violetti väri on muuttunut 
keskikesän vihreästä elokuun kellertävään. 




Saapa nähdä kuinka paljon siemenistään
ja juuriversoistaan leviävien syysasterien, Aster novi-belgi nupuista
ehtii aueta ennen kuin pakkasyöt lannistavat ne... 



Ojien reunamilla kukkivat ohdakkeet.
Olen koettanut siirtää ohdakkeita pihaamme kasvamaan, 
mutta eiväthän ne tahdo kasvaa ihmisen niille määräämillä 
paikoilla vaan vapaana missä vaan.

Minusta ohdakkeet ovat ihania.
Varsinkin ne paksut, suuret, partasutimaiset. =)