.
Kahvista tuli mieleeni, kun tässä viime viikolla soittelin taas yhteen kahvilaan, ja kyselin töitä. Tosi harvoin soittelen. Yleensä käytän nettiä. Tällä kertaa jostain syystä otin luurin ja soitin. Kerroin että olen kahvilassakin töissä ollut, omaan hygieniapassin ja olen käynyt yrittäjäkurssin, ja haaveena ois joskus vaikkapa omistaa oma kahvila. Tosin olen freelancerina tehnyt ihan toisenlaisia hommia viimeiset vuodet. Tipoittain. Silloin tällöin. Tarvitsisin siis työkokemusta kaffila-alalta.
Luurin toisessa päässä oli hetki hiljaista kunnes naishenkilö tokaisi jotta ei hän tarvitse työntekijää,
-...mutta osta sie koko kahvila. Se on myynnissä. Tuu katsomaan!
Ja minä hihkuin Nunnukalle, jotta mennääs katsomaan myytävää kahvilaa ja kohta olimme jo paikan ovella. Kiersimme omistajan kanssa kahvilan tilat ja tutkimme tiskit, altaat, koneet ja hetken mie hymyilin itekseni. Tässä olisi se tilaisuus! Olisiko se tässä?
Kuvittelin itseni siihen tiskin taakse essuineni hymyilemään. Takahuoneeseen leipomaan ja kokkailemaan lounaita ja salaatteja. Ojentamaan erikoiskahvimukeja. Lisäämään keittoa ja muuta lounasta lämpötiskiin. Toivottamaan asiakkaat tervetulleiksi uudelleenkin ja putsaamaan pöytiä heidän käyntiensä jäljiltä...
Innoissani tietty kerroin myytävästä kaffilasta tutuillekin
jotka palauttivat miut nopeasti maan pinnalle:
-Mistäs sä sellaiset rahat saisit?
No...Tuota... Niinpä.
Ja yksi tyyppi alkoi hössöttää että HÄN ostaa sen
kahvilan ja ottaa mut siihen töihin ja hänen miehensä tekee siinä sitten sitä ja tätä...
Eih...
-Miksi edes kerroin?
Mutta oli mukavata hetken kuvitella.
Saahan kuvitella? Saahan?
Tiedän kyllä realiteettiini.
Ei kahvilanpitoon voi ruveta tuosta vain,
pystymetsästä. Kunhan saisin ensin edes
sitä työkokemusta lisää ja rutkasti!
Mutta tuon tapauksen ansiosta muistin taas lotota... =)
PS:
Myöhemmin juttelin vielä tuon kahvilanpitäjän kanssa ja hän katseli minua häpeämättömän julman vihaisen näköisenä. Sen jälkeen hän ei enää vastanut kun tervehdin häntä tavatessamme jossain pihalla tai kaupassa jne. Hän katsoo vain ilkeästi, mutta ei puhu mtn...
-Häneen on vaikea olla törmäämättä sillä kahvila on talomme sisäpihalla...
=/
.
Kahvista tuli mieleeni, kun tässä viime viikolla soittelin taas yhteen kahvilaan, ja kyselin töitä. Tosi harvoin soittelen. Yleensä käytän nettiä. Tällä kertaa jostain syystä otin luurin ja soitin. Kerroin että olen kahvilassakin töissä ollut, omaan hygieniapassin ja olen käynyt yrittäjäkurssin, ja haaveena ois joskus vaikkapa omistaa oma kahvila. Tosin olen freelancerina tehnyt ihan toisenlaisia hommia viimeiset vuodet. Tipoittain. Silloin tällöin. Tarvitsisin siis työkokemusta kaffila-alalta.
Luurin toisessa päässä oli hetki hiljaista kunnes naishenkilö tokaisi jotta ei hän tarvitse työntekijää,
-...mutta osta sie koko kahvila. Se on myynnissä. Tuu katsomaan!
Ja minä hihkuin Nunnukalle, jotta mennääs katsomaan myytävää kahvilaa ja kohta olimme jo paikan ovella. Kiersimme omistajan kanssa kahvilan tilat ja tutkimme tiskit, altaat, koneet ja hetken mie hymyilin itekseni. Tässä olisi se tilaisuus! Olisiko se tässä?
Kuvittelin itseni siihen tiskin taakse essuineni hymyilemään. Takahuoneeseen leipomaan ja kokkailemaan lounaita ja salaatteja. Ojentamaan erikoiskahvimukeja. Lisäämään keittoa ja muuta lounasta lämpötiskiin. Toivottamaan asiakkaat tervetulleiksi uudelleenkin ja putsaamaan pöytiä heidän käyntiensä jäljiltä...
Innoissani tietty kerroin myytävästä kaffilasta tutuillekin
jotka palauttivat miut nopeasti maan pinnalle:
-Mistäs sä sellaiset rahat saisit?
No...Tuota... Niinpä.
Ja yksi tyyppi alkoi hössöttää että HÄN ostaa sen
kahvilan ja ottaa mut siihen töihin ja hänen miehensä tekee siinä sitten sitä ja tätä...
Eih...
-Miksi edes kerroin?
Mutta oli mukavata hetken kuvitella.
Saahan kuvitella? Saahan?
Tiedän kyllä realiteettiini.
Ei kahvilanpitoon voi ruveta tuosta vain,
pystymetsästä. Kunhan saisin ensin edes
sitä työkokemusta lisää ja rutkasti!
Mutta tuon tapauksen ansiosta muistin taas lotota... =)
PS:
Myöhemmin juttelin vielä tuon kahvilanpitäjän kanssa ja hän katseli minua häpeämättömän julman vihaisen näköisenä. Sen jälkeen hän ei enää vastanut kun tervehdin häntä tavatessamme jossain pihalla tai kaupassa jne. Hän katsoo vain ilkeästi, mutta ei puhu mtn...
-Häneen on vaikea olla törmäämättä sillä kahvila on talomme sisäpihalla...
=/
.
10 kommenttia:
Tuo 'kahvilakierroksesi' kuullosti kyllä ihanalta, mutta tuliko siitä paha mieli jälkeen päin? Minulle olisi tullut, lähinnä siitä, etten pystykään toteuttamaan sitä unelmaa..
Oon muuten minäkin ollut kahvilassa töissä ja kahvilasta riippuen menisin nytkin kahvilaan töihin, mutta mulla ei ole hygieeniapassia. Äkkiähän sen sais jossain suoritettua. Työvoimatoimisto sen kuulemma maksaisikin mulle jos olisin menossa sellaiseen työhön, jossa sitä tarvitaan. Mutta huvikseen eivät rupea sitä maksamaan. Kysyin viime käynnillä.
Sooloilija =)
Noup. Mie tiedän omat realiteettini.
Mutta kuten kirjootin, haaveillahan saa,
eikö vaan?
Haaveilla saa, mutta totta puhuen olisi aika rankkaa työtä. Ja täytyy todella monta pullaa myydä, ennen kuin saa edes vuokran maksettua. Lähes kaikki pikkukahvilat ovat hiipuneet juuri edellämainitusta syystä - todella sääli - oikeastaan. Joskus alkaa miettiä, miten ennen joka kylässä ja mutkassa oli kauppa, miten ihmeessä nyt ei isotkaan muka pärjää. Vai onko tulovaatimukset nousseet niin korkeiksi, vai mitkä?
Hei, sinulla on uusi bloginappi: vanhakin oli hieno, mutta tämä jotenkin salaperäisempi.
Ai niin, unohdin siihen sanoa, että juu haaveilla saa, ja pitääkin. Niin minäkin teen. Mutta joskus sitten realiteetit lyövät kovasti kasvoihin. Omalla kohdallani. Haaveet ovat kai liian korkealentoisia..
Sinulla ois kyllä taito leipomuksiin, että jokin tuollaisen alan homma sopisi. Miksei oma yritys? Onhan niitä kaikenlaisia starttirahoja?? Kyllä unelmat voivat toteutua. Eikun menoksi! =)
Leijonainen =)
Se onkin lounaskahvila.
Mutta ei siitä sen enempää. =)
Ihastuin tuohon enkelin kuvaan ja päätin vaihtaa avatarta
vaikken mikään enkeli olekaan. =)
Lupaan etten nyt ihan heti taas vaihda kuvaa...;D
Sooloilija =)
On minuakin lyöty haaveella kasvoihin...
Tuttua on...
Mutta en ole lakannut haaveksimasta.
Myy =)
Hih! Et sää oo maistanu mun leipomuksii!
Mutta kiits!
Yrittäjäkurssin suomaa starttirahaa olisi mahdollista vielä anoa.
Vuoden verran...
Siksi lamppu syttyi.
Oi, unelmat ovat ihania, varsinkin kun ne toteutuvat. :)
Valmiin liikkeen ostaminen on usein helpompaa kuin yrityksen tyhjästä käyntiin polkaiseminen. Siksi ideasi ei tunnu yhtään hullummalta. :)
Ennen kauppojen tekoa liikkeen paperit kannattaa tutkia tarkkaan. Niistä näkee, onko liikevaihtoa siinä paikalla kannattavasti. Starttiraha kun on tosiaankin lyhytaikainen avustus, jolla saa elätettyä itsensä. Kannattaa tutkia ja haastatella myös naapuriliikkeitä, jotta kuulee, miten suuret ja minkä tyyppiset asiakasvirrat olisivat realistisia. Ja sitten vain liikeideaa hiomaan ja kannattavuuslaskelmia laatimaan ennen kaupan tekoa. Yritysneuvontaa kannattaa käyttää, kun sitä saa ilmaiseksi. :)
Celia =)
Unelmia pitää olla aina... =)
Papereita omistaja tarjosikin tutkittavaksi jo auliisti.
Lisäksi netistä on löytynyt ko liikkeestä tietoja ystävieni avulla.
On siinä paikassa yksi aika iso miinus:
parkkipaikkojen puute...
Kuitenkin suurin osa kulkee autolla...
Minäkin ehdin jo unelmoida itseni lounaskahvilasi asiakkaaksi...:) Hesan keskustastakin vielä löytyy yksityisiä sellaisia, mutta ketjut ja isot yksiköt ovat syöneet ne pois. Vuokrat ja henkilökulut ovat niin kovia, että pitäisi omistaa toimitilat ja työllistää perheenjäsenet talkoopohjalta, että pärjäisi. Tälläistä elämäntapayrittäjyyttä on Suomessa enää valitettavan vähän.
Buji =)
Oi ihana! =)
Tulisko siulle millainen kahvi?
Entä suolasta vai makeaa sen kanssa? =)
Ketjut syövät helposti pienen yrittämisen
riippuen tietenkin yrityksen sijainnista,
tunnelmasta ja
kahvin mausta. =)
Lähetä kommentti