.
Kahvista tuli mieleeni, kun tässä viime viikolla soittelin taas yhteen kahvilaan, ja kyselin töitä. Tosi harvoin soittelen. Yleensä käytän nettiä. Tällä kertaa jostain syystä otin luurin ja soitin. Kerroin että olen kahvilassakin töissä ollut, omaan hygieniapassin ja olen käynyt yrittäjäkurssin, ja haaveena ois joskus vaikkapa omistaa oma kahvila. Tosin olen freelancerina tehnyt ihan toisenlaisia hommia viimeiset vuodet. Tipoittain. Silloin tällöin. Tarvitsisin siis työkokemusta kaffila-alalta.
Luurin toisessa päässä oli hetki hiljaista kunnes naishenkilö tokaisi jotta ei hän tarvitse työntekijää,
-...mutta osta sie koko kahvila. Se on myynnissä. Tuu katsomaan!
Ja minä hihkuin Nunnukalle, jotta mennääs katsomaan myytävää kahvilaa ja kohta olimme jo paikan ovella. Kiersimme omistajan kanssa kahvilan tilat ja tutkimme tiskit, altaat, koneet ja hetken mie hymyilin itekseni. Tässä olisi se tilaisuus! Olisiko se tässä?
Kuvittelin itseni siihen tiskin taakse essuineni hymyilemään. Takahuoneeseen leipomaan ja kokkailemaan lounaita ja salaatteja. Ojentamaan erikoiskahvimukeja. Lisäämään keittoa ja muuta lounasta lämpötiskiin. Toivottamaan asiakkaat tervetulleiksi uudelleenkin ja putsaamaan pöytiä heidän käyntiensä jäljiltä...
Innoissani tietty kerroin myytävästä kaffilasta tutuillekin
jotka palauttivat miut nopeasti maan pinnalle:
-Mistäs sä sellaiset rahat saisit?
No...Tuota... Niinpä.
Ja yksi tyyppi alkoi hössöttää että HÄN ostaa sen
kahvilan ja ottaa mut siihen töihin ja hänen miehensä tekee siinä sitten sitä ja tätä...
Eih...
-Miksi edes kerroin?
Mutta oli mukavata hetken kuvitella.
Saahan kuvitella? Saahan?
Tiedän kyllä realiteettiini.
Ei kahvilanpitoon voi ruveta tuosta vain,
pystymetsästä. Kunhan saisin ensin edes
sitä työkokemusta lisää ja rutkasti!
Mutta tuon tapauksen ansiosta muistin taas lotota... =)
PS:
Myöhemmin juttelin vielä tuon kahvilanpitäjän kanssa ja hän katseli minua häpeämättömän julman vihaisen näköisenä. Sen jälkeen hän ei enää vastanut kun tervehdin häntä tavatessamme jossain pihalla tai kaupassa jne. Hän katsoo vain ilkeästi, mutta ei puhu mtn...
-Häneen on vaikea olla törmäämättä sillä kahvila on talomme sisäpihalla...
=/
.
Kahvista tuli mieleeni, kun tässä viime viikolla soittelin taas yhteen kahvilaan, ja kyselin töitä. Tosi harvoin soittelen. Yleensä käytän nettiä. Tällä kertaa jostain syystä otin luurin ja soitin. Kerroin että olen kahvilassakin töissä ollut, omaan hygieniapassin ja olen käynyt yrittäjäkurssin, ja haaveena ois joskus vaikkapa omistaa oma kahvila. Tosin olen freelancerina tehnyt ihan toisenlaisia hommia viimeiset vuodet. Tipoittain. Silloin tällöin. Tarvitsisin siis työkokemusta kaffila-alalta.
Luurin toisessa päässä oli hetki hiljaista kunnes naishenkilö tokaisi jotta ei hän tarvitse työntekijää,
-...mutta osta sie koko kahvila. Se on myynnissä. Tuu katsomaan!
Ja minä hihkuin Nunnukalle, jotta mennääs katsomaan myytävää kahvilaa ja kohta olimme jo paikan ovella. Kiersimme omistajan kanssa kahvilan tilat ja tutkimme tiskit, altaat, koneet ja hetken mie hymyilin itekseni. Tässä olisi se tilaisuus! Olisiko se tässä?
Kuvittelin itseni siihen tiskin taakse essuineni hymyilemään. Takahuoneeseen leipomaan ja kokkailemaan lounaita ja salaatteja. Ojentamaan erikoiskahvimukeja. Lisäämään keittoa ja muuta lounasta lämpötiskiin. Toivottamaan asiakkaat tervetulleiksi uudelleenkin ja putsaamaan pöytiä heidän käyntiensä jäljiltä...
Innoissani tietty kerroin myytävästä kaffilasta tutuillekin
jotka palauttivat miut nopeasti maan pinnalle:
-Mistäs sä sellaiset rahat saisit?
No...Tuota... Niinpä.
Ja yksi tyyppi alkoi hössöttää että HÄN ostaa sen
kahvilan ja ottaa mut siihen töihin ja hänen miehensä tekee siinä sitten sitä ja tätä...
Eih...
-Miksi edes kerroin?
Mutta oli mukavata hetken kuvitella.
Saahan kuvitella? Saahan?
Tiedän kyllä realiteettiini.
Ei kahvilanpitoon voi ruveta tuosta vain,
pystymetsästä. Kunhan saisin ensin edes
sitä työkokemusta lisää ja rutkasti!
Mutta tuon tapauksen ansiosta muistin taas lotota... =)
PS:
Myöhemmin juttelin vielä tuon kahvilanpitäjän kanssa ja hän katseli minua häpeämättömän julman vihaisen näköisenä. Sen jälkeen hän ei enää vastanut kun tervehdin häntä tavatessamme jossain pihalla tai kaupassa jne. Hän katsoo vain ilkeästi, mutta ei puhu mtn...
-Häneen on vaikea olla törmäämättä sillä kahvila on talomme sisäpihalla...
=/
.
