Rosa Rugosa
Kurtturuusu on saanut varsin surulliselta kuulostavan suomennoksen itselleen. Se on sitkeä ruusu. Kasvaa ojien pientareilla ja keskellä maanteiden korokkeita ja somistaa miltei kaikkia parkkipaikkojen reunuksia.
Omaan puutarhaan sitä ei sitten meinaakaan saada millään juurtumaan.
Se kaipaa kai asfalttipölyä ja pakokaasuja kukoistaakseen.
Se on varmaan sukua Prinsessa Ruususen 100 vuotta prinsessaa suojanneille ja metsäksi kasvaneille ruususille. Ainakin se on niin piikkinen, ettei sellaisen ruusupuskan läpi meinaa päästä millään. Varsinkaan ilman suojapanssareita.
Pensaasta on vaikeaa ilman oksaleikkureita tahi saksia, edes nipsaista mukaansa yhtä ainoaa tuoksuvaa kukkasta...
Näitä ruusuja ihastelin kaupan parkkipaikalla, ja samalla kokeilin kurkottaa hiukan syvemmälle ruusupensaaseen, kuvatakseni korkeassa pensaassa lymyileviä, toisilleen tsirkuttelevia varpusia.
Varpuset istuivat ihan rauhassa piikkisillä oksillaan.
Samaiset ruusupensaan piikit pitivät minut kaukana.
Ja varpuset varmasti virnistelivät sille tiedolle. Tsirk.
.
