Translate

27.7.2008

Näennäisvadelmia

.
















Tällaista, koristevadelmaa mie istuttaisin
omankin puutarhani rajoille. =)
Se kasvaa nopeasti isoksi pensaaksi
ja kaupan päälle kukkii kauniisti.
Olisi tietty bonusta, jos se tekisi lisäksi oikeita vadelmia...
Mutta kaikkea ei voi kasviltakaan vaatia.

Viime viikonloppuna ajelimme Hanin kanssa
vanhoilla asuinseuduillani.
Tahdoin nähdä paikan, jonne olin joskus
istuttanut linnunlaulupuun, eli Terijoen salavan.
Ajoimme vierestä, ja puu kasvoi komeana siellä yhä
erään rivitaloasunnon takapihalla.
Jonkun toisen ilona. =)

Itse asiassa olen istuttanut toisenkin salavan
eteläisempään Suomeen, erään keittiön
ikkunan taakse. Mutta olisi liian pitkä matka
vain lähteä katsomaan, onko se puu tallella.
Istutettuamme puun, Miihkali, silloin 5 v, katsoi
sitä keittiöstä ikkunan takaan ja kysyi:
-Onko tuo sellainen linnunlaulupuu?
-On se. Se se juuri on, mie vastasin
Siitä pitäen olemme kutsuneet Terijoen salavaa sillä nimellä.

Ilostuin tässä eräänä päivänä, kun huomasin jossain muussa
blogissa, blogistaniassa käytettävän samaa nimitystä.
Linnunlaulupuu on kaunis sana.







.