.
Tuntuipa oudolta.
Oikeastaan ilkeältä,
nähdä lapsuudenkotinsa
taas myynnissä välittäjän ikkunassa.
Ihan sattumalta satuinkin pysähtymään
uteliaisuuksissani koteja katselemaan
juuri sen näyteikkunan taakse
sunnuntaina Hanin kanssa.
Vanha tuttuhan se siinä,
uskomattomasti
kuvajaisena mun edessä.
Tuolla asuin nelivuotiaasta
kunnes läksin kotoa.
Otin välittäjän numeron ylös ja tarkistin.
Soitin.
Kysyin osoitetta ja muassaan
talon numeron luettelin
yhtaikaa miehen sanojen kanssa.
Kerroin, että se oli aikanaan
miun lapsuudenkotini.
Ei miulla ollut muuta asiaa...
Kuulemiin.
.
9 kommenttia:
Tuosta jäi varmaan ontto olo. Mun lapsuudenkotiani ei enää ole, se purettiin kerrostalojen tieltä. Asuin siellä vain elämäni ensimmäiset neljä vuotta, mutta sen puutalon tunnelmasta on jäänyt vahva muistijälki.
Iines
Ei oikeastaan ontto...
Oli vaan hämmästyttävää että satuin seisomaan juuri siinä kohtaa ikkunaa.
Katseltiin ja luettiin ääneen niitä muita
kunnes silmäni osuivat niin tutun talon kohdalle.
Mie muistan vain hämärästi ajan, ennen tuossa talossa asumista.
Hei Hallatar,
Miten satuitkaan juuri sen ilmoituksen äärelle? Mun sisäinen ääneni sanoo, että siksi että voisit loppuunviedä jotain keskeneräistä..
Olen ehkä täysin väärässä, mutta kun en usko sattumaan niin ajattelen että tässä voisi olla jotain hyvääkin takana..
Se koti on sinulla aina sydämessäsi mukana.
Halirutistus
Melita =)
Se oli se satama, josta me lähdimme maailmaan.
Se jäi esikuvaksi kodista minulle.
Olihan se minun(kin) kotini 14 vuotta.
Löysin välittäjän nettisivuilta lisää myyntikuvia kohteesta.
Tuntui herkältä kuvista huomata että se vanha puuhella
oli uudistustenkin keskelle keitiöön jätetty.
Hyvin tehty...
Ulkokuvissa oli kaunista.
Pala entistä.
Sukulaissielu
Niinpä...
Sellaista kotia omille lapsilleni etsin
silloinkin kun tuo oli myynnissä:
http://hallatar.blogspot.com/2007/09/kaurapuurokierre.html
Hei Hallatar,
Anonyymi puki just sanoiksi sen minkä
yritin sanoa- tässä on selvästi viesti siitä, että on aika päättää haikailu ja katsoa eteenpäin.
HUH-niin se on -rakkaiden lasten täytyy vaan antaa tehdä omat virheensä niinkuin meidänkin on annettu tehdä..
Melita
En olisi hallatar jollen haikailisi. =)
Eikä kaikkia haamuja voi unohtaa.
Hei Hallatar,
Olet niin oikeassa - haikailu kuuluu elämään ja haamut kanssa.
Melita
Niin...
Vaikka jotkut haamut tahtoisi
ikuisesti unohtaa
silti niitä kantaa aina mukanaan
(ur)
Lähetä kommentti