Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle suklaa. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle suklaa. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

13.9.2025

Suklaista syyspäivää






Lauantaina 13. syyskuuta on kansainvälinen suklaapäivä.  Ajankohta on juuri sopiva, koska syksyn sateet ja tuulet riepottelevat hurjastikin joissain paikoin maailmaa ja mikäpä lohduttaisi meitä poloisia tässä kesän loppumisen surussa lempeämmin & suloisemmin kuin suklaa!

 

 


 

Osta valtava suklaarasia ja maistele eri makuja. Lue kannen lista selvittääksesi, mitä syöt, tai piilota lista ja tee arvausleikki selvittääksesi, mikä maku mikäkin suklaa on! Olipa kyseessä sitten hetki taukohuoneessa toimistolla työtovereiden kanssa tai kotona naapureiden ja ystävien kanssa, tämä päivä on loistava tilaisuus kerätä suklaan ystävät yhteen ja antaa tunnustusta tälle maailmanlaajuiselle sensaatiolle.

 

 

 





Suklaata voi käyttää myös suolaisissa aterioissa. Kokeile sisällyttää suklaata aamiaiseen, lounaaseen ja päivälliseen välipalan tai jälkiruoan lisäksi.
Helpoin aika sisällyttää suklaata päivän ruokavalioon on tietenkin jälkiruoka. Kokeile valmistaa perus brownie-resepti, leipoa valmiiksi tehtyä suklaakeksitaikinaa tai valmistaa helppoja suklaa-, maapähkinävoi- ja kaurakeksejä.  Kun olet kokkaamassa tai leipomassa, mikset jakaisi herkkujasi jonkun erityisen kanssa päivän kunniaksi? 
- Tai jos et halua itse leipoa, voit piipahtaa paikallisessa leipomossa tai ruokakaupassa!


Kansainvälinen suklaapäivä

#InternationalChocolateDay





 



Voiko suklaa tappaa koiran? 

Jotkin suklaan ominaisuudet voivat olla myrkyllisiä. Se voi olla myrkyllistä koirille niiden koosta ja syömästään määrästä riippuen.


Aiheuttaako suklaa ummetusta? 
Suklaa voi hidastaa ruoansulatusprosessia ja on yksi pahimmista ummetuksen aiheuttajista.   
(Toisaalta, käytä tätä tietoa hyväksesi, jos vatsasi on löysällä...!) 

 


Tuliko suklaa Uudesta maailmasta? 
Kyllä, suklaa on peräisin Uudesta maailmasta ja se tuotiin Espanjaan 1500-luvulla.


Onko suklaassa kofeiinia? 
Suklaassa on kofeiinia. Mitä tummempaa suklaa on, sitä korkeampi on sen kofeiinipitoisuus.


Aiheuttaako suklaa aknea? 
Vaikka ei ole näyttöä siitä, että suklaa aiheuttaisi aknea, jotkut ihmiset löytävät anekdoottisia todisteita siitä, että se vaikuttaa heidän ihonsa kuntoon negatiivisesti.

PS1:

Mutta onneksi 13.9. on myös mm positiivisen ajattelun päivä!


PS2: 

Lisää suklaata löytyy aiemmista postauksista.



 

 

 

- DOTY




 

13.9.2024

Suklaata sen olla pitää



 


Ja mitä tummempaa, sen parempaa!

Tänään on yksi vuoden monista suklaapäivistä 

 

"Kansainvälinen suklaapäivä on monille vuoden suosikkipäivä. Nauti suosikkisuklaatasi tai maistele uusia suklaa-aarteita, jotka on valmistettu eri puolilla maailmaa. 
Osta vaikka suuri suklaarasia, lue kannessa oleva lista saadaksesi selville mitä syöt, piilota lista ja tee arvausleikki selvittääksesi, minkä makuinen kukin suklaa on! 
Suklaapäivä on hyvä hetki koota suklaan ystävät yhteen ja kiinnittää huomiota tähän maailmanlaajuiseen sensaatioon, olipa kyseessä hetki taukohuoneessa työtovereiden kanssa tai suklaajuhlat kotona.  

 

Helpointa lisätä suklaata ateriaan on suklainen jälkiruoka

Päivän kunniaksi voit yrittää sisällyttää suklaata aamiaiseen, lounaaseen ja illalliseen. Suklaa aamiaiseksi on vielä helppoa. Lounaaksi ja illalliseksi voidaan luoda suolaisia ​​aterioita, jotka sisältävät suklaata. Muun muassa monia salaattireseptejä voidaan muokata sisällyttämään suklaata. 

 


 




 

Suklaan historiaa 

 Kaakaosta se alkoi 

 

Noin 4000 vuotta sitten MesoAmerikan (nykyisen Meksikon) olmeekit alkoivat valmistaa kaakapavuista juomaa, tuohon aikaan melko harvinaista ja erityistä herkkua, jota käytettiin  rituaaleissa sekä lääkinnällisiin tarkoituksiin. 

Kun myös atsteekit ja mayat innostuivat suklaajuomasta, alettiin kaakaopapuja viljellä ja niitä käytettiin myös arvokkaana valuuttana. 

Mayat kutsuivat suklaajuomaa "jumalten juomaksi" ja atsteekit pitivät sen juomista mm tärkeänä tapana valmistautua sotiin." 

 

"Suklaa tehdään Theobroma cacao -pavusta. Sana "suklaa" tulee espanjasta,  juontaen juurensa atsteekkien sanasta xocolatl, joka tarkoittaa "katkeraa vettä". Atsteekit jauhoivat kaakaopavut ja joivat juoman lisäämättä sokeria, arvellen papujen olevan peräisin jumalilta. Theobroma tarkoittaakin "jumalien ruokaa". 
Löytöretkeilijä, konkistadori Hernando Cortés kukisti asteekkien valtakunnan vuonna 1521 ja toi  sotasaaliinaan muun muassa kaakaopapuja Espanjaan. Siellä suklaajuoma, johon lisättiin makeutukseksi myös sokeria, tuli heti suosituksi.


 





Tänä päivänäkin paksu suklaa on suosittua Espanjassa mm aamiaisella, siihen kastettavien, vastapaistettujen churrojen kanssa. 
Sana  "chocolate" (suklaa) ilmestyi ensimmäisen kerran painettuna Englannissa vuonna 1604. 
1700-luvulla suklaajuoma tuli muotiin kaikkialla Euroopassa. 
Ensimmäinen suklaatehdas avattiin Yhdysvalloissa vuonna 1780. 


Suklaa liittyy vahvasti juhliin, kuten ystävänpäivään, syntymäpäivään, jouluun ja pääsiäiseen. Suklaan  nauttiminen voi olla jopa terveellistä, jos käytät tummaa suklaata."


 

 

 



Lisää suklaasta: 

 


Suklaa on jumalten lahja ihmisille 

Suklaa on terveellisempää kuin uskotkaan 

Suklaa on superfoodia 

 

 

 🤎 


Edit: 

Ihan kamalaa... 

Minulla itselläni ei ollut tänään suklaata! 




 

12.9.2021

Suklaa on jumalten lahja ihmisille


Ja Asteekkien sekä Mayojen... 

 



 

Kaakaopuu eli kaakao (Theobroma cacao) on trooppinen kasvi, joka tarvitsee kasvamiseen 25–28 celsiusasteen lämpötilan ja 1 000–2 000 mm vuotuisen sademäärän. Kaakaopuu kasvaa luonnonvaraisena trooppisessa Etelä-Amerikassa ja viljeltynä kuuman vyöhykkeen kaikissa maissa. Kaakaopuun siemeniä eli kaakaopapuja käytetään suklaan ja kaakaon valmistuksessa.

 

Asteekit joivat kaakaonsa ilman sokeria. He ajattelivat kaakaopapujen tulleen jumalilta.
Kaakaopuun Theobroma-suvun nimitys kaakaopuulle tarkoittaakin jumalten ruokaa.
Suklaa - sana, tulee espanjan kielen sanasta xocolatl, joka tarkoittaa katkeraa vettä.
Kaakao - sana, tulee Mesoamerikan alkuperäisasukkaiden, erityisesti mayojen sanasta kakaw.  
 
 
 
 


Jo Kristoffer Kolumbus toi kolmannelta Amerikanvalloitus-matkaltaan v 1502 tuliaisinaan kaakaopapuja. 
 
Espanjalaisvalloittaja Hernán Cortés huomasi kaakaon olevan asteekeille niin pyhä juoma, että kaakaopapuja käytettiin jopa maksuvälineenä. Vuonna 1521 Cortés, tuhottuaan ja ryöstettyään sotajoukkoineen koko asteekkien valtakunnan, lähetti laivalasteittain asteekkien aarteita Espanjaan. 

Kullan ohella laivoihin lastattiin mm kaakaota ja vaniljaa. 
 
 

 

Suklaajuomasta, joka sisälsi sokeria tuli heti espanjassa suosittua. 

Sana "chocolate" (suklaa) ilmestyi ensimmäisen kerran Englannissa v 1604. 

Yhdysvallat suklaa valtasi v 1765 ja ensimmäinen suklaatehdas avattiin siellä v 1780. 

1800-luvulla suklaajuoma tuli suosituksi koko Euroopassa. 

Suklaan maailmanvalloitus alkoi siis jo ammoisna aikoina varsin sotaisissa merkeissä. Toivottavasti siitä ei tarvitse enää taistella niin verisesti...
Nykyään suklaanystävät arvostavat sitä, miten kaakaopavut on tuotettu. Eettisesti ja vastuullisesti tuotettu suklaa on kaikkien etu.

 

 



Kaakao lohduttaa
ja lämmittää
Vie sydänsurutkin
mennessään
-Una Reinman

 

Suklaan voi myös juoda kaakaona. Mikä muu juoma sopisi syksyyn paremmin? 
-Nautitko omasi vaahtokarkeilla vai ilman? 😊

 

 

PS: Varsinkin tumma suklaa on terveellistä superfoodia.


Asteekit sen jo tiesivätkin, 
suklaa ON jumalten lahja ihmisille




Maanantaina 13.9. 

on kansainvälinen Suklaapäivä. 

 

 











Lainaukset: 
Checkiday.com 
& Wikipedia








Tänään puolestaan on 
Kansainvälinen virkkauspäivä!  

International Crochet Day 








14.12.2020

Suklaa ON superfoodia!

 

 

 



 

Suklaa on terveellisempää kuin uskotkaan

 

Tumma suklaa voi kohtuullisissa määrin nautittuna olla hyväksi sydämelle ja verisuonille. Sen on todettu vahvistavan verisuonia ja ehkäisevän niiden kalkkeutumista. Tumman suklaan antioksidantit voivat parantaa verisuonten seinämien joustavuutta ja edistää näin verenkiertoa, mikä vähentää sydämeen kohdistuvaa rasitusta. Pari palaa tummaa suklaata päivässä riittää myönteiseen vaikutukseen.

 

Tumma suklaa maistuu myös suoliston hyville bakteereille. Ne tuottavat kaakaon sisältämistä aineista helpommin imeytyviä yhdisteitä, jotka voivat vähentää sydänsairauksiin, tyypin 2 diabetekseen, syöpään, masennukseen ja lihavuuteen liittyviä tulehduksia. Muista kuitenkin nauttia suklaata kohtuudella, sillä suklaassa on runsaasti energiaa, ja ylipaino lisää elimistön tulehdustilaa.

 

Suklaa sisältää aineita, jotka edistävät elimistön hyvän olon hormoneiden endorfiinien ja serotoniinin tuotantoa. Suklaa myös auttaa rentoutumaan ja parantamaan mielialaa.

 

Kaakaovoin rasvahapot etenevät varsin verkkaisesti mahalaukusta, jolloin aivot saavat vatsasta viestejä, että enempää täytettä ei nyt tarvita. 

 

Suklaaostoksilla kannattaa kiinnittää huomiota suklaan kaakaopitoisuuteen ja suosia vähintään 70 prosenttia kaakaota sisältävää suklaata.

 

Hyvinvointia tukevat ominaisuudet juontuvat suklaan raaka-aineena käytettävistä kaakaopavuista.


Valkosuklaan valmistuksessa kaakaomassaa ei käytetä lainkaan, ja maitosuklaakin sisältää pääasiassa sokeria ja maitoa.  /teksti Kuntoplus



 

 

29.11.2023

Suklaa on terveellisempää kuin uskotkaan

 


 

 




 

Tumma suklaa voi kohtuullisissa määrin nautittuna olla hyväksi sydämelle ja verisuonille. Sen on todettu vahvistavan verisuonia ja ehkäisevän niiden kalkkeutumista. Tumman suklaan antioksidantit voivat parantaa verisuonten seinämien joustavuutta ja edistää näin verenkiertoa, mikä vähentää sydämeen kohdistuvaa rasitusta. Pari palaa tummaa suklaata päivässä riittää myönteiseen vaikutukseen.

 

Tumma suklaa maistuu myös suoliston hyville bakteereille. Ne tuottavat kaakaon sisältämistä aineista helpommin imeytyviä yhdisteitä, jotka voivat vähentää sydänsairauksiin, tyypin 2 diabetekseen, syöpään, masennukseen ja lihavuuteen liittyviä tulehduksia. Muista kuitenkin nauttia suklaata kohtuudella, sillä suklaassa on runsaasti energiaa, ja ylipaino lisää elimistön tulehdustilaa.

 

Suklaa sisältää aineita, jotka edistävät elimistön hyvän olon hormoneiden endorfiinien ja serotoniinin tuotantoa. Suklaa myös auttaa rentoutumaan ja parantamaan mielialaa.

 

Kaakaovoin rasvahapot etenevät varsin verkkaisesti mahalaukusta, jolloin aivot saavat vatsasta viestejä, että enempää täytettä ei nyt tarvita. 

 

Suklaaostoksilla kannattaa kiinnittää huomiota suklaan kaakaopitoisuuteen ja suosia vähintään 70 prosenttia kaakaota sisältävää suklaata.

 

Hyvinvointia tukevat ominaisuudet juontuvat suklaan raaka-aineena käytettävistä kaakaopavuista.


Valkosuklaan valmistuksessa kaakaomassaa ei käytetä lainkaan, ja maitosuklaakin sisältää pääasiassa sokeria ja maitoa.  /teksti Kuntoplus



 🤎

 

Tänään on yksi vuoden monista 
 
 
 
 
 
 
( jo vanha rakkaus) 
ja uusimpana ihastuksena pitänee 
mainita mahtavat tummat
 
 
Lohtusuklaana on parasta 
tietenkin rakas Fazerin sininen!  

 
Mikä on sinun suosikkisuklaasi? 
 
 🤎
 
 
 
 
 
 
 

 

 

 

7.7.2025

Yhteys kahden kodin välillä, suklaata & rauhaa



 
"Suomen ja Viron välinen säännöllinen matkustajalaivayhteys täyttää tänään 60 vuotta. Helsingin ja Tallinnan välinen säännöllinen matkustajaliikenne  aloitettiin 7. 7. 1965 MS Vanemuinella. 
Reitti Helsingin ja Tallinnan välillä on noussut yhdeksi maailman vilkkaimmista, ja kasvun odotetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Viking Line on risteillyt Viroon vuodesta 1989 ja suunnittelee reitille nyt maailman suurinta sähköistä autolauttaa." /News Cision.com. 
Kuva https://www.vikingline.fi/

 

 Cisionin jutun otsikkona todellakin oli myöskin tuo Yhteys kahden kodin välillä ja sepä sattui! Meillekin tämä yhteys on tullut todella tutuksi viimeiset kuusi vuotta, kun on reissattu talvi- ja kesäkodin väliä. 

 

 

 


Autolautoista siirrytäänkin sujuvasti suklaaseen, sillä sitäkin sieltä tulee - ihan vaan joskus - ostettua. "Vuodessa on useita kansainvälisiä suklaapäiviä. Tutkimuksemme perusteella uskomme, että tänään on se todellisin ja puhdaslinjaisin "Maailman suklaapäivä", joten juhli sitä runsaalla suklaalla! Tosin, koska on heinäkuu, ole varovainen ettei suklaasi pääse sulamaan. Maailman suklaapäivä, #WorldChocolateDay
on erityinen kunnianosoitus ihmiskunnan suurimmalle kulinaristiselle keksinnölle. (Anteeksi leipä & pizza!) Suklaa voi parantaa ja auttaa luomaan ylellisimpiä jälkiruokia, ja sitä voi nauttia ja hemmotella jopa sellaisenaan.

 

 Kuinka Maailman suklaapäivää vietetään?  

 

Suklaapäivä antaa sinulle täydellisen tilaisuuden syödä suosikkejasi runsain annoksin. Tarvitsetko todella enempää tekosyitä ylenpalttiseen hemmotteluun? Suklaa maustaa kakkuja, aamiaismuroja, täytteitä, jälkiruokia, karkkeja, jäätelöitä ja paljon muuta. Ottaen huomioon sen suosion, se ansaitsee todellakin oman kunnianosoituksensa. 

Meidän ei oikeastaan ​​tarvitse kertoa, mitä tehdä juhlistaaksemme tätä päivää, vai mitä? Syö suklaata! Sisällytä sitä vaikka koko päivääsi! 

Suklaa on ehdottomasti yksi maailman suosikkimauista, ellei jopa rakastetuin maku seitsemällä mantereella. Usein taikapavuksi kutsuttu suklaa ansaitsee ehdottomasti oman teemapäivän. Kaikki rakastavat sitä, ja sen mukana tulevat reseptit ovat suorastaan ​​uskomattomia! 

Mikset kaivaisikin keittokirjaa kaapista, etsisi ideoita internetistä ja virittäytyisi suklaapäivän tunnelmaan leipomalla perheelle tai ystäville upeita suklaaherkkuja?

Tai jos se ei onnistu, käy leipomossa, hanki suklaakeksejä ja -jäätelöä ja nauti päivästä täynnä suklaaherkkuja ja hemmottelua. 

- Jotkut haluaisivat tietenkin viettää suklaapäivää joka päivä."… /Doty

 

Suklaasta olen kirjoittanut todella paljon tänne jo aiemminkin... =) 

 

 

 

Sitten vakavampiin aiheisiin: Tänään on myös Kansainvälinen rauhan ja rakkauden päivä, #InternationalPeaceLoveDay 
Mutta tuleeko maailmaan koskaan rauhaa?
Jotenkin alkaa usko mennä...
Toisaalta tämä päivä on myös maailmanlaajuinen anteeksiantamisen päivä, #GlobalForgivenessDay...


Koko heinäkuu on oikeutetusti jäätelökuukautta,
#IceCreamMonth, joten,
mentäiskö jätskille, ja eletään rauhassa tässä meidän naapurustossa?









31.1.2024

Tummaa, kuumaa suklaata!

 


 

 


 

 

Tänään on Hot Chocolate Day, 

– tuttavallisemmin kaakaopäivä, 

joka on omistettu täydelliselle suklaanautinnolle.  

 

#HotChocolateDay







Suksilla sujutan pellolla 

Juon termospullosta kaakaota 

isoon kiveen nojaten 

perinteisessä paikassa  

Puhallan höyryä kaulaliinan alta 

Valkoinen jänis loikkii ladulla 


- Una Reinman 



 

 

 

 


Ja heti huomenna, 1.2.2024 

on tumman suklaan päivä! 

#DarkChocolateDay  

 

Tumma suklaa on se paras ja terveellisin suklaa. 

Siitä voi mainiosti tehdä tuon suklaajuomankin! 


Suklaastakin olen jo kirjoitellut 

muutamankin jutun, esim:

Suklaa on jumalten lahja ihmisille 

Suklaa on superfoodia 

 jne...

 






27.10.2016

Suklainen synttärikakku




Kuun puolivälin paikkeilla leivoin 
syntymäpäiväkakun yhdelle Muruselle 
ja kah, sinä viikonloppuna Murusia 
saapuikin enemmänkin maistelemaan 
iloksemme gluteenitonta 
pähkinä-suklaa-mariannecrush-kakkua. 

Joku taisi syödä kynttilätkin. =D





Välillä poikkesimme läheisellä frisbeegolfradalla 
heittelemässä kiekkoja, minä hävisin - tietty - osittain 
siitäkin syystä etten koskaan muista laskea kuinka 
monta heittoa olen heitellyt, 
juteltuamme kaikkea mahdollista siinä 
heittojen välissä. 
Siksi sanoin vaan kirjurille jonkun luvun 
joka oli enemmän kuin muilla. =D 


Takaisin punaiseen pikkutaloon saavuttuamme 
keitimme jälleen kahvia ja söimme 
kakkua ja kaikkee. 




Suklaakakkunen 



4 kananmunaa
1 ½ dl    sokeria
1 dl   perunajauhoja
1/2 dl    glut. jauhoja
1/2 dl    tummaa kaakaojauhetta
1 1/2 tl     leivinjauhetta 
    Täyte:
Omenahilloa
Pussi Marianne crush-rakeita
4 dl   kuohukermaa
hieman vaniljasokeria

    Kostutus:
sitruunasoodaa 


    Kuorrutus:
200 g    suklaata
1 dl    kuohukerma
Pinnalle:  suklaalastuja
(itse palastelin päälle
pähkinäsuklaalevyn)





Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun, tasapohjaiseen, esimerkiksi irtopohjavuokaan (halkaisija 24 cm). Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä.


Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää suklaarakeet 
kermavaahdon joukkoon varovasti. 

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja 
kolmeen osaan ja kostuta osat sitruunasoodalla.
 Nosta pohjalevy tarjoululautaselle 
ja levitä puolet täytteestä sille, 
tee sama keskiosalle, 
laita ylin kerros paikoilleen 
peitä, 
ja  anna kakun olla 
jääkaapissa mielellään yön yli.

Kuorrutusta varten sulata suklaa vesihauteessa ja lisää kerma.  
Levitä suklaa-kermaseos kakun päälle. 
Leikkaa suklaasta lastuja ja ripottele suklaalastut kakun pinnalle. 




PS: Huomenna 28.10. 
onkin Kansallinen suklaapäivä!

20.11.2014

Suklaamaailmanloppu





Maailmalla huhutaan suklaan loppumisesta. 

Kaakaopavun, tuon jumalten ruuan,
muinoin asteekkien aarteenaan ja
rahanaan pitämän kallisarvoisen siemenen
ja siitä saatavan suklaan tarina
on vaarassa saapua päätepisteeseensä.  

Suklaata kulutetaan maailmassa entistä enemmän.
Siitä ovat kiinnostuneet sellaisetkin kansat joille se oli
vielä jokin aika sitten vieras tuote, mm kiinalaiset. 
 Suklaa, varsinkin tumma suklaa, on terveellistä...

Mutta suklaanystävien täytyisi tietää
eräs ikävä ilmiö suklaaseen liittyen. 
Viljelijälle maksetaan kaakaosta niin mitätön hinta, 
ettei heillä ole varaa maksaa työntekijöilleen kunnon palkkaa. 
Näin ollen kaakaoviljelmillä käytetään työvoimana niin 
viljelijöiden omia lapsia kuin lapsiorjiakin.
Vaikka viljelijät ovat lupautuneet luopumaan lasten käytöstä 
raskaassa ja terveydelle vaarallisessa kaakaon viljelyssä, 
lapsia on silti viljelmillä töissä edelleen. 
Valitettavasti niin minun kuin sinunkin suklaasi 
saattaa olla lapsityövoimalla tuotettua.

Kaakaopuun ongelmina ovat lisäksi kuivuus ja sienitaudit.
Siksi jotkut kaakaonviljelijät ovatkin siirtyneet helpompiin
viljelyskasveihin, muun muassa maissiin.

Olisimmeko me suklaanystävät valmiit maksamaan
suklaasta sen viljelijöille paljon enemmän,
jotta asioiden tila paranisi siellä missä kaakao vielä kasvaa,
että suklaan tarina jatkuisi?


Reilun kaupan suklaa ja kaakao.