Viime viikonloppuna Maman puutarhasta
ei meinanut saada kuvia jatkuvan sateen vuoksi.
Sateen tauottua tartuin tilaisuuteen
ja sain hetkeni kameran takana.
ja sain hetkeni kameran takana.
Tuloksena nämä pisaraiset kukat ja
köynnökset ihanassa tunnelmallisessa
Maman puutarhassa.
Sadepisarat saavat kuviin
uusia ulottuvuuksia.
Ei voi sanoa että sadekuvat olisivat
mitenkään surullisia.
Ne ovat vain erilaisia.
Tunteellisia...
Maman puutarha on
hyvin runsaan monipuolinen.
Lajien kirjo on mahtava.
Hänen puutarhassaan on enemmän
perennoja kuin läheisellä
kuuluisalla puutarhalla.
=)
Silti kamerani etsii näitä
tuntemiani ja rakkaita yksilöitä.
Vähän sama kuin jos olisi
suuri ihmisjoukko täynnä
mielenkiintoisia kasvoja
mutta siellä pilkahtaisi muutama
rakas sukulainen tai tuttava,
jolloin et enää näe niitä muita
vaan silmäsi etsivät niitä
omia rakkaita...
Elokuussa pihoilla ja muutenkin
luonnossa voi aistia syksyn
läheisyyden.
Luonnon rytmi hidastuu
ja on aika vaipua hieman
uneliaaseen olotilaan.
Maman liljat eivät vaihda
värejään, toisin kuin minun
pihallani.
Äitini rakastaa mm samettikukkia.
Romanttinen orvokki-istutus!
Maman jaloritarinkannukset ovat
kasvaneet miltei kolmimetrisiksi!
Niiden kukkivan rungon osiokin
on 50 - 60 cm pitkä!
Ritarinkannukset kasvavat
omenapuiden oksien lomassa
hieman sateelta suojassa.
Aivan mahtavia!
Miltei kolmimetrisestä kasvista on puolet
lyhemmän kuvaajan vähän vaikeaa saada
kunnollista kuvaa. =)
Suklaakirsikka.
Viimeisiä lumoavan tuoksuisia ruusuja
on yhä kukassa.
Äitini humalasalot
Humulus lupulus, ovat portin
muotoisia ja kolme ja puoli metriä
korkeita, ja humalat olisivat kevyesti
jatkaneet matkaansa vielä lisää...
Nämä humalaköynnökset kasvavat
Maman kesäkeittiön seinustalla.
Humalan emikasvin käpymäisiä
hedelmiä eli pähkylöitä.
"Suomessa on edelleen voimassa vuoden 1734 lakiin kuulunut rakennuskaari, jonka seitsemännen luvun mukaan ”jokaisessa talossa pitää olla humalisto” ja siinä tulee olla vähintään 200 humalasalkoa. Määräyksen laiminlyönnistä on saman lain mukaan annettava sakkorangaistus. Käytännössä kyseessä on kuollut kirjain, jonka noudattamista ei enää edellytetä eikä valvota. =D
Vaikka humalankasvatuksella ei enää ole Suomessa kaupallista merkitystä, se on edelleen yleinen koristekasvi. Puutarhoissa kasvatetaan sekä emi- että hedekasveja. Lääkekasvina humalaa käytetään sen rauhoittavan ja vatsan toimintaa lisäävän vaikutuksen takia.
Oluessa humalaa käytetään antamaan oluen makuun karvautta ja hedelmäisiä aromeja, kirkastukseksi sekä estämään pilaantumista. Karvaan maun olueen antaa hedelmöittymättömien emikasvien "käpyjen" tähkäsuomujen erittämä lupuliini. Eri humalalajikkeet antavat erityyppisiä makuvivahteita." -Wikipedia-
6 kommenttia:
Hei! Osaatko kertoa tuon ruusun nimen, joka sinulla on kuvassasi? Minulla on tuon näköinen ruusu enkä tiedä mikä se on. Kuva löytyy tästä: https://ottokissa.blogspot.fi/2017/07/ruusuja-ruusuja_28.html
Talo, jonka pihassa se on, on rakennettu 1920. Toinen, minulle tuntematon, tuoksuva yksinkertainen ihanan herkkä ruusu on tässä kuvassa https://ottokissa.blogspot.fi/2017/07/kesa-se-on-kesa.html Se on ilmeisesti samaa sarjaa kuin juhannusruusu?
Hellou Tädille!
Kiitos kommentistasi ja tervetuloa tänne blogiin. =)
Mutta valitettavasti en osaa ruusun nimeä kertoa, koska se on kasvanut jo Maman yli satavuotiaan kesäpaikan puutarhassa kasvanut ennen kuin hän hankki sen paikan.
Edellisetkin hirsimökin ja kauniin pihan omistajat ovat rakaastaneet äitini
lailla kukkia ja kasveja ja pihassa on kasveja joita mamani ja veljeni ovat yrittäneet tunnistaa netistä jne, mutta tämän upeantuoksuisen herkän ruusun nimeä ei
ole vielä selvitetty...
Mutta ihana se on.
Kerron siulle, jos he saavat määriteltyä ruusun.
Mamalla on upea puutarha♥
Kyllä vaan! Kuvat ovat pieni prosenttikurkistus
siihen suloiseen ja romanttiseen pihaan
🌼🌼🌼
Kauniita pirteitä kukkia.
Kiitos Sylvi
🌼🌼🌼🌼
Lähetä kommentti