Translate

3.8.2017

Vesimelonipäivä









Laitetaanpa jotain raikasta esille kaikkien muiden bloggaajien asuntomessupostausten vastapainoksi. Me introvertit viihdymme mieluummin metsissä puutarhoissa tai vaikka teemapäivien parissa, kuin messuilla ihmistungoksissa. =) Tänään on Vesimelonipäivä.


Vesimeloni (Citrullus lanatus, joskus myös C. vulgaris) on Citrullus-sukuun kuuluva viljelyskasvi. 
Alun perin vesimeloni on kotoisin eteläisestä Afrikasta. 

Vesimelonia viljeltiin tiettävästi ensimmäisen kerran Egyptissä noin 5 000 vuotta sitten. Hedelmä on kuvattu hieroglyfeissä, ja meloneja pantiin usein faaraoiden hautoihin.








900-luvulle mennessä vesimelonia viljeltiin jo Kiinassa, joka on nykyään suurin vesimelonin tuottaja. Eurooppaan hedelmä tuli 1200-luvulla. Espanjalaisten mukana vesimeloni levisi 1500 -luvulla Pohjois-Amerikan intiaaneille.

Tutkimusmatkailija David Livingstone kertoi vesimeloneja esiintyneen runsaasti villinä Kalaharin autiomaassa. Villistä muodosta käytetään nimityksiä sitruunameloni ja tsamma. Sen arvellaan olevan viljellyn muodon alkuperäinen muoto. Sen maku on kitkerä, ja hedelmäliha on kiinteä. 

Kasvin siemeniä on kuitenkin löytynyt myös Lounais-Libyasta, minkä vuoksi sen muinainen levinneisyys on saattanut olla aiempia tietoja laajempi.


Nykyään vesimelonista on jalostettu useita lajikkeita, esimerkiksi siemenettömiä tai hedelmälihaltaan keltaisia. Japanissa maanviljelijät keksivät tavan kasvattaa kuutionmuotoisia vesimeloneja: hedelmät kasvatetaan lasisissa laatikoissa, jolloin ne muotoutuvat astian mukaisiksi. Muoto helpottaa melonien varastointia ja kuljetusta.

Vesimeloni syödään usein sellaisenaan, viipaleiksi leikattuna. Se sopii myös palasina salaatteihin tai aterian lisukkeeksi. 


Myös vesimelonin kuori kelpaa syötäväksi. Säilöttyä vesimelonin kuorta käytetään esimerkiksi Kiinassa ja Venäjällä.

Vesimelonin siemenet ovat ravinteikkaita, ja niitä syödään usein sellaisenaan tai käytetään ruoanlaitossa. Kiinassa vesimelonin siemenet ovat erittäin suosittuja, ja niitä myydään paahdettuina ja maustettuina. Siemenistä voidaan myös puristaa öljyä. 


-Wikipedia- 


Miten sinä syöt vesimelonisi? 





Ei kommentteja: