Hirsisiä kuvalkulmia.
Lapsena maalla, meillä oli pihapiirissä monta vanhaa rakennusta.
Oli aittoja ja latoja. Oli myös Maman ansiosta museoksi muutettu
vilja-aitta, jota koko lähikoulun luokkani, yhden lempiopettajani
kera kävi katsomassa. Vähänkö olin silloin iloinen.
Aittojen lisäksi pihamiljöössä oli "lasipalatsi", heinälato, luuva,
hevos- ja traktoritalli, navetta vintteineen, puuliiteri, viljankuivaamo, puimalato,verstas, jne. Ennen kuin vanhimpia rakennuksia ryhdyttiin purkamaan pois.
Eräästä pihasta puretusta luhtiaitasta
hirsien välistä, sammal- ja räsytilkkeiden joukosta
löysin kerran pitkän tumman letin.
Toisesta päästä se oli kuin juuri poikki leikattu.
Letin toisessa päässä oli musta nauha rusetilla.
Kuka oli katkaissut lettinsä
ja laittanut sen hirsien väliin?
Vai mitä oli tapahtunut?
Kukaan ei tiennyt.
Toiko letin katkaisu onnea tupaan?
Oliko kyseessä perinne, vahinko vai silkka ilkivalta?
Kuvat Huovilan puistosta
5 kommenttia:
Erikoinen juttu tuo lettitapaus..
Mutta nyt huomasin,että olet laittanut linnunlaulua tuonne sivupalkkiisi. Olipa kiva käydä kuuntelemassa niitä ääniä. Kissakin valpastui täällä kotona. Usein kuuntelen kaikkea korvanapeilla mutta näitä lintujen ääniä kuuntelin ilman.
Sooloilija =)
Mietityttää sellainen...
Joskus tulee jotakuta tiettyä laululintua ikävä.
Kiitos linnunlaulusivujen kokoajalle,
on mahdollista kuunnella suosikkilintuaan milloin vaan. =)
Varmaan vähän sykäytti, kun letin löysit. Jännä juttu. Tuo toinen kuva on erikoisen hieno valoineen ja etenkin varjoineen. Hieno rytmi.
Hei Hallatar,
Tästä letistä tulee mieleen tv-ohjelma,jossa haastateltiin ohjaaja Heidi Köngästä.Hän ei ollut missään väleissä Ruotsissa asuvien kahden vanhemman siskonsa kanssa ja päätyi hypnotisoijan luo kun muistot lapsuudesta olivat melkein kokonaan kateissa.Hypnoosissa hän oli muistanut, että kun nämä siskot olivat komennettu häntä vahtimaan-he olivat laittaneet hänen pitkät lettinsä oven väliin ja lukinneet oven ja häipyneet koko päiväksi omille teilleen.
Karmiva tarina ja eipä ihme,etteivät välit olleet lämpöiset.Tästä tuskin oli löytämässäsi letissä kysymys,mutta
tosi erikoinen ja kieltämättä jotenkin synkeä tapaus tuokin.
Joku perinnetutkija tai jopa martat voisivat tietää onko tässä kyseessä jokin mukavakin perinne.
PS En saa edelleenkään kuvia blogiin vaikka poika vakuutti,että pitäisi olla kunnossa kun justeerasi.Ihan tylsää kun ei voi päivittää-jotenkin yksikin kuva tekee kaiken kivemmaksi.
Niinkuin sinäkin mainitsit- kyllä oli poika komea armeijan loma/juhla
puvussa.Oli jotenkin vielä haikeampaa kun lähti lomalta takaisin kuin silloin kun lähti sinne ekan kerran.Paras kaverinsa on myös Vekaranjärvellä ja pala kurkussa katselin heidän peräänsä sunnuntaina parvekkeelta.
Täytyy vaan totutella ajatukseen, että maailma vie ja niinhän sen kuuluukin olla eli siis iloinen asia.
Kiitos Leijonainen =)
Olin ihan lapsi silloin ja kannoin tietty letin sisälle
Maman ihmeteltäväksi.
Kannoin kaiken muunkin aina kotiin.
Niinko luita ja höyheniä jne =)
Ne oli mun aarteita. =)
Usein en vaan saanut pitää niitä aarteita sisätilossa. ;D
Melita =)
Oi mitä siskoja!
Minä niin ikään katselin ikkunastani, kun
pitkä poikani harppoi pitkin askelin musta
baretti päässään kohti linja-autoasemaa.
Haikeaa...
Voisinpa auttaa sua kuvien kanssa!
Olisi mukava nähdä siun työsi.
Lähetä kommentti