30.1.2020

Kuinka croissant syntyi





Siitä on olemassa monia tarinoita, mm eräs vuodelta 1683, jolloin  turkkilaiset piirittivät itävaltalaista Wienin kaupunkia.

Turkkilaiset yrittivät päiväkausia valloittaa kaupunkia, mutteivät  onnistuneet, joten hyökkääjät päättivät kaivaa tunneleita kaupungin alle. 


Wieniläiset leipurit, joka työskentelivät kellareissa, kuulivat kaivamisäänet ja hälyttivät armeijan ja heidän valppautensa pelasti kaupungin. Turkkilaiset ajettiin pois.

Leipurit leipoivat lisäksi leivän, joka oli puolikuun muotoinen, kuvaten siten turkkilaisia, eli Ottomaanien valtakuntaa. Kaupunkilaiset saattoivat siitä lähtien aamuisin syödä kahvin kanssa tuon tuoreen leivonnaisen, hävittäen  hus-pois
loppurippeetkin vihollisista. 
- Niistä jäi jäljelle 
korkeintaan muruja pöydälle!




Yli sata vuotta myöhemmin, Marie Antoinette otti leivonnaisen käyttöön ranskassa, ja alkoi kutsua sitä croissantiksi, puolikuuksi... 





Juhli tänään Croissantpäivän tyyliin 
syömällä tätä maukasta herkkua aamupalalla, lounaalla tai milloin tahansa,
haluamallasi tavalla, joko sinällään tai täytteillä täytettynä, tai voilla voideltuna...




 Reissuilla ollessa joskus  tilatessamme croissantin, se halkaistaan, tai pilkotaan kolmeen osaan, jopa täytetään juustolla tai paksuilla kinkkusiivuilla ja väkisin lämmitetään mikrouunissa, ennen kuin ehdimme kieltää, ettei sille tarvitse ihan oikeasti tehdä yhtään mitään!  




Kuulutko Sinä
croissanttien ystäviin? =)




. 

 

Lähde: Daysoftheyear.com


28.1.2020

Saako olla mustikkalettuja?







Tänään on




Mustikkaletut


3 kananmunaa
2 dl Crème fraîchea
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 dl pakastemustikoita
2 rkl voita sulatettuna


Tarjoiluun

vaahterasiirappia
esim: Sitruuna-limerahkaa



Sekoita munat ja creme fraiche.
Sekoita joukkoon jauhot, leivinjauhe, suola, sokeri ja mustikat.
Kaada puolet voista taikinaan.
Paista letut pannulla voin kanssa.
Tarjoile vaahterasiirapin ja vaniljarahkan kera.

/Ohje: Arla 
******************* 



Amerikkalaiset 
mustikkapannukakut

2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 kananmuna
2 rkl sokeria
1,5 dl maitoa

1-2 dl tuoreita tai pakastettuja mustikoita

Paistoon voita tai margariinia


1. Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja suola kulhoon.
Sekoita joukkoon sokeri.
2. Riko kananmuna toiseen kulhoon, lisää maito ja vatkaa ne sekaisin.

3. Kaada maitoseos jauhojen päälle ja sekoita voimakkaasti puuhaarukalla.
Lisää lopuksi taikinaan mustikat ja sekoita varovasti käännellen,
jotteivat ne rikkoontuisi.
4. Kuumenna rasvaa pannulla, kun se vaahtoaa aloita paistaminen.
5. Lusikoi taikinaa kaksi isoa lusikallista paistinpannulle
tai lusikallinen lettupannun joka syvennykseen.
Paista noin 2 minuuttia, tai kunnes paistopuoli on kullanruskea.
6. Käännä pannukakut ohuen paistinlastan avulla
ja paista toistakin puolta noin 2 minuuttia.
Nosta kypsät pannarit lautaselle ja tarjoile.

Tarjoiluvinkki:


Pannukakut maistuvat herkullisilta banaaniviipaleidin
ja vaahterasiitapin kanssa.

/Ohje: kotikokki

******************* 




Ja lopuksi 
gluteenittomat letut 


2 1/2 dl Gluteenitonta jauhoseosta 
1/2 tl suolaa
5 dl maitoa tai
esim. kauramaitoa
2 kananmunaa
2 rkl voita 


Voita paistamiseen

Laita jauhoseos kulhoon 
ja sekoita siihen suola.
Sulata voi ja anna jäähtyä.

Lisää maitoa vähän kerrallaan jauhoseokseen.
Sekoita vispilällä, 
kunnes taikina on täysin paakutonta.
Lisää kananmunat hieman vatkattuina 
ja lisää lopuksi voi.

Paista ohuita lettuja voissa ja syö suosikkihillosi, (tai marjojen, esim mustikoiden) kanssa. 

Gluteeniton lettutaikina on helppo tehdä – ja nämä letut ovat todella herkullisia. Voit tarjoilla gluteenittomat letut niin kuin haluat – ruokaisalla täytteellä, klassiseen tapaan hillon tai marjojen kera tai ehkä haluat koota niistä kakun kermavaahdon ja tuoreiden marjojen kera. Tällä reseptillä voi valmistaa myös pikkulettupannulla paistettavia lettuja tai muurinpohjalettuja. 


Vinkki! 
Anna lettujen jäähtyä 
ja kokoa niistä upea kakku.
Laita letut päällekkäin 
ja lettujen väliin ja päälle kermavaahtoa
ja tuoreita marjoja.

/Ohje:Semper 









27.1.2020

#ChocolateCakeDay











Suklaakakkuja on leivottu vähintään yli 150 vuotta. Kiitos Conrad Van Houtenille joka keksi menetelmän, jolla erotettiin kaakao ja kaakaovoi kaakaopavuista. 

Sisällytä päivääsi niin monia erilaisia suklaaherkkuja kuin voit! Ota suklaakakku-taikinaa ja käytä sitä suklaalettuihin aamulla, päälle karamellisiirappia ja kermavaahtoa.

Leivo lopputaikinasta suklaakuppikakkuja, aseta niihin mansikka keskelle, ota ne töihin mukaasi ja jaa työkaverien kanssa.

Sitten kun pääset kotiin, hemmottele itseäsi isolla siivulla suklaakakkua jälkiruoaksi, ja syötkin sen sitten alkuruuaksi. =D


Tänään on siis herkullinen  


******************









Tänään on myös vakavampi
teemapäivä,
eli
Holokaustin vainojen
uhrien muistopäivä.



  








Lähde: Daysoftheyear.com

26.1.2020

Australiapäivä









Australian nimi 

tulee latinan sanasta 
australis, eteläinen 


Australia on ainoa valtio,
joka kattaa kokonaisen mantereen. 

- Se ei siis ole mikään "saari"... 

Australia on myös ainoa asuttu maanosa,
joka sijaitsee kokonaan eteläisellä pallonpuoliskolla.

Ensimmäiset asukkaat saapuivat Australiaan Aasiasta noin 60 000 vuotta sitten. Sen mahdollisti nykyistä matalammalla ollut merenpinta, jolloin maasiltoja pitkin liikkuminen onnistui. Joissakin paikoissa oli kuitenkin täytynyt käyttää veneitä, mikä oli maailmanhistorian vanhinta tunnettua merenkäyntiä. Noin 35 000 vuotta sitten asutus oli levittäytynyt koko mantereelle.

Alkuperäiskansat eli kivikauden ihmiset, ovat nykyisten aboriginaalien esi-isiä. He puhuivat yli kahtasataa kieltä. Alueellisesti jakautuneita heimoryhmiä saattoi olla jopa viisisataa. Heimojen jäsenet muodostivat keskenään omalaatuisen tapakulttuurin, mutta eivät olleet taloudellisesti tai poliittisesti järjestäytyneitä. Useat heimot on nimetty ja jaoteltu niiden puhuman kielen mukaan.   
Eri ryhmät olivat voimakkaassa kanssakäymisessä toistensa kanssa, kulttuurivaihtoa tapahtui laajalti ja erilaisia verkostoja muodostui sukulaisuuksien, avioliittojen, vaihtokaupan ja uskonnollisen kanssakäymisen myötä. Heimojen väliset raja-aidat ja konfliktitilanteet samoin kuin ”etnosentrismi” olivat yleisempiä tiheämmin asutuilla, luonnonvaroiltaan rikkaammilla alueilla.


Alkuperäisasukkaat olivat metsästäjä-keräilijöitä, jotka eivät viljelleet maata tai kesyttäneet eläimiä, lukuun ottamatta dingokoiraa, joka saapui Australiaan noin 3 000–5 000 vuotta sitten. He olivat tämän johdosta hyvin riippuvaisia luontaisesta elinympäristöstään. Maaomistuksen katsottiin olevan uniajassa ennalta määrättyä, eikä sitä täten pystytty muuttamaan. Kotiseututunne omaa maa-aluetta kohtaan oli hyvin voimakas. Useimman osan ajasta väki oli kuitenkin jaettu pienempiin tavallisesti kahdesta tai useammasta perheestä koostuviin ryhmiin, jotka etsivät ruokaa ja vettä sekä omalta maa-alueeltaan että sen lähettyviltä. Ryhmien koko ja muoto saattoi vaihdella hyvinkin helposti aina tilanteen mukaisesti. Sen sijaan ydinperhe oli kulttuurissa tietyntyyppinen sosiaalinen ja taloudellinen perusyksikkö, joka muun muassa aina valmisti ruoan ja söi muista ruoankeruuryhmän perheistä erillään. Tiettyinä aikoina vuodesta, ruokavarojen niin salliessa, muodostettiin järjestelmällisiä suuria keräilijäryhmiä. Tälle lyhyelle aikajaksolle ajoittui myös suurin osa sosiaalisesta ja uskonnollisesta kanssakäymisestä.

Aboriginaalien maailmankatsomuksessa keskeisessä osassa oli uniaika, monimutkainen ja seikkaperäinen järjestelmä, jossa ilmeni mennyt aika, nykyaika ja tulevaisuus sekä kaikki muut elämän puolet. 
Aboriginaaliyhteiskunta muodostui monimutkaisesta taloudellisten, ekologisten, sosiaalisten ja uskonnollisten tekijöiden summasta. Tärkeässä osassa olivat tietyn maa-alan jakaneet, pääasiassa isän puolen sukulaisuuden perusteella muodostetut joukot. Tällaisissa ryhmissä valtaa pitivät aikuiset miehet, jotka toimivat pyhän maan ja pyhien esineiden vartijoina. Naisen asumisoikeus oli sillä maa-alueella, jonka miehen kanssa hän oli naimisissa, joten heidän roolinsa päätöksenteossa oli varsin pieni, ja avioliiton jälkeen heidän täytyi muuttaa pois. Kuitenkaan siteet sukulaisiin eivät tämän myötä katkenneet. 


Eurooppalaisten saapuessa 1600-luvulla aboriginaalit olivat metsästäjiä ja keräilijöitä ja käyttivät aseinaan keihäitä, nuijia ja bumerangeja.
 



Erään teorian mukaan portugalilaiset löysivät Australian 1500-luvun alkupuolella.

Hollantilaiset tutkimusmatkailijat vierailivat tutkitusti Australiassa 1600-luvulla. Ensimmäinen Australian mantereen nähnyt eurooppalainen oli hollantilainen Willem Janszoon vuonna 1606. 
Hollantilaiset tutkivat Australian länsiosien rannikkoa ja alkoivat nimittää aluetta Uudeksi-Hollanniksi, mutta he eivät perustaneet sinne siirtokuntia. 

Englantilainen William Dampier kävi Australiassa vuosina 1688 ja 1699. 

Kapteeni James Cook julisti alueen Britannian omaisuudeksi vuonna 1770. 
Vuonna 1788 britit perustivat rangaistussiirtokunnan nykyisen Sydneyn paikalle. 
Noin 160 000 vankia joutui alueelle ennen kuin vankien kuljetukset Britanniasta lopetettiin 1800-luvulla. Alueelle saapui myös monia omasta tahdostaan muuttaneita siirtolaisia, ja 1850-luvulla kultakuume houkutteli yhä uusia muuttajia.

Uudisasukkaiden voimakas kulttuuri rajoitti alkuperäisväestön itsehallintoa ja perinteistä elämäntapaa. Aboriginaalit joutuivat tekemään kompromisseja ja muuttamaan elintapojaan sopeutuakseen uudisasukasväestöön. Ensimmäiset kontaktit olivat usein epäileviä, mutta kuitenkin ystävällismielisiä. 




Vaikka Lontoosta tuli määräys taata alkuperäisväestön oikeudet ja kohdella heitä Britannian alamaisina, kehittyi uudisasukkaiden ja paikallisten välille kitkaa, pitkää konfliktien sarjaa aboriginaalien ja siirtolaisten kanssa kutsutaan Australian rajaseutusodiksi.
Keskinäinen kommunikaatio oli hyvin vähäistä ja kulttuurilliset erot suuret. Sittemmin eurooppalaisasutus laajeni sisämaahan aboriginaalien maille ja oli ristiriidassa heidän pyhänä pitämiensä maanomistustensa kanssa.

Uudisasukkaiden mukana tulleisiin kulkutauteihin ja väkivaltaisissa konflikteissa kuoli runsaasti alkuperäisväestöä. Australian kaakkoisosassa alkuperäisväestön määrä väheni niin radikaalisti, että heidän kaikkien uskottiin pian kuolevan. 

Sittemmin huolestuneisuus humanitäärisistä asioista sai siirtokunnan laatimaan lakeja alkuperäisväestöstä huolehtimiseksi, ensimmäisenä vuonna 1856 Victoriassa.
Alkuperäisväestö siirrettiin reservaatteihin ja heille annettiin ruokaa ja vaatteita. Lait eivät kuitenkaan suoneet alkuperäisväestölle minkäänlaista asemaa yhteiskunnan jäsenenä ja heidän tilanteensa vain heikkeni, kun heidät oltiin häädetty perinteisiltä asuma-alueiltaan, missä he olisivat selviytyneet metsästämällä ja keräilemällä.
 
Aseellista toimintaa seurasi pyrkimys sopeuttaa aboriginaalit yhteiskuntaan. Aboriginaalien ja eurooppalaisten lapsia otettiin huostaan aina 1940-luvulle saakka. Köyhyys oli ja on edelleen merkittävä ongelma alkuperäisväestön keskuudessa. 
 
1920- ja 1930-lukujen taitteessa perustettiin alkuperäisväestölle suoja-alueita, mutta useat aboriginaalit joko halusivat tai pakotettiin itse asumaan kaupunkien reuna-alueille, missä he muodostivat kielellisesti ja heimollisesti monimuotoisia yhteisöjä. 

Pian syntyi uudenlainen elämänmuoto aboriginaalien keskuuteen, joka kuului rakenteellisesti laajemmin australialaiseen yhteiskuntaan. 1960-luvun lopulla viimeisetkin perinteistä elämänmuotoaan harjoittaneet alkuperäisasukkaat muuttivat Isolta Hiekka-aavikolta kaupunkeihin. 

Perinteisten elämänmuotojen ja tapojen perinne kuitenkin säilyi jossakin määrin muotoaan muuttaneena uusissa kaupunkiyhteisöissä Australian kaakkois-, lounais- ja keskisissä itäosissa.
2000-luvulle tultaessa on ollut havaittavissa kulttuurillista elpymistä. Australian keski- ja pohjoisosissa perinteinen elämäntapa säilyi hieman muotoaan muuttaneena. Syrjäseuduilla alkuperäisasukkaitten on yhä mahdollista elää pitkälti samalla tavoin kuin ennen eurooppalaisen uudisasutuksen tuloa, kuitenkin lain puitteissa.


1900-luvun loppua kohti tultaessa alkoi esiintyä vaatimuksia Australian valtionhallintoa kohtaan anteeksipyynnöstä alkuperäisasukkaita kohtaan.
Aboriginaaleja syrjivät kohdat poistettiin maan perustuslaista VASTA toukokuun 1967 kansanäänestyksen jälkeen, kun yli 90 prosenttia australialaisista kannatti muutosta. Vuonna 2008 Australian hallitus pääministeri Kevin Ruddin johdolla esitti parlamentissa anteeksipyyntönsä aboriginaaleille. Anteeksipyyntö televisioitiin koko maahan, sille hurrattiin, mutta aboriginaalien edustajat sanoivat, että pahoittelun lisäksi heidän pitäisi saada korvauksia. 


Australian valtiomuoto on perustuslaillinen monarkia. Sen valtionpäämies on kuningatar Elisabet II, joka on myös Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar ja asuu siksi Lontoossa. Australiassa hänen valtaansa edustaa liittovaltiotasolla kenraalikuvernööri ja osavaltiotasolla kuvernöörit. Käytännössä maata johtaa pääministeri, jolla on laajat toimeenpanovaltuudet.



Australiassa elää monia endeemisiä eläin- ja kasvilajeja, joita ei tavata missään muualla maapallolla. Tunnetuimpia australialaisista kasveista ovat eukalyptukset. Australia on suurimmaksi osaksi aavikkoa tai savannia. Vain itärannikolla on trooppisia ja subtrooppisia sademetsiä ja lounaisosassa on nahkealehtistä kasvillisuutta.





Australiassa on arvioitu elävän 300 000 eläinlajia, joista tunnetaan vasta kolmannes. Nisäkkäitä tunnetaan 280 lajia, lintuja yli 700 lajia, matelijoita 380 lajia, sammakkoeläimiä 120 lajia ja makeanveden kaloja noin 200 lajia. Loput lajit ovat selkärangattomia.


 
Mantereelle erityisen luonteenomainen on runsas pussieläinlajisto, johon kuuluvat muun muassa yli 50 kengurulajia sekä koala ja vompatit. Australian eläimistöön kuuluu myös vesinokkaeläin, joka on neljän nokkasiililajin ohella yksi maailman viidestä munivasta nisäkäslajista. Australian pohjoisosien sademetsäalueilla elää krokotiileja, joiden saaliiksi jää silloin tällöin ihmisiäkin.





* Huom: viime kuukausien valtaisat metsäpalot ovat muuttaneet kasvi-ja eläinlukuja rankasti pienemmiksi.  





Australian nykyinen väkiluku on noin 25 miljoonaa, ja se on keskittynyt enimmäkseen suuriin rannikkokaupunkeihin: Sydneyyn, Melbourneen, Brisbaneen, Perthiin ja Adelaideen.

Suurin osa australialaisista on kolonialismin aikana Australiaan tulleiden eurooppalaisten jälkeläisiä, jotka muodostavat noin 90 prosenttia väestöstä. Suurin osa eurooppalaisista tuli Britteinsaarilta.
Vuoden 2006 väestönlaskennassa suurin osa ilmoitti olevansa taustaltaan ”australialaisia”, heitä oli 37,13 prosenttia väestöstä. Muita ryhmiä olivat englantilaiset (31,65 %), irlantilaiset (9,08 %), skotit (7,56 %), italialaiset (4,29 %) saksalaiset (4,02 %), kiinalaiset (3,37 %) ja kreikkalaiset (1,87 %).

Alkuperäisasukkaita eli aboriginaaleja on koko väestöstä 2,2 prosenttia.
Vuonna 2007 aboriginaaleja oli noin 460 000.





https://www.bbc.com/news/world/australia

https://www.australia.gov.au/

Tänään on



Australiapäivää vietetään vuosittain 26. tammikuuta. Se on vuosipäivä Britannian laivaston saapumisesta mantereelle v.1788


Maassa järjestetään monia yhteisöjen ja perheiden tapahtumia, sekä erilaisia juhlia, joissa mm toivotetaan uudet maahanmuuttajat tervetulleiksi.

Koska alkuperäisväestö koki nopeaa vähenemistä brittien saapumisen jälkeen Australiaan, jotkut haluavat kutsua Australiapäivää Invaasiopäiväksi, muistaen heitä, jotka kuolivat eri sairauksiin yms, 18. ja 19.vuosisadoilla. 



*******************




#SpousesDay 


Hemmottele tänään puolisoasi. 















25.1.2020

Sipoonkorpi tammikuisena viikonloppuna






Kuten näet, ei lunta, 
vesi virtaa vapaana puroissa 
ja kaikki on vihreää... 








Kuusissa on todella paljon käpyjä. 
Tuuli heitteli niitä maahan ja jopa 
kuusen oksia painavine käpyineen... 






Aurinkokin hieman pilkisteli... 





Puolukoitakin yhä löytyisi... 




Lunta tai kuuraa, 
vai jopa vain huurua 
oli metsässä tämän verran 
kuin mitä karhunsammaleella 
sitä näimme... 


Varoin astumasta kauniiden 
sulkasammaleiden päälle.

Kovin kauas emme muutenkaan voineet kävellä, koska polut olivat ihan kynnöksenä... Niissä ajellaan kaikenlaisilla härveleillä...Harmi. Lenkkarit eivät kestäneet enempää sitä märkää kuraa...  










Katsellaan hieman 
Tuusulanjärveäkin... 





 24.1.2020 järvellä oli osittain 
ohuehko jää, miltei riite...








Aleksis Kiven  puisto tai siis hassusti Fjälbon puisto 
oli entisellään. 



 Tässä eräs kivikuva kivisistä alkuperäisitä portaista 
Fjälbon huvilan ajoilta, joilta ei ole jäljellä muuta kuin  
portaat ja tuo huvimaja... 






Edellisen kerran kävimme
täällä syksymmällä...  





 En kyllä tuonne riitteeseen ajatellutkaan hypätä...














Hani on tässä vielä ok, 
mutta sai flunnsankaltaisen 
olon lauantai-iltana sekä kovan kuumeen joka yhä jatkuu... =/








25.1.2020 hurjan hyytävä ja kova tuuli vei kaikki ne hennot jäät 
rannoille Tuusulanjärveltä.

Näissä parissa alakuvassa olemme 
Halosenniemen parkkipaikan rannassa.