Translate

4.1.2020

Spagettia ja hedelmäkakkua







Spagettia on aina pidetty 
italialaisena keksintönä. 
Tänään onkin muuten 

eli



Historia tietää kertoa arabien keksineen spagetin jo tuhansia vuosia sitten, kauan ennen kuin siitä tuli italialaista perinneruokaa. Myös kiinalaiset ovat valmistaneet nuudeliaan jo tuhansia vuosia. 
Italialaiset kyllä keksivät 
erilaisia pastamuotoja. 
Kuivattu pasta tuli suosituksi 1300–1500-luvuilla Italiassa. 
Durumvehnä teki pastasta suositun juuri Italian alueella, sillä ilmasto sopi erityisen hyvin juuri durumvehnän viljelyyn. 
Pastaa voidaan valmistaa mistä tahansa vehnästä, mutta kuivattu pasta on syytä valmistaa durumvehnästä.
Pohjois-Italiassa suositaan erityisesti tuorepastaa, kun taas Etelä-Italiassa suositaan kuivapastaa.

Suomessa pastaa eli makaronia on syöty jo 1800-luvulla mutta mahdollisesti jo kauemminkin. Makaroni oli tuolloin ulkomailta tuotua.

Makaronilaatikko oli juhlaruokaa. Siitä syystä sitä on saattanut olla isoisovanhempien joulupöydässäkin... 

Makaroni yleistyi 1900-luvulla, kun vehnän viljely Suomessa kasvoi ja kotimaiset tuottajat alkoivat valmistaa makaroonia. 
Knorrin vuonna 2010 teettämän kyselyn mukaan spagetti ja jauhelihakastike ovat suomalaisten suosituin arkiruoka... Hih.

 






Louis Braille, 4.1.1809– 6.1.1852, oli ranskalainen opettaja ja sokeiden tai voimakkaasti heikkonäköisten käyttämän pistekirjoituksen keksijä. Braille sokeutui itse lapsena ja opiskeli pariisilaisessa sokeainkoulussa, jossa tutustui erilaisiin sokeiden kirjoitusjärjestelmiin. Hän alkoi kehittää omaa järjestelmäänsä ja sai sen valmiiksi 15-vuotiaana, vuonna 1824


Pistekirjoitus eli braille on sormin luettava kohokirjoitusjärjestelmä. Pistekirjoitus on kansainvälinen. 

Kirjoitusjärjestelmä perustuu kuuteen pisteeseen, jotka mahtuvat yhtäaikaisesti sormenpään alle. Nämä kuusi pistettä ryhmittyvät suorakulmion muotoon siten, että ylinnä on kaksi pistettä vierekkäin, näiden alla jälleen kaksi pistettä vierekkäin ja viimeiset kaksi näiden alla.

Tietokoneeseen liitettävissä pistekirjoitusnäytöissä käytetään 8-pisteen järjestelmää, joka kuitenkin perustuu 6-pisteen järjestelmään.







On myös


 Olisipa mielenkiintoista 
tietää, kuinka monta elämää 
kunkin hypnoosissa 
meistä löytyykään.






jo kuulemma heittää pois...

Koska on




**************************

PS: 
Kävimme illalla ns Leffa & viini -näytöksessä ja elokuvana oli kotimainen Teräsleidit... 

Pah... 
Se oli virhe. 
Leffa oli tosi nolo! 

Ja yleisö piti elokuvan alusta loppuun kamalan kovaa huutonaurua, niin ettei elokuvan vuorosanoista meinanut saada selvää.

 Ajattelin silloin että ehkä yleisö otti liikaa sitä viiniä, koska ainakin lähellämme istunut nainen joi ahkerasti viiniään ja välillä lasi (onneksi muovia) kolahti tosi  kovaäänisesti, hänen höröttäessään suureen ääneen ja iskiessään pikarinsa pöytään... 

Elokuva ei ollut hääppöinen. Tunsin syvää myötähäpeää ja pettymystä... =( 

Ihan kuin olisi katsonut jotain Napapiirin sankarit-leffojen sukulaisversioita, mutta monta kertaa nolompaa sellaista.

Napapiirin sankarithan ovat oikeasti hauskoja. 

Tämä leffa ei edes ollut hauska! =( 

Se oli surkea ja raadollisen traaginen...

Ohjaajalla oli käsissään hyviä näyttelijöitä, mahdollisuus ja tilaisuus ja ainekset loistavaan leffaan...  mutta hän pilasi kaiken.

Se oli noloa. Myös näyttelijöille. 


Nolompaa on, jos se lähtee maailmalle edustamaan Suomea... Kääk. 

Teki mieli siitä sekasorrosta lähteä kesken kaiken pois, mutta Hani toppuutteli että katsotaan nyt tää loppuun ja piti minua kädestä. 

Ainoa plussa oli, ettei siinä ollut Mikko Leppilampea mumisemassa. 

- Hän kun huutaa kaikki selostajatyönsä ja elokuvaroolinsa hän mumisee.

Leffa ei parantunut loppua kohdenkaan, paheni vaan ja yleisö huutonauroi ihan hulluna... =( 

Kun se kidutus vihdoin loppui ja pääsimme pois, eräskin nainen sanoi: Oli ihanaa kun sai nauraa taas! 

What?! Mitä ihmettä? - Koska elokuvista on tullut Standup-komiikkaa jota suureen ääneen katsomossa hörötetään? 

Edellisen kerran kävin samassa paikassa katsomassa Downton Abbey-leffan ja silloinen  yleisö oli kyllä ihan ihanan hiljaa ja antoi katselurauhan toisille katsojille. 

Sain tietää myöhemmin, että ei se viini näitä naikkosia siellä hörötyttänytkään vaan jo edellisenä päivänä siellä oli tätä samaa kotimaista huutonaurettu kovaan ääneen... =/ 

Huoh.

Ei silti, joitakin häiritsee jo 
karkkipaperien ääni elokuvissa. 

Tämä huutonauru oli sadasti karmeampaa! 


- ja leffa oli surkea!