Translate

13.1.2020

Nuutti ja talven selkä joka taittuu









Haikeaa!

Joulun aika on
auttamattomasti nyt ohitse
ja joulu pitää pakata
varastoonsa seuraavaa kauttaan 
odottamaan...







Jouluaattona alkanut Joulurauha kestää 20 vuorokautta ja se päättyy tänään Nuutinpäivään, jolla ennen oli suurempikin merkitys ja jota suurestikin juhlittiin. 
"Nuutinkiertue saattoi lähteä liikkeelle jo loppiaisiltana, mutta yleensä vasta Nuutinpäivänä, ja se voitiin uusia seuraavina iltoina.
Joukon ytimen muodosti 3-5 hassusti pukeutunutta nuorta miestä tai naista. Miehet saattoivat pukeutua naiseksi ja naiset mieheksi. Varsinaista nuuttia kutsuttiin nuuttiparooniksi tai nuuttipukiksi. Tarkoituksena oli saada joulukauden viimeinen olutkestitys, juoda tynnyrit tyhjiksi koko kylästä.

Joukko kasvoi talosta taloon edettäessä. Jos seurue sai olutta kiitettiin siitä kauniisti laululla.
 Jos ei tarjoilua saatu, esitettiin karkeasanainen haukkumalaulu, jossa mm. saatettiin uhata ettei ensi kesänä tulla
kyseisen talon elotalkoisiin.

Olutta ja muita tarjoiluja ei aina nautittu paikalla vaan ne koottiin rekeen ja koko saalis vietiin lopuksi kylän suurimpaan tupaan, jossa pidettiin joulukauden viimeiset leikit ja tanssit. Siellä olut ja muu ruoka tasan nautittiin.

Nuutinkiertuetapa on elänyt voimakkaana  1930-luvulle saakka erityisesti Etelä-ja Lounais-Hämeessä sekä Varsinais-Suomessa.

On mahdollista, että joulurauhan loppumiseen liittyvät Nuuttipukkien kiertueet ovat vanhempia kuin esim. Tapaninpäivään ja muihin välipäiviin liittyvät kiertueet, olihan vaarallinen Pyhä aika loppunut uudenkuun synnyttyä ja siten voitiin vapaan iloisesti remuten kiertää talosta taloon.

Ns. Pyhä kuukausi oli pakanuuden aikana vuoden pimein kuukausi, jolloin päivä oli lyhyin. Silloin kaikki ulkona liikkuminen oli vaarallista ja näin oli etenkin johtomiesten ja päälliköiden kohdalla." 
Teksti:Lehto.ry/Spiria











Vanha kansa sanoi, että 
Talvennapa, eli sydäntalvi 
taittuu tänään.  




"Kansanomainen nimitys, selkäviikot Loppiaista seuraavasta ajasta osoittaa, että kansa on kuvitellut keskitalven muodostavan vuoden eräänlaisen korkeimman kohdan, kaaren harjan, joka tiettynä aikana katkeaa.


Kansan kielellä talvenselkä tarkoittaa myös tähtitaivaan Linnunrataa ja se käsitetään nimensä mukaisesti. Se esittää talvenkulkua: alkupää auringonnousun puolella syystalvea, korkein kohta eli taite sydäntalvea ja alas kaartuva osa kevätpuolta.


Loppiaisesta alkavat selkäviikot ja reikäleivät tai härkäviikot ja läpileivät. Tällöin alkaa moniviikkoinen juhlaton kausi ennen laskiaista ja Marian päivää.


Herkkuruokainen joulun aika ja loikominen lämpimässä pirtissä ovat ohi. Alkaa arki."
Teksti:Lehto.ry/Spiria





 
Ensi yö on oleva 
sydäntalven yö.  









Minä sitten rakastan
näitä pimeitä talviöitä.


Terveisin Una